tiistai 28. lokakuuta 2014

THE BOYFRIEND TAG

Heippa! Kiirettä pitää nyt taas kun koulu alkoi loman jälkeen. Mä oon kuitenkin pari videota ehtinyt viime postauksen jälkeen julkaista, joten tässä niistä toinen. :) Kuvattiin tuo viime perjantaina Teemun kanssa ja siitä tuli aika pitkä, mutta no, eipä me usein yhdessä videoita tehdäkään, joten tuskinpa se haittaa! xxir Tähän väliin kyllä pakko sanoa vielä yksi ihan älyttömän huippujuttu! Osallistuin viikko sitten edellisen postauksen kuvalla itsestäni kilpailuun. Ideana oli siis stailata itsensä, etenkin hiukset ja lisätä kuva instagramiin. Mä sitten päätin panostaa tähän ja laitoinkin tosiaan hiukseni ja käytiin Teemun kanssa ottamassa kuvia. No, tää kampanja päättyi sitten sunnuntaina ja maanantaina päätin käydä katsomassa sähköpostia. Kuinka ollakaan oli tullut mulle onnitteluviesti, jossa kerrottiin mun voittaneen tämän palkinnon, eli 2000 euron arvoisen viikonloppumatkan Pariisiin! Voitte vaan uskoa kuinka ilonen mä olin ja oon edelleen, sillä me ei koskaan matkustella ulkomaille, sen verran kalliita nuo matkat on. Viime vuoden lopussa matkustin ensimmäistä kertaa elämässäni ulkomaille ja nyt pääsen toisen kerran ja vieläpä Pariisiin! Tarkoituksena olisi mennä Teemun kanssa, mutta sitten täytyy odottaa maaliskuulle, sillä sitten vasta ollaan kummatkin täysi-ikäisiä ja voidaan mennä kahdestaan. Toivottavasti se onnistuu niin, en ole vielä saanut asiaan varmuutta :) Mutta ei mulla nyt muuta, palaillaan mahdollisimman pian, heippa <3

26 kommenttia:

  1. miksi täytyy odottaa täysikäisyyteen? :o onko joku henkilökohtainen asia vai eikö kampanja itse mahdollista alaikäisten lähtöä matkalle? onnea kuitenkin, ihan huippua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kampanja ilmeisesti, koska en saanut vaihtoehtoja kuin kaksi ja siinä ei ollut mahdollisuutta matkustaa alaikäisenä luvankaan kanssa. :) Mutta eihän sillä kiire olekaan! Kiitos :>!

      Poista
  2. Ihana video♥ sä ja Teemu ootte niin ihana pari♥ oi onnee! Mä äänestin sua siellä ja sä näytit niin kauniilta! ♥

    VastaaPoista
  3. wau! tollanen upee viikonloppu matka pariisiin olis niiin unelma ♥ (kateellinen heiluttaa lippua) pidä hauska matka siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :') Kiitos ja pidän <3 vaikkakin matkaa joudutaan odottamaan jonkin aikaa vielä :D

      Poista
  4. Jotenki nii hauska että Teemun kanssa videoita tehdessä puhut ihan mies ja sie jne,mutta kun teet yksin puhut erilailla,toisit vain kokonaan sen oman murteen sieltä esille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samaa mieltä! :)

      Poista
    2. Jep, pitäis kyllä! Kameralle itselleen puhuminen on niin eri asia kuin tutulle ihmiselle, jolloin voin luontevammin puhua ja puhun siis murteella :D Mutta katsoo jos joskus sais yksittäisvideoihinkin ton siirrettyä :P

      Poista
  5. Ootte Teemun kanssa aivan älyttömän suloinen ja ihana pari! Sulosempaa saa etsiä! ♥

    VastaaPoista
  6. Voii tosi ihana tää video♥ :')

    VastaaPoista
  7. Etkö käytä koskaan meikatessa mitään siveltimiä/meikkisieniä yms? Saako kysyä miksi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En käytä! En oo perehtynyt ollenkaan meikkaamiseen edes ja en siveltimiä oo harkinnutkaan :D Sieniä joskus käytin meikkaamiseen, mutta jossain vaiheessa totesin sormen käyvän mulle paremmin :) Voishan sitä joskus kokeilla!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  8. Ootte vaa nii ihana pari❤ , menette sopivasti rakkaudenkaupunkiin ;D

    VastaaPoista
  9. oottepas ihania!:0♥

    VastaaPoista
  10. Ei tarvii olla täysikänen et voi matkustaa ulkomaille ilman vanhempia, joskus lentokentällä kysytään vanhempien allekirjoittamaa lupalappua, ei aina. Multa ei kysytty :D Se on tietysti jos kampanja vaatii olemaan täysikänen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mäkin ajattelin että luvalla vois matkustaa, mutta kampanja ilmeisesti velvoittaa täysi-ikäisyyden tai aikuisen huoltajan, että voi matkustaa, näin mä ymmärsin :)

      Poista
  11. En sano pahalla bannerid on tosi hieno :) mutta voisitko jos aikaa on niin tehdä uuden? Saataisiin pientä "virkistystä" blogin ulkomuotoon (: Teemu ja sä ootte kyllä suomen söpöin pari <3 kaikkea hyvää teille!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu voin mä sitä päivittää, tosin nyt tekee tosi tiukkaa aikataulun kanssa :( Kiitos <3 :)

      Poista
  12. Wow – I love the pictures! You’re making me jealous!
    Also the design of your whole blog is really pretty, girl! ♥
    I’m following you via gfc & look forward for your next post. You’re great – keep going!
    Adoorablee.blogspot.com ♥

    VastaaPoista
  13. Sillon kun menette sinne Ranskaan, niin tuleeko taas sellainen erikoispostaus? :)

    VastaaPoista