sunnuntai 10. elokuuta 2014

Sinä sanot minä teen -video + kuulumisia!

Heippa! Tässä olisi aiemmin lupaamaani kuulumispostausta. Mulla ei järkkäriin ollut kertynyt erityisesti kiinnostavia kuvia melkein yhtään, lähinnä vaan koirista ja jotain luontokuvia, joten otin tähän vähän kännykän kuvia nyt mukaan. Niin ja tossa yllä tosiaan kauan odotettu sinä sanot minä teen -video :-D IMG_9317 IMG_9293 IMG_9325 Ollaan käyty nyt koirien kanssa tässä kesällä uimassa paljon, tai siis itse en ole uinut, mutta koirat on. Ikinä ei oo tullu kameraa otettua mukaan ja mua on sitten paikanpäällä alkanu harmittaa, sillä noista veijareista sais kivoja kuvia ku ne polskii siellä vedessä. No, otin sitten kameran tossa yks päivä mukaan, menin siis yksin koirien kanssa. Ei tahtonut tulla kuvista mitään, ku mun toi objektiivi on sillee rikki, että se ei tarkenna automaattisesti vaan sitä pitää itse tarkentaa ja noi liikku niin ripeesti. Sit ku jouduin pitää noi koirat hihnassa, sillä ne saattaa lähtä yhtäkkiä juoksemaan esimerkiksi, jos näkevät toisen koiran tulevan. No mutta muutaman onnistuneen räpsyn sain otettua kuitenkin. :) IMG_9436 7 4 1,2&3: Täällä oli muistaakseni viime viikolla aika raju myrsky, joka kesti siis vaivaiset 10-20 minuuttia, mutta oli todella voimakas. Puut taipui tosi paljon ja vettä satoi ja ukkosti. Meiän talon ympäriltä ei tainnut puita katketa, mutta tosta läheltä katkes aivan älyttömästi puita ja ne on vieläkin siellä ihan levällään. Itse en nähnyt, mutta kuulin, että keskustassa oli lipputanko katkennut hesburgerin päälle ja isompia puita kaatunut tielle. Meillä meni myös sähköt vähäksi aikaa. 4: Aamulla sängyssä makoilua ja kännykällä oleilua. IMG_9439 IMG_9477 IMG_9448 IMG_9472 IMG_9503 IMG_9496 IMG_9521 Yritin kanssa tossa yks päivä mennä ulos kuvailemaan luontoa koirien kanssa, mutta arvasihan sen, ettei siitä mitään tule. Ne alkaa aina riehumaan ja jahtaamaan toisiaan ulkona, yritä siinä nyt sitten kuvailla ku hihnasta vedetään koko ajan joka suuntaan. Yritin sitten kuvailla noita meiän koiruuksia, mutta sekään ei tahtonut onnistua, juuri edellä mainitust syystä. Kyllä mä muutaman onnistuneen kuvan silti onnistuin nappaamaan! Mua naurattaa tuo viimeisin jotenkin :-D 1 1: Minä ja Teemu <3 2: Oltiin kuvailemassa haasteita, kun tieltä kipitti tämmönen pieni otus! Epäiltiin sen olevan päästäinen. Tosin tuo oli aivan älyttömän pienikokoinen. Jouduttiin laskemaan se sitten luonnon armoille ja seuraavana päivänähän tuli tää isompi myrsky sitten... Varmaan ei selvinnyt :( 3: Vili ja Vekku uimassa! 4: Tekemässä haastetta sinä sanot minä teen -videoon. Tosin tolla kertaa ei tullut sitten yhtäkään ihmistä ja jouduttiin siirtämään kuvauspäivää. 2 1: Hain yks päivä koulukirjat postista! Sellanen yli 300 euroa taas meni että helähti. Mutta nytpä onkin kaikki lukuvuoden kirjat hankittu, lukuunottamatta yhteiskuntaopin kirjaa, jota ei ollut saatavilla. 2: Mun Iinaps-paita, joka saapui heinäkuun loppupuolella! 3: Päätin hemmotella yks päivä Teemua ja ostin sille sen lempparisuklaata geishaa ja kääretorttua. Söin sitten itsekin ja saatiin kahestaan vedettyä melkein kokonainen kääretorttu :-D 4: Maisema Tampereelta :) 3 1: Sheivasin toissapäivänä mun jalkoja ja yleensä onnistun saamaan haavan mun jalkaan. Nyt sitten jotenkin kävi niin, että lipes ote ja terä viilsi kynteni. Ei näytä pahalta, mutta ärsyttävä tuo on, sillä osuu koko ajan johonkin ja tekee kipeää! Eikä tota oikein voi repäistäkään, se on sen verran syvällä. 2: Lähdössä kisoihin Korialle! 3: Eilen lähdössä kotkaan kisoihin piiriotteluun. Lajeina oli 100 m ja viestissä 200 m. Meni ihan hyvin, oisin toivonut vähän parempaa aikaa, sillä enää alle 2 viikkoa SM-kisoihin, jotka muuten pidetään tuolla Kotkassa! No, mulla oli kyllä jalat vähän jumissa joten sekin vaikuttaa jonkin verran. Aikani oli siis 12,66 s. 200 metriä viestissä meni hyvin, vaikka mua kyllä pelotti aivan älyttömästi se, että miten vaihdot sujuu, me kun ei kertaakaan kokeiltu... :-D 4: Jee, sinä sanot minä teen -video latautui youtubeen! 5 1: Nukkuvat koiruliinit <3 2. Lenkiltä tulleena ja punasena kuin tomaatti taas kerran! 3. Kystani toissapäivänä. Mulla onkin enää 2 viikkoa ja 2 päivää sen leikkaukseen, iik! Mua pelottaa, etten enää osaa puhua sen jälkeen tai jotain muuta vastaavaa, vaikka ei kukaan oo sanonu ees, että ois riski sellaseen :-D On muuten pienentyny huomattavasti vapun ajoilta! 4: Screenpicture uutisista :P IMG_9288 IMG_9233 IMG_9244 IMG_9247 Hankin tosiaan tarvitsemani koulutarvikkeet tällä viikolla. Mukavastihan nuo rahaa vie, ei siinä moittimista. Ostin myös uuden laskimen, sillä edellinen oli liian yksinkertainen pitkään matikkaan. En varmaan opi käyttämään tota ihan heti, jos milloinkaan :-D Täytyy pitää ohjekirjaa mukana koulussa! Mä todennäköisesti nyt jatkan sittenkin tällä 3 vuoden tahdilla. En ole opon kanssa puhunut vielä mitään, mutta tajusin, että kyllä mulla vähän vähemmän on kursseja tänä vuonna verrattuna viime vuoteen ja kai se riittää. Kuitenkin varmaan vielä opolle puhun tästä ja mietitään vielä. :) IMG_9550 6 IMG_9538-001 IMG_9576 755AC582-EBC8-4AD8-8767-EB9BC8BFA119_zpsqj6bzunz Käytii Teemun kanssa katsomassa muuten tuo paljon puhuttu The fault in our stars -elokuva. Luulin, että se itkettäis jopa enemmän kun niin monet siitä niin sanoi, mutta ei se mua sillee itkettänyt, paitsi loppupuolella. Siinä oli myös hauskoja kohtia mun mielestäni. Loppupuolella ei siis enää itkua pystynyt pidätellä vaan kyyneleet valu pitkin poskia. Teemu ja mä siellä takarivissä niisteltiin neniämme vuoron perään :-D Elokuvan jälkeen lähettiin kävelemään kotiin ja puhuin Teemulle kaikkea tulevasta, kunnes yhtäkkiä se purskahti itkuun. Siinä taas tajus, kuinka se aidosti rakastaa mua ja pelkää menettämistä. Siinä sit keskellä tietä halattiin toisiamme pitkään ja jatkettiin matkaa. <3
Mutta hei! Huomenna alkaa koulu ja mulla on sen jälkeen hieroja. Tiistaina mun olis tarkotus mennä Pasilassa käymään, sillä mut ja Teemu kutsuttiin katsomaan maaottelua Helsingin olympiastadionille ja meen keskustelemaan lisää aiheesta. Tää joka otti muhun yhteyttä asiasta, oli nähnyt sen ylen jutun ja tajunnut, että harrastan itsekin yleisurheilua ja halus kutsua mut sinne, tai oikeestaan suomen urheiluliitto mut sinne kutsu :-D Ja sanoi, että poikaystävän voi ottaa mukaan. Haluan ehdottomasti mennä, sillä ne liput sinne ei todellakaan oo mitään halpoja ja saadaan siis koko viikonloppu siellä! Täytyy vaan ottaa rauhallisesti siellä, sillä mulla kun on se leikkaus ollut alkuviikosta ja se maaottelu on loppuviikosta heti. Eipä mulla muuta, hyvää koulun alkua kaikille, joilla se alkaa nyt ensi viikolla! Heippa <3IMG_9488 9 Tiivistelmä
Heippa! Kesäloma alkaa olla ohitse nyt ja huomenna alkaa koulu. Tässä nyt lyhyesti kuulumiset lähiajoilta! En todennäköisesti tee enää tiivistelmiä, kun koulu alkaa, sillä muutenkin aika on tiukilla silloin.
        Ollaan käyty koirien kanssa uimassa, sillä on ollut tosi kuumia päiviä nyt. Ikinä en oo muistanut ottaa kameraa mukaan, mutta tällä kertaa otin, kuvat eivät tahtoneet vaan onnistua, sillä olin yksin koirien kanssa ja kamerani objektiivi on rikki ja jouduin pitämään koirat hihnoissa.
        Täällä oli viime viikolla raju myrsky, joka kesti tosin vain 10-20 minuuttia, mutta sai aikaan vahinkoa. Puita kaatui tosi paljon ja lisäksi lipputanko kaatui hesburgerin päälle. Sähkötkin meni vähäksi aikaa meiltä.
         Ollaan kuvailtu Teemun kanssa haasteita tohon ylhäällä olevaan videoon tässä lähipäivinä. Nähtiin myös pienen pieni otus, jota epäiltiin päästäisen poikaseksi.
         Oon ostanu nyt melkein kaiken, mitä ens lukuvuodelle tarvitsen. Kirjoihin menikin yli 300 euroa, yksi kirja tosin vielä puuttuu. Lisäksi ostin uuden laskimen, sillä se mun edellinen ei riitä pitkään matikkaan.
        Oon käyny myös kisailemassa, mutta nyt ei oo menny erityisen hyvin. Toivottavasti saan vielä itestäni irti viimeistään SM-kisoissa Kotkassa!
        Enää 2 viikkoa ja 2 päivää siihen, kun multa leikataan kurkusta toi kysta pois. Jännittää kyllä aika paljon... :-D Ei siinä jos se olisi kädessä, mutta kun se on tossa kurkussa...
        Käytiin Teemun kanssa katsomassa The fault in our stars -elokuva ja se oli kyllä hyvä! Odotin enemmän itkukohtauksia, mutta vasta loppupuolella alkoi itkettämään.
         Mut kutsuttiin muuten katsomaan maaotteluita, jotka on siis tän kuun lopussa. Mun pitäisi nyt tiistaina mennä Pasilaan puhumaan tästä enemmän urheiluliiton kanssa ja siellä siis selviää enemmän! Olin kyllä tosi ilonen, että sain kutsun ja samalla ilmaisliput siis maaotteluun!
         Ei mulla nyt muuta, huomenna alkaa koulu mulla. Hyvää koulun alkua kaikille, joilla se ensi viikolla alkaa, heippa <3

56 kommenttia:

  1. itelläkin tuli vaan pari kyyneltä the fault in our stars leffassa, mutta kirjan luettua itkettin paljon enemmän! Suosittelen sitä kirjaa kaikille! :)

    VastaaPoista
  2. oot ihan tajuttoman kaunis ♥

    VastaaPoista
  3. Siis käytätkö oikeesti tollasta laskinta pitkäs matikas? :D meillä on ainaki kaikilla graafiset laskimet lukion pitkän matikan ryhmässä ja se on se suositeltava väline ylppäreitäki varten aateltuna. Voihan sitä toki vaik päässäki laskee ei siinä mut ihmettelen vaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no varmaa mun tuurii ostaa sitteki huono laskin :D en siis oo yhtää perehtyny laskimiin, kuhan ostin tuon, on toi paljo parempi ainakin edelliseen verrattuna. Mut joo, kysyn matikan opettajalt :)

      Poista
  4. Jännä teillä toi laskin homma. Meillä pitää olla pitkässä matikassa hirveet graafiset laskimet ja sitä rataa. Funktiolaskimet on vaan lyhyeeseen matikkaan (toinen niistä on just toi laskin minkä ostit). Okei tässäkään ei mitään järkee ollu mut tulinpa vaa kummastelee :DD Okei menen pois (taas).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tosiaan, mä en tiiä laskimista mitään, ostin vaan vaikeen näkösen mun mielestä, mut ilmeisesti ei sit riitä? :D no, kysyn opettajalta ja sit keksin tolle jotain muuta käyttöä :)

      Poista
    2. Kyl riittää Kuusaan lukiossa tollanen casion fx-991ES PLUS. Tota nimenomaan suositeltiin. Graafisen laskimen saa hankkia jos haluaa, mutta meidän opettaja ainaki sano että siitä voi olla jollain kurssilla hyötyä, mutta kyllä tommosella ihan peruksellaki selviää :)

      Poista
    3. Suosittelen tosissaan sitä graafisen laskimen ostoa, koska se helpottaa laskemista paljon. Esimerkiksi yhtälöille se antaa vastaukset suoraan mutta ei tietenkään välivaiheita. Tämä taas jättää monet huolimattomuus virheet pois. Saattaa tietysti kuulostaa vähän huijaukselta jos saa vastaukset suoraan, mutta kukaan ei tietysti osaa hyödyntää laskinta jos ei tiedä miten lasku pitäisi ratkaista. Että ei pelkkä laskin ole tie hyviin tuloksiin.
      Eri asia tietysti on jos teidän lukiossa ei käytetä näitä laskimia opetuksessa niin eihän niitä kaikkia laskimen ominaisuuksia opi käyttämään. Meillä ainakin käytettiin paljon laskinta ja se varmasti näkyi myös yo tuloksessa :)
      Ja sen vielä sanon, että kannattaa ostaa laskin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, että oppii kursseilla käytännössä laskemaan eri laskuja laskimella :)

      Poista
  5. löytyyks tota ylen juttuu jostai netist?voitko linkata?

    VastaaPoista
  6. mä en oo ennen kommentoinut sun blogiin mutta nyt on pakko koska toi video oli ihan huippu:D!

    VastaaPoista
  7. ihana postaus ♥ sulin tolle, että teemu rupes itkemään rakkaudesta sua kohtaan ja sit halasitte toisianne ♥ voin vaan kuvitella sen tilanteen ja voi että, ootte vaan ihan mielettömän sulonen pari! pitäkää kiinni toisistanne :3

    VastaaPoista
  8. Olisit sen omenan voinut koittaa ottaa sieltä kattilasta siten että puraiset sitä,eiköhän sekin kuitenkin on suulla sieltä silloin otettu pois :D
    Mahtava tää video kyllä ! :D Itsellä ei olisi pokkaa laittaa videota nettiin missä on suu täynnä vaahtokarkkeja ja vielä laulaisin,pisteet sulle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha juu, mä sit en kuitenkaa ottanu sillee ku viimeks ku tein nii nii jäi omenat syömättä ja pilaantu :D kiitos :D!

      Poista
  9. Millä muokkaat sun kuvia? :)

    VastaaPoista
  10. ahhahha toi video oli ihan paras! nauroin melkein vedet silmis :D

    VastaaPoista
  11. APUA!! Mä räjähdän tiedon halusta ku en tiiä mikä toi juttu sun nenäs on!!:'DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vaikka kattoisit videon ni tietäisit :)

      Poista
  12. Mä oon niiiin ilonen ku laitoit ton mun vanukas haasteen!!:33

    VastaaPoista
  13. Ihan mahtava video!! :'DD ja ihania kuvia :3!

    VastaaPoista
  14. Toi laskin on kyllä ihan helppo käyttää, meillä oli ton tyyliset jo yläasteella! :D Mut millasta laskinta sä oot ennen tota käyttänyt, kun pitkässä matikassakin oot? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa no hyvä x) ja haha tälläst, meil oli tollaset yläkoulus :-D http://mulder-thuis.nl/calculators/pictures/ti-30xa.jpg

      Poista
  15. haha eikää ihan sairaan hauska video! :D Ihana et näit paljon vaivaa toteuttaaksestän :) ja oot hyvä bloggaaja koska näät siihenkin vaivaa että kirjotat tiivistelmät :o Ihana sä!

    VastaaPoista
  16. Oii, toi Teemun itkukohtaus kadulla! : ) Ja hyvää koulunalkuu! (terveisin kans lukion tokalle menevä...) :D

    VastaaPoista
  17. Mulla taitaa kans olla toi sama laskin ja oon siis lyhyessä matikassa... Mut ei haittaa, ehkä voit myydä ton vaik jolleki tai jotain. Me saatiin ainaki semmoset ohjeet lukion ekalla, et mikä laskin pitää ostaa lyhyeen/pitkään matikkaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa :/ ja meil aika monel on toi, et meil ku ei tarvi olla mitää liian hienoi :D mut me ei saatu mitää ohjeita :(

      Poista
  18. Minkä kokosia vihkoja suosittelet lukiossa käyttämään eri aineille/minkä kokosia vihkoja sinä käytät millekkin aineelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän ite pieniä ja isoja, yleensä 40 arkkia kummassakin! Mut isot A4 vihkot oon ottanu käyttöön matikkaan, fysiikkaan, kemiaan, äikkään ja historiaan. Muissa on pienemmät, ne A5 :)

      Poista
  19. Koirasi ovat syötävän suloisia, mutta pienestä koosta huolimatta ne tarvitsevat perusteellisen tottelevaisuuskoulutuksen. Ymmärrän että koulun alkaessa olet kiireinen, mutta jätä pari askia ja bloggausta väliin, ja lähde vaikkapa kerran viikossa ohjattuun koirien koulutukseen jota varmasti sinunkin kotipaikkakunnallasi järjestetään. Peustottelevaisuuden, vaikkapa vain alkeet, omaavan koiran kanssa elämä on helpompaa ja myös koiralle turvallisempaa kun se tottelee eikä ala remmissä vastaantulevalle koiralle rähjäämään eikä takuulla karkaa sen "makupalaksi". Hyvä perustottelevaisuuskoulutus on tärkeää niin chihuahualle kuin rottweilerillekin, Itse sain lukion ekan jälkeen toope&? sekarotuisen pennun josta kasvoi ihan mallioppilas, mutta työtähän se vaati meiltä molemmilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä oon alusta asti halunnu noi viiä koulutuksee, mut aika ei taho riittää millään :/ noi tarvis kyllä opettaa kävelemään rauhassa vierellä yms. Nyt ne vaan vetää ku viimestä päivää...mut katotaan :)

      Poista
    2. Kuule, jos ottaa itselleen lemmikin, on aika niiden hoitoon ja koulutukseen riitettävä vaikka sitten jostain muusta täytyisi luopua. Ja tämän sanon ihan ystävyydellä ja saman itse kokeneena.

      Poista
  20. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288724277929.html
    tunnetko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En saa linkkiä nyt auki, mut onks toi se puukotus juttu? En tunne henkilöä!

      Poista
  21. teemu vaikuttaa unelmapoikaystävältä :o oon kateellinen :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin <3 ja älä suotta, kyl säki varmast jonku oman unelmasi löydät joku pävä :)!

      Poista
  22. Kauan sulla meni, et opit sun lukion? Siis aloit hahmotta et missä on mikäkin luokka. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei menny kovinkaa kauaa! Et joku 1-2 viikkoa nii tiesin varmasti kaikki :)

      Poista
  23. Onpa teillä söpöjä koiria. Tsemiä koulun alkuun! :)

    VastaaPoista
  24. Tää ei nyt liity yhtää tähä postauksee mut tuliks sun rinnoist isommat ku aloit käyttää e pillereit? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis en oo ikiin aatellu et se johtuis pillereistä, mut on nää kasvanu huomattavasti :D vaikka vieläkin pienet on ja tälläseks jääki varmast :)

      Poista
    2. Kyllä rinnat kasvaa kun aloittaa e pillerit

      Poista
  25. Kuinka pitkii lenkkejä juokset yleensä? :)
    Vai juoksetko lenkkejä oikeestaan, vai vaan tyyliin vetotreenejä ja jtn? Mitä teet yleensäkin silleen ku treenaat? :D
    Ootko yhtään salilla näin kesäsin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 5-8 km, eli joku 30-50 min :) Ja juoksen lenkkejä kyllä, enemmän syksysin vaan, mut on mul pari kertaa kesälläki ollu lenkki :) Ja ku yleisesti sanon treenaavani, niin silloin siis juoksen vetoja, jotain 10-200 m, hyppään vauhditonta pituutta, oon salilla tai jotain tommosta :D Ja ollaan me oltu kesällä salilla, mut aika harvoin ja silloinki vaa vähä!

      Poista
    2. Okei! :)
      Joo nyt mullaki on enemmän vetotreenejä, ku on kisakausi. Taino nyt jo loppumaisillaan. Pian alkaa sit lenkkikausi, eli lenkit pitenee. Ite juoksen lenkkejä talvisin ja välillä pumppia, punttista, aitahyppelyjä sommuuta... :)
      Teen siis aina lenkin jälkeen lihaskuntoo (taino vaan punnerruksia ja vatsoja) :D Itellä on tällä hetkellä lenkit 5-8km. OHO sama ku sulla :DD Mutta sit kisakauden jälkeen ku tehot laskee ja lenkit pitenee niin: 6-14km :D Tosi harvoin 6km, vaan jos on seuraavana päivänä joku kisa tai jtn :)

      Poista
  26. Moi! Ensin sanon, että tämä blogi on ihana, videot on mahtavia, oot todella kaunis ja sovitte yhteen Teemun kanssa<3

    Mutta se pääasia, tahtoisin tietää, mikä on sen biisin nimi siinä 'Sinä sanot, minä teen'- videossa, suunnilleen kohdassa 3.45?

    Toivottavasti vastaat, olen miettinyt samaa biisiä jo toosi kauan ja nyt kuulin sen tässä, toivottavasti siis vastaat! :-3

    VastaaPoista
  27. Ootko ostanut sun koulukirjat käytettyinä vai mistä tilasit? :)

    VastaaPoista