perjantai 4. tammikuuta 2013

mitä tapahtui?

Mä kerron nyt täs postaukses että mitä iskälle siis sillee kävi tai nii. En oo sit ihan varma vielkää mikä oli se varsinainen kuolinsyy. Mut niit oli monii. Sunnuntaina 23.12. iskä siis sai semmosen jännän kohtauksen ja se ei pystyny puhumaa ja se ei pysyny pystyssä. Soitettiin ambulanssi ja se tuli tosi nopeesti. Samaan päivään ne lähti viemää iskää Helsinkii sairaalaa mut siin matkal se alko vähä parantuu tai siis pysty puhumaan jne. Helsingissä ne laitto sen takasin tänne eikä tehny siis siellä yhtään mitään. Selvis kuitenki jossain aivokuvauksessa että oli tukos käyny aivoissa. Maanantaina käytii äitin kanssa päivällä kattomassa sitä ja se voi muuten ihan hyvin mut sitä särki päätä. Lääkäri oli sanonu meille ettei iskä enää kävelis mut kuitenki se käveli ihan hyvin. Sit oltii ilosia että päästii nii vähällä. Samaan iltaan kuitenkii soitettii sairaalasta että iskä on joutunu tiedottomaan tilaan. Sille oli tullu toinen tukos eripuolelle aivoja. Lääkäri sano meille ettei iskä selviä ja lähettiin kattomaan sitä sairaalaan. Iskä oli kaikin maailman letkuissa ja sil oli hengityslaite eli siis se putki siellä kurkussa. Iskä oli ihan turvoksissa, siis kaikki silmät ja naama jne. Hoitaja siinä sitte sanoi että iskä oli nukutuksessa että ne aivot sais levätä koska se laskis sen turvotuksen ja asiat vois alkaa viel jotenki sujuu. Sen jälkee mä en oo isää nähny. En käyny kattomassa iskää koska tulin kipeeks ja en viittiny mennä etten tartuttais viel jotain. Seuraavaan aamuun kuitenkii iskält otettiin nukutus pois mut se ei heränny enää ikinä...Sitte siin joku päivä oisko ke tai to nii iskälle tuli vielä keuhkokuume. Perjantaina kai (?) iskä siirrettiin pois teho-osastolta ja se ei tarvinnu enää hengityslaitetta. Jossain vaihees se kuume laski. Mut sunnuntaiyönä se tuli uudestaa ja äiti meni iskän vieree yöks. Äiti sano mulle että iskä nukku yöllä rauhallisesti ja kaikki meni suht. hyvin. Sit äiti sano kanssa että kun se lähti sieltä aamulla pois nii iskä tarras vielä kädestä kiinni äitiä. Maanantai-iltana eli uutenavuotena iskä kuoli. Lääkäri sanoi syyks sen että aivot oli melkeen kokonaan tuhoutunu, keuhkokuume vei kaikki voimat ja vaikka iskäl oli tahdistin nii se sydän ei vaan enää jaksanu pumpata. Ittestäni vielä sen verran että itken välillä ku aattelen kaikkee ja etenki sitä ku näin viimesen kerran iskän hereillä ja moikkasin sille siitä ovelta ilosena, koska en aatellu että näin kävis. Harmittaa ku en sanonu sille ikinä mitää kuinka paljon välitin siitä. En oo ees tajunnu kuinka paljo se loppujen lopuks vaikutti mun elämää. Mut nyt mä tajuun. Ja nyt mun tunteet purkautu taas :'(

 Mut kuitenkii koulussa voin olla ihan normaalisti. Kävin eilen terveydenhoitajalla mun sydämestä kysymässä ku siihen on sattunu kuukauden verran. Mainitsin iskästä ja puhuttiinkin sit melkein koko aika siitä. Se haluis että puhun täst jollekki mut mä en tykkää puhua naamakkain kellekkää tämmösistä. Tai pystyn mun kavereille puhumaan mitä kävi, mutta en tota loppuosaa :( Äiti on mun sisarpuolien kanssa suunnitellu hautajaisia mut mä välttelen kaikkee tommost nyt. Meille on tullu paljon kukkalähetyksiä osanottojen mukana. Ei kai tästä nyt muuta.


 Mut tosiaan mulla alko keskiviikkona jo koulu. Kaipaisin jo lomaa :D! Sain muuten myöhäs tulleet joululahjat eli pari villapaitaa, tykkään etenki tost punasest :> ja nyt ärsyttää ku olin lataas kännykän kuvii tänne mut photobucket ei toimi... taianki ottaa niistä nyt kuvat kameralla :)nonii... laitan sitte joskus ne mistä en saanu enää kuvia. Ainii !! Teemu on jo tulos Suomee päin :* siit on 2 viikkoo ku viimeks nähtii :(Mut ei mulla nyt muuta, heippa ihanat !


teemu is coming back 037 rest 005 teemu is coming back 049 teemu is coming back 033 2013-01-04 rest
teemu is coming back 002

35 kommenttia:

  1. Hei olitteks te kuin läheisiä sun iskän kanssa? ku vaikuttaa ettet kauheesti kaipaa sen perään tms

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitenkää läheisiä sillee mut joka päivä nähtii ja se valmens mua nii ei me nyt kauheen kaukasiikaa oltu... ja terveydenhoitaja mulle sano että oon viel shokkitilanteessa ja siks mun pitäis puhuu jollekki että itkisin enemmän.

      Poista
    2. siis asuitteko samassa talossa? outoa jos ette ollu niin läheisiä jos näitte joka pv. oliks sun porukat yhessää ja onks sulla sisaria

      Poista
    3. Kukaa ulkopuolinen ei voi tietää miltä Iinasta tuntuu, eikä voi sanoa miltä pitää tuntua ja minkä verran pitää kaivata. Meijän iskä oli sellanen et sen kans ei kauheesti tunteista juteltu, mut aina on tiedetty et myö lapset ollaa oltu sille kaikkein tärkeimpiä, ja varmast se ite on tienny olevansa tosi tärkee meille. Iskä oli erittäin jääräpäinen tapaus, samoin ku myö lapsetkin, eli riitoja ja mykkäkoulua esiinty paljon, mut se jo kertoo että suhteet oli läheiset :) Jos isän kuolemasta on menny muutama päivä, ei sitä välttämättä viel ees tajua. En miekää oo varmaan viel sitä kokonaan tajunnu, kyl täs aikansa menee. Ja itkut tulee sit ku on tullakseen, jokainen suree omalla tavallaan ja jokaisella se suru tulee eri aikaan. Kyllä munki kohalla varmaan moni aattelee et enkö oo surullinen ku en itke tuol ihmisten nähden, mut kyllä mie olen. Suren vaan itekseni ja koitan aatella tapahtunutta järjellä, ja tiedän että iskällä on nyt hyvä olla, ja se saa juosta vapaana taivaan lenkkipoluilla ilman kipua ja kärsimystä <3 Ja kyllä, Iinalla on sisaruksia, terveisin niistä toinen ;)

      Poista
    4. Asuttiin samassa talossa:) ja on sisaria kuten sisko tuossa taisi tuon edellisen kommentin laittaa ;)

      Poista
  2. musta on tosi rohkeeta et voit jakaa tämmöset asiat sun lukijoiden kans. paljon jaksamisii sulle <3

    VastaaPoista
  3. mustaki on tosi rohkeeta et pystyt kertoo tänne tommosia tunne asioita :)paljo jaksamisia <3<3 ps. toi punanen paita sopii sulle tosi hyvin :)

    VastaaPoista
  4. Tsemii nyt tosi paljo! :/ Kyllä se ajan kanssa helpottaa ja voin sanoa kyllä, että jos on oma isä valmentaja, niin kyllä siinä aika läheisiä ollaan! Mä ainakin puhun mun isän kanssa päivittäin (huom. isä ja äiti eronnut joten oon vuoroviikoin molemmilla). Koita jaksaa vaan, mä toivon, että sä pystyt jatkamaan tän kaiken jälkeen sun urheilu-uraa, koska oot pärjännyt älyttömän hyvin ja urheilu on sun suuri mahdollisuus! Sulla on potentiaalia ja mä uskon, että sun isä haluaisi kaikista eniten sitä, että sä jatkaisit siitä mihin olitte jäänyt ja omistaisit ne mitalit sen muistolle! :)

    T. Yks juoksija Pohjanmaalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ! Ja nii olin aika läheinen iskän kaa ku kuitenki äiti ja iskä asu yhessä :) Ja mä koitan ja jatkan urheilu-uraani kyllä, tässäkin kuussa parit kisat on jo suunnitelmissa! Mut ne ei todennäkösesti mene kovin hyvin, koska pidän nyt taukoo treeneistä vähän. Ja joo iskä aina halus että urheilu ois melkee ykkösasia mun elämässä. Ja tot loppuosaa lukies tuli itku taas ku oon itekki ajatellu että jos jossaa vähä isommas kisas pärjään nii varmaan tulee itku ku tulee mielee kuinka ylpee iskä olis :'( mut kiitos kommentista ! :)

      Poista
  5. Oon vaan niin pahoillani sun puolest, kun ei tollaselle voi mitään. Voimii koko perheelle! :(

    VastaaPoista
  6. Tsemppii Iina! Oot nii ihana ku kerrot tollasii lukijoille ja ihmettelen miten pystyt avautuu:) Aloin vasta vähän aikaa lukea sun blogia, tää on ihan paras! <3 En haluu et tää on mikää ylistely kommentti joten: voimii sulle ja koko sun perheelle!<3 p.s. Aloin itkee ku luin tän tekstin:) p.s. Oot hyvä kirjottaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ! Ja aaw kiitti :> <3 ! ja kiitos ! Ja :< Mut thanks ;) tää kommentti oliki näköjää kiittely kommentti :D

      Poista
  7. Voi iina :(( jakselemisia teille kaikille, asioilla on tapana järjestyy vaik tää ei tietenkää koskaa unohu eikä saakkaan <3 :/

    VastaaPoista
  8. ää ihailen sua, oikeesti ! ei moni pysty tälläsii asioit kertoo avoimesti kaikille. paljon jakselemisia sulle ja teidän perheelle ! mun äiti on kuollu ja tiedän hyvin mitä nyt käyt läpi, kyllä se ajan kanssa vielä helpottaa !:)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitti ! :> ja kiitos ! ja :( mut nii ♥ !:)

      Poista
  9. äää oon lukenu sun blogias tosi kauan, ja tää on ihan super ihana !<3 oot tosi kaunis ja semmone avoimen ja vahvan olonen ja ennen kaikkee persoonallinen ja vaikutat tosi ihanalt ihmiselt, ja siltä et tekisin mitä vaa et voisin tutustuu suhun !<3 (harmivaan,mutasunkuopiossa.) nii ja ootte teemun kanssa toooosi sulone pari :') ja itkin oikeesti ton sun isäs takia, munki isä on kuollu ja tiedän tasan tarkkaan mitä juuri nyt käyt läpi, ja mua ärsyttää tosi paljon noi ihmiset jotka 'valittaa' ettetkö sä ois surulline, tottakai sä oot ! ainaki mitä oon blogias lukenu nii en oo saanu sust sellasta kuvaa et oisit sellane joka vittuaka välittää mistää mitää, sori jos sanoin liian suoraa :d mut mua oikeesti suoraa sanoen vituttaa tommoset ! nii ja sitte mul ois sulle pari kysymystä tai jotain, ja toivoisin et vastaisit, nää voi olla vähän 'arkaluontosii' tai jotai, mut mua vaan kiinnostaa ja haluisin neuvoja jos sulla ois jotain antaa :):)

    elikkä siis:
    -miten tapasitte teemun kanssa?
    -ootko neitsyt?
    -ootko aatellu sänkyyn menemistä tai muuta teemun kanssa (elletteoojoollu?
    -onks sulla alkanu menkat? ja tiiätkö mitään keinoa tai mitää et kun oon 15 ja mun menkat ei oo vielä alkanu ja kaikille mun kavereilla jo on ja en kehtaa myöntää sitä vaikka tiiän ettei se oo mun vika mut silti.. nii että voisko niitten alkamista jotenki nopeuttaa tai jotai?
    -voisitko suositella jotain siteitä et voisin hankkii jo etukätee ennenkö alkaa menkat? vai onko tampoonit parempia? kumpia sä käytät?:)
    -ja mul on kans semmone ongelma et mun rinnat ei oo alkanu kasvaa ja must tuntuu ettei ne koskaa kasvakkaa. käytän silti rintaliivejä ja koitan suuretnaa mun rintoja koska mua muuten nolottaa et kaikil muil on isot rinnat ja mul ei oikee ollenka:( minkä ikäsenä sulla alko kasvaa rinnat ja jos vaan haluat kertoo nii mikä on sun kuppikoko?:)
    -haluutko lapsia? jos nii minkä ikäsenä?:)

    täs nää kaikki mitä nyt just mielee tuli, tiiän ettei tää oo mikää murrosikäisiä nuoria askarruttavat kysymykset -blogi, mut sä vaan vaikutat niin tietävältä ja viisaalta nuorelta että attelin että ehkä voisit autta mua edes jollaa taval ?! :):)

    ps. sori tämmöne kauhee romaani, mut oli pakko kysyy.
    pps. oot oikeesti ihanin, ja sul on paras blogi mitä tiiän, ja jos vaan mitenkä ehtisit nii ois tosi kiva jos postauksii tulis vähä useemmin viel:) käyn päiväs monta kertaa kattoos et onks jo tullu uus postaus ku ootan niitä aina niin paljo. ois myös tosi kiva jos rupeisit tekee videoita enemmä, sulla on niin ihana ja miellyttävä ääni ! <3
    ppps. oot parhautta<3 ja vielä paljon voimia ton isäs takia !<3

    -Anniina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos :> !<3 ja hihi :') ja nii :( jotku ihmiset vaan ei ymmärrä mua tai jtn. :s ja juu voin vastata ja multa saa kysyä :)!

      No siis oltii Teemunkaa samas koulus ja sit se alko jutella mulle fb:ssä. Sitte kesäloman alus nähtii ja sit tiesin jo siis aiemmin että Teemu tykkäs must :) Ja sit mäki aloin tykätä siitä ja täs ollaa :P

      Oon neitsyt joo :)

      Ja joo ollaa aateltu sänkyyn menemistä ja muuta ollaa jo tehty kyl :)

      Mul on alkanu menkat 13-vuotiaana. Ja sulle vaa siitä että ne ei oo yhtää kivat :D Ymmärrän että ois kiva jo että alkais menkat ku kaikil sun kavereillaskin on jo alkanu. Mut en tiiä mitää keinoi mil niitten alkamist vois nopeuttaa, menkat alkaa sit ku keho on valmis siihen :)

      No suosittelisin ehkä ensin ainaki sidettä käyttää. Ite käytän niitä kanssa :) Ja merkki on libresse.

      Ja noista rinnoista. Sun menkat ei oo varmaan vielä alkanut siksi että sun rinnat ei oo kasvanu. Kuukautiset alkaa vasta about 2 vuoden päästä siitä ku sun rinnat on alkanu kasvamaa. Joten sun vaan täytyy oottaa kärsivällisesti, kyllä ne kasvaa ! :) Mulla alko kasvaa joskus 11-vuotiaana kai? :) ei mitää huimaa mut vähäsen kuitenkin. Ja no mulla ei oo mitää kovin isoja, kuppikoko 70A.

      Ja haluan lapsia ! (: Aattelin joskus 30 ikävuoden tienoilla :)

      Ja juu ei haittaa ja toivottavast autto ees vähän :)!

      Kiitos vielä ja yritän postata useammin!:) Videoitakin voin yrittää enemmän kuvata <: kiitos <3!

      Poista
    2. MITEN SÄ USKALLAT SANOO KAIKKI SUN KUPPIKOOT YMS BLOGISSAS ;) ROHKEE, HEI MITÄ OOTTE TEEMUNKANS TEHNY JOS ETTE OO OLLU SÄNGYS?

      Poista
    3. Ku mä vaa uskallan :D ku eiköhän sen voi arvioidakki joistain kuvista :) ja no ne on vähä yksityisempii asioita nii voi ite miettii mitä muita nyt yleisesti on :)

      Poista
  10. heiheiheeei ! ensiks sul on kiva blogi ! :) kuvii kivast ja tekstii ei liikaa mut ei liian vähän ! perfect. sitte, harrastat yleisurheiluu? jep. sul on vatsalihakset ja oot laiha? jep. voiku oisin itekki ! jotenka tässä kysymys: oisko sulla antaa hyviä neuvoja, miten voisin saada vatsalihakset tai ees laihan mahan? emmä oo läski. mut jotenki on kertyny vähä toho mahan ympärille ylimäärästä, ja haluisin ne poijees :d ainoo mitä en voi tehä on juokseminen, koska mun lonkat ei kestä sitä :( kiitti paljo jo etu kätee ! :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos !(: Ja joo harrastan yleisurheilua kyllä mut mul ei oo näkyvii vatsalihaksia, johtuu varmaan siitä etten tee usein vatsalihaksia ja syön herkkuja :D Mut en mä läski ole :) Neuvoja varmaan osaan antaa !
      No siis et syö herkkuja kun kerran viikossa tai ainakin mahollisimman vähän ja teet vatsalihaksia joka päivä tai ainaki usein :) Ja netistä voit kattoo jotain erilaisia vatsalihasliikkeitä! Ja kun et juosta pysty niin käy vaikka uimassa :)! ole hyvä <3! (:

      Poista
  11. Oon itekki yleisurheilija tai oikeestaa lopetin viime kesään ku muutetti kuusalle, enkä tunne täält ketää.. Ku näin sut ekan kerran kisois nii ajattelin et ootpa ärsyttävä ja itsekäs semmoin ylimieliin ihminen, mut sit löysin tän sun blogin ja oon jo aika kauan seuraillu tätä ja tää on kyl noussu yheks lempi blogiks! Oot ihanan auttavainen, ymmärtäväinen ja rohkee!!!Uskallat olla just sitä mitä oot, etkä yritä esittää mitää! (:ja kisoissakii oot ihan huippuhyvä! Oon tajunnu olevani ehkä jopa vähä kateellinen sulle!Mut nii jatka vaa samaa mallii oot ihan paras! (: <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D mitenköhän oon antanu semmosen mielikuvan sulle että oon ärsyttävä ja noita muita :o mut hyvä että käsitys on muuttunu! :) Ja kiva että tykkäät täst blogist :> ! Ja voi kiitos paljon<3 :)!

      Poista
  12. kun tuolla ylemmässä kommentissa oli noita kysymyksiä nii ku siel oli se et ootteko ollu sängyssä ja jotaa nii ku vastasit et ette mut muita juttuja ootte tehny, niin mitä ?:) ja eiks sua pelota yhtään toi sänkyyn menemine ym ?:o mua ainaki pelottas iha sikana:/ ja sen takia mul on niiku sitoutumiskammo koska mua palottaa et mä joudun tehä jotain mitä en haluu !:d ja jos tekisin ni jotain vaik haluisin nii must tuntuu et se toine osapuoli pettys muhu tai jotain ? :oo oisko sul mitää neuvoja et voisko tälläselle tehä mitää ? tai et onko sulla ollu koskaan pienintäkä kammoo semmosest ja et ootko sit tehny asialle jotain ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no siis kaikkee muuta, en viitti nyt tässä sanoa :'D Ja ei pelota yhtään :) Ja aijaa :/ no mä en ainakaa joudu tekee mitää mitä en haluu koska Teemu :* ♥ ja no siis ku en tiiä ku mua ei pelota sen takii toi pettyminenkää ku Teemu rakastaa minuu nii paljo ettei se välittäis ees vaik oisin kuinka huono :) Ja no ei mulla mitään oikein hyviä neuvoja oo... mut sun pitää vaa uskaltaa tarttuu kii jos löyät jonkuu ihanan ihmisen joka välittää sust just omana ittenäs eikä pety suhun :) ja jos joskus tekisit jonkuu kaa jotaa ja se sen takii ois tosi pettyny ja alkais vältellä nii ei se ois sun arvonen! :) Ja mä ennen kans olin sillee etten ikinä vois olla oma itteni tai ees ilman meikkii kenenkää pojan nähen mut Teemun kaa voin olla ihan täysin oma itteni♥ :)

      Poista
    2. okeei kiitti, ja hyvä et oot löytäny ittelles sellasen kumppanin kenen kans voit olla täysin oma ittes !:)<3

      Poista
  13. Otan osaa <3 Itkin itekki ku luin toon :( Koita pärjäillä !

    VastaaPoista
  14. voi kultapieni <3 ! ihan jättiosanotot sulle, koita pärjätä !
    sait mutki itkee

    VastaaPoista