sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Mimosan synttärit!
Moikka! Heh, nyt on uusi kamera vihdoin kätösissäni, kaikkien vaistonkäymisten jälkeen. Kuten viime videossa sanoin, kameran piti vihoviimeistään tulla nyt viime perjantaina. No, koulussa sain viestin, että lappu on tullut ja pitää joku koodi vaan syöttää nettisivustolle. Olin vähän ihmeissäni tästä, mutta olin ihan fiiliksissäni siitä, että sinä päivänä saisin kameran. Kun tulin koulusta kotiin, äiti tuli lapun kanssa selittämään, että tää oli vasta joku tilausvahvistus, että ne lähettää sen sitten ensi viikolla. Siinä vaiheessa muutaman sekunnin shokin jälkeen mun raivo purkautu huutona, ja oi kyllä, en oo koskaan ollut niin vihanen ja surullinen samaa aikaa. Kerron seuraavassa videossa tästä paremmin, tällee tekstinä tästä tulis aivan liian pitkä kertomus :-D Mutta asiat kääntyi sitten parhain päin, sillä äitin miesystävä lähti ostamaan mulle kaupasta kyseistä kameraa. Peruttiin sitten tää netanttilan surkea tilaus ja nyt mulla on kamera. Netanttilaan pitäis tässä joku päivä pistää jos jonkinnäköistä palautetta...
Perjantaina illalla pääsinkin heti testailemaan uutta kameraa kotipizzassa. Mentiin siis Teemun kanssa taas kotipizzaan syömään, sillä loma oli just alkanut ja mulla oli kauhea nälkä. Ostettiin ne meiän vakiot, capricciosat. Syömisen jälkeen käytiin kaupassa ostamassa herkkuja ja ostin ekaa kertaa tota creamy maitosuklaata ja rakastuin täysin! Tultiin sitten meille ja melkeinpä heti alkoikin Posse. Sain taas kunnon naurut, onneksi, sillä mun päivä ei ollut mikään paras kameraepisodin takia sekä matikan kokeen. Sain matikan kokeesta siis 6,5, joka kelpasi siis mulle, sillä koe oli tosi vaikea. Kuitenkin yksi tehtävä pisti silmään, sillä mulla oli oikea vastaus siinä, mutta sain 0 pistettä siitä. Kysyin sitten opettajalta syytä siihen, ja syy oli vaan siinä, että se vaan pitäisi tehdä eri tavalla se alku. Lopun tein muuten niin kuin kuuluukin ja vastaus oli siis oikea. Mun mielestä siitä pitäisi kyllä joku piste edes irrota, sillä olen muuten tehnyt miten pitää ja vastauskin kun on oikea. Oisin saanut kurssista meinaan 7, sillä nyt sain 6.
Lauantaina herättiin Teemun kanssa siihen, kun koirat vinku oven takana, sillä äiti oli lähtenyt töihin. Mun oli pakko herätä siinä vaiheessa jo, koska en saanut vinkumiselta enää unta. Teemu jatkoi lepäämistä ja mä hoitelin aamutoimia ja tutkiskelin uutta kameraani. Ottelinkin kuvia auringonnoususta, mutta oli kyllä ihan pirun kylmä. Jossain vaiheessa Teemukin sitten heräili ja käytiin syömässä ja muuta. Puol yhen maissa mä lähin Mimosan synttäreille, sillä Mimosa täytti tossa tiistaina vuoden jo ! Pikkusella oli niin kaunis mekko ja ottelinkin paljon kuvia pienestä prinsessasta <3
Sisko oli taas leiponut niin hienoja kakkuja sun muita, että huhhuh! Erityisesti tykkäsin tosta sateenkaarikakusta, oli ihan huippuhyvää! Mä ostin Mimosalle lahjaksi vaatteita - talvitakin ja kaksi mekkoa. Tota takkia sovitettiinkin heti ja se oli niin ihana Mimosan päällä, pieni eskimo. Ens viikolla ois tarkotus ottaa Mimosasta varsinaiset 1-vuotiskuvat, saa nähä miten onnistuu !
Lähettiin joskus 15.30 maissa pois synttäreiltä ja oottelin sitten parisen tuntia Inkaa, jota en ollutkaan nähnyt yli kolmeen kuukauteen. Vaihettiin aikalailla koko ilta kuulumisia, sillä niitä oli tosiaan aika paljon :-D Tänään herättiin yheksän jälkeen ja aamu meni vähän lagaamalla, haha. Inka lähti sitten ruuan jälkeen ja Inga tuli sen jälkeen meille. Ollaan nyt Ingan kanssa juteltu koko päivä ja valitettu huonosta ja masentavasta säästä.
Toivottavasti tuo sää tosta vielä ehtii parantua loman aikana, sillä ootin niin innolla, että pääsen ulos kuvailemaan uudella kamerallani. Tosin kylmyyden takia nuo hienot lehdet ovat muuttuneet aika rumiksi jo, mutta ehkä aurinko saa niihin jotain eloa vielä :-D Huomenna varmaankin kuvaan jonkun videon, täytyy vaan katsoa minkä. Eipä mulla nyt muuta, heippa kaikille ja hyvää syyslomaa teille keillä se nyt alkoi <3!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mul ois kysymys et mistä ostit ton takin Mimosalle? Se on aivan super ihana.
VastaaPoistaAliexpressistähän minä :) Niin on! Sieltä löytyy niin paljon ihania vaatteita lapsille, että huhhuh :')
PoistaMoi! Kattelin joitain sun vanhoja videoita, joissa esittelit kaikkee ebaysta tilattua kamaa. Aattelin et voisitko tehä jonkulaisen postauksen/videon, jossa kerrot miten se homma toimii :) kaikki ne tilaukset et onks postikulut kalliita? onks ne myyjät luotettavia? mihin kiinnittää huomiota? omia kokemuksia yms. tarvitsen apua! :D
VastaaPoistaMoi!
PoistaMä en oikein itse näe siihen mitään ideaa tehdä tollaista postausta tai videota. Kun siis itse vaan tilaan painamalla nappeja, jotka johtaa siihen tilaukseen, täytän tarvittavat tiedot ja maksan ostokseni :D Postikulut riippuu ihan tuotteista. Siinä lukee sitten jos postikuluja tulee, muuten niitä ei tule edes. Myyjiä on monia, enkä osaa sanoa ketkä ovat luotettavia, mutta itelleni kaikki on aina tullut mitä olen tilannutkin. Mä itse oon vähän tällänen huoleton kaveri nii en osaa sanoa tohon "mihin kiinnittää huomiota?" kysymykseen oikein mitään :-D Mun kokemukset on vaan positiivisia ollut.
Voi että Mimosa on kyllä suloinen lapsi! :> Ihanan suuret simmut. Mulla ei oo koskaan ollu huonoja kokemuksia Netanttilasta, aika kurjaa et sulle sattui sitten noin huono asiakaspalvelu! Onneks kuitenkin sait kamerasi, vaikuttaa superhyvältä :-)
VastaaPoistaNiinpä :> ! Joo ei monilla muillakaan kuulemma oo ollu, mutta silloin perjantaina oli täällä meilläpäin jo 4 ihmistä valittanut tosta netanttilasta, kun ei tilauksia oo tullut. :/ Mutta niinpä :-)!
PoistaToi rusettipantanen pikkutyttö näyttää ihan sulta pienenä niissä lapsuuskuvissa mitä oot näyttäny askissa/blogissa. :D ootteko jotain sukua?
VastaaPoistaHän on myös siskoni lapsi, niin kuin Mimosakin :D Heillä on vaan eri isät! Mut nii eli olen täti Maisalle, eli rusettipantaselle tytölle :)
PoistaOii kuin ihana pikkunen :> Nyt tekee mieli ostaa omille kummilapsille joululahjat jo valmiiks! Mun mielestä huomaa heti eron näissä kuvissa ku on otettu uudella kameralla! Ja oot tainnut kehittyä kuvaajanakin :D Videota ootellessa :) Ja on muuten aivan superhienoja leivoksia!!
VastaaPoistaNiin :> Ja haha :') Kiva juttu, itekkin huomaan! Ja niin, pikkuhiljaa tässä kai kehittyy :P Ja niin on!!
PoistaTosi ihana toi mekko ja takki. Oon kateellinen Mimosan silmistä:-D
PoistaNiin on :) Ja mäkin :D
Poistaen siis kysy tätä mitenkään pahalla ja ite kamppailen saman asian kans, mutta eiks sun pitäny välttää herkkuja? :D miten on reenit muuten lähteny käyntiin? :)
VastaaPoistaHaha juuu, oon kyllä vähentänyt mun herkkujen määrää huomattavasti, mut viikonloppuisin herkuttelen kunnolla :) ! Ja hyvin on lähteny käyntiin, mitä nyt aluks vähän rankkaa ku ei mitää tehny kuukauteen, paitsi mässänny :D
PoistaKiva että oot saanu viimein ton kameran :) & voi että miten sulonen mimosa on toi takki päällä :') ihana kans toi pikkumyy kakku ja muutkin leivokset :>
VastaaPoistaNiinpä :) Ja mm :')!
PoistaToi harmaa neule paita mikä sulla on päällä on niin ihana!:3 mistä olet sen ostanut? 😊 ja pikku eskimolla on ihanat silmät ja muutenkin aivan ihana söpölainen. Saat olla ylpeä että olet saanut söpöset tytöt sun lähelle:)
VastaaPoistaKiitos :> Se on Ebaysta tilattu, mut sitä myydään siis sheinsidella! Jep ja niin olenkin :')!
Poistaonko sulla pitkä vai lyhyt matikka?
VastaaPoistaPitkä :)
PoistaOnko tuo mimosa ihan kokonaan suomalainen ? :) noi ihanat silmät sulatti mun sydämmen! ❤️
VastaaPoistaOn :) Niinhän ne tekee <3
PoistaMeil on tullu aina kaikki netanttilasta nopeasti :)
VastaaPoistaJoo aika monilla kuulemma on, mulle nyt sattu vaan tosi huono asiakaspalvelu tällä kertaa. :)
PoistaIhana postaus ja niin söpö toi mimosa! <3 kuitenki anteeks nyt mut munmielest kerrot ihan liikaa tost kamera hässäkäst... Tai siis hyvä et kerroit miks ei oo tullu nii paljo videoit yms mut munmielest sun ei enää tost tarttis valittaa vidoel lisää kun se ei kauheesti kiinnosta... Tykkään enemmän sun muista kuulumisista, ei oikeen kiinnosta netanttilan huono palvelu tai siis oot kertonu siit jo tarpeeks... :D
VastaaPoistaKiitos <3 Juu en mä kummemmin aatellutkaan, enkä valittanutkaan, kerroin vaan asiasta myös youtuben katsojille, sillä monet on siitä kysellyt :) (siis videossa jonka eilen julkasin youtubeen)
PoistaOnko Teemulla tossa unikuvassa fritsu kaulassa vai näänkö vaan väärin? :D
VastaaPoistaEi oo :D Me ei tehä fritsuja, ne on aina ollut niin "out" vai miten ton nyt voi sanoo, ällöjä :D
PoistaKatsoin just ton sun 30 faktaa minusta videon ja jos tykkäät possesta ja putouksesta niin kannattaa tutustua myös vinoon shouhun se tulee sunnuntaisin ja näkee kyllä vanhoja jaksoja ruutu.fi:stä :)
VastaaPoistaMikä on sun unelma-ammatti?
VastaaPoistaOpettaja :)
PoistaIhana, pitkä postaus ja ylisöpöt noi vaavin silmät!! tuui
VastaaPoistaMä en kestä, kui sulosia kuvia Mimosasta!! :3
VastaaPoista