lauantai 28. marraskuuta 2015

Maanantai yllätti taas

Täytyy sanoa, että maanantai yllätti mut taas. Viime kerrallahan hehkutin, kuinka mun maanantai oli ollut kerrankin loistava, koska juoksin kovempaa kuin koskaan aiemmin ja muutenkin kaikki vaan rullasi hyvin. Tällä kertaa kyseessä ei ollut samanlainen syy iloon, vaan hymyn takana oli aivan muut asiat. Maanantaina suuntasin siis Helsinkiin jo aamusta, koska mua oli pyydetty tammikuun Demiin jumppaliikkeiden malliksi. Tällä kertaa olin kerrankin ajoissa ja bussillakin menin oikeaan suuntaan, haha. Sain kuvausvaatteet sieltä eli kyseessä ei ollut siis omat vaatteeni. Kuvaukset sujui odotettua nopeammin ja täytyy sanoa, että liikkeet oli yllättävän rankkoja, kun piti joissain paikallaan pysyä kauan, kun otettiin kuvaa :-D Ei ne muuten siis olisi niin pahalta varmaan tuntunut, mutta juuri se paikallaan pysyminen tietyssä asennossa. Sain paljon kehuja kuvauksien jälkeen ja tuli tosi hyvä mieli. Kehujen lisäksi sain kahdet Adidaksen lenkkarit, jotka oli siis juuri mun kokoa. En oo ennen omistanut Adidaksen lenkkareita, mutta tykkään noista nyt ihan sikana! Noita musta-pinkkejä en oo vielä ehtinyt käyttää, mutta noita toisia oon nyt käyttänyt maanantaista lähtien.2 IMG_0990 IMG_0996 IMG_1003 Sain myös demiläisiltä ison joululahjakassin, josta löytyi Baby Lips -joulukalenteri ja Demi-lehti! Vautsi. Aion kyllä ostaa myös suklaakalenterin, koska no, suklaa on se mun juttu x) Mutta, kotiuduin siis Helsingistä samana iltapäivänä ja menin suoraan treeneihin. Treenien jälkeen Teemu oli mua vastassa ja sano, että sulla on kyllä tänään hyvä päivä. Kotiin tullessa tiesinkin miksi, sillä mulle oli tullut herkkukorilähetys Viaplaylta! Oikeestaan melkein kaikki herkut oli sellaisia, mitä en itse ostaisi/oo ostanut, mutta tykkäsin melkein kaikesta (ja joo kyllä, pitihän sitä maistaa kaikkia...). Sanoisin, että oli siis aika "saamisrikas" maanantai, ihan kuin ois jotkut synttärit ollut, haha :-D1 Mulla alkoi sitten tiistaina koeviikko uskonnon kokeella. Hävettää hieman ne mun vastaukset, mutta pääasia on, että pääsen läpi ihan ok tuloksella. // Seuraavana päivänä mulla oli enkun koe, jossa mulle aina haastavinta on luetunymmärtämiset ehdottomasti. Etenkin kyseinen aihepiiri on mulle ehkä vaikeampi ymmärtää, mutta kai sekin meni muuten ihan kivasti. Tässä kohtaa olin jo aika poikki, koska no, itse ainakin koeviikolla en muuta tee kuin lue kokeisiin ja treenaa, toki jotain pientä.3 Aloin myös tällä viikolla käyttämään Snapchatia aktiivisemmin. Mulla on se siis ollut jonkin aikaa jo, mutta siitä ei oo tullut oikein mun juttu. En osaa päivittää koko ajan mitä oon tekemässä ja niin poispäin. Nyt kuitenkin päätin, että hieman voisin aktiivisempi olla siellä, koska oon vaan muutaman kerran sinne jotain laittanut. Mut löytää iinnuuu nimimerkillä sieltä, jos haluatte mun joitain pieniä kuulumisia sieltä tsekkailla! Tein myös Periscopen (niin kuin vissiin melkein kaikki...?), ja sieltä löydyn nimellä iinalehtimaki. En oo vielä yhtään livelähetystä tehnyt sinne enkä muutenkaan, mutta aattelin koeviikon loputtua jossain kohti alottaa. Katotaan onko mun juttu yhtään :) // En tiedä, eilen meikkasin "pitkästä" aikaa ja otin tämmösen ihme kuvan huvikseen vaan. Mulla on päässä ne ruskeat piilarit, tosin eipä hirveesti mun mielestä niin ruskeilta näytä.4 Eilen ehdittiin vihdoin elokuviin Teemun kanssa katsomaan Nälkäpeli Matkijanärhi 2. Katottiin ne aiemmat leffat silloin joku parisen kuukautta sitten melkein peräkkäin ja oli ihan kauheeta oottaa nyt tätä viimestä! Nyt se on kumminkin katottu, itsehän tärisin lähes koko elokuvan, koska jännitin yksinkertasesti niin paljon. Se on jännä, kuinka melkein voit aavistaa, että nyt tulee joku äkkinäinen kohtaus, mutta silti säikähdät, haha. Mutta ei ne äkkinäiset kohtaukset niinkään mua jännittänyt, vaan yksinkertaisesti se miten tää elokuva ratkeaa niin sanotusti. Olen itse tyytyväinen loppuun, ei jäänyt häiritsemään onneksi. Suosittelen ehdottomasti, jos vielä harkitsette menevänne katsomaan! // Tää kuva on nyt vähän tyhmässä kohdassa, mutta tossa tosiaan se iso joululahjakassi, jota maanantaina kantelin junassa ja kaupungilla.IMG_1088 IMG_1174 IMG_1210 Sain tällä viikolla myös mun silmälasini. Mulla on ollut kauan jo aivan liian huonotehoiset silmälasini käytössä, en vaan yksinkertasesti oo jaksanut hankkia uusia, kun en silmälaseja päivisin kumminkaan käytä, kun en tykkää hirveemmin. Nyt vihdoin on uudet ja kyllä on paljon mukavempi iltasinkin nähdä paremmin. Sain noi aika halvalla, 89e, kun en ostanut mitään merkkisilmälaseja, sillä ei niissä kumminkaan niin paljoa eroa ole. Kuvissa tosiaan olen meikittä, eli ei mitään edustavimpia kuvia musta lasien kanssa, mutta halusin kuitenkin tänne kuvan noista mun päällä :) Joulukuu lähestyy vauhdilla ja vihdoin oon asettanut huoneeseeni ees yhdet jouluvalot. Tää joulu on jotenkin menossa multa täysin ohi: en oo toivonut mitään lahjaksi, en oo kerennyt joulua vielä odottaakaan, enkä jouluaiheisia videoitakaan oo yhtään miettinyt. Voisin melkein sanoa, että apua. Voi olla, että joulufiilis ei oo vaan tullut, koska luntakaan ei näy mailla eikä halmeilla täällä päin. Haluan kyllä koristaa huoneeni kivasti, koska se tunnelma on jotain niin ihanaa. Ehkä mä vielä ehdin, kun koeviikko loppuu! Tuollanen äitin puuvalokoriste olis kiva itellekin. Mites te, ootteko jouluihmisiä ja ootatteko sitä tänä vuonna paljon? Mä taidan tästä nyt kumminkin mennä iltapuuhille ja me palaillaankin aika pian leffoihin liittyen täällä blogissa, heippa <3IMG_1117

10 kommenttia:

  1. Heips Iina! :) Tykkäsitkö tuosta proseccosta vai ootko maistanut sitä vielä?

    http://hennaej.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! En oikein tykännyt, aluksi maistaessa oli ihan hyvä maku, nielaistessa yyh :D En tiedä johtuuko vaan siitä, etten alkoholista tykkää vai eikö vain ollut hyvää :)

      Poista
  2. Löysin blogiis sun YouTube-kanavan kautta ja ajattelin vaan nopeesti vilkasta. Noh, varmaan n. tunnin päästä sit havahduin taas tähän todellisuuteen :Dd Tää sun blogis on vaan kerta kaikkiaan aivan ihana! Panostat kuviin ja tykkään tästä ulkoasusta ihan sikana :) Sait täältä uuden lukijan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi ei :D Mutta kiva kuulla, kiitos paljon sulle! :>

      Poista
  3. Haluun sanoo tän, että ku seurasin sun periscope lähetystä nii miten aidon ja ihanan kuvan siitä sai susta. Lisää sellasii. Siinä oli juuri aitoa sinua, jota haluun nähä lisää videoillas ja blogissas. :) <3

    VastaaPoista
  4. Selasin sun blogia kerran kaverin seurassa ja kaveri pyysi että pysähtyisin sun kuvan kohdalle ja sanoi että oot ihan mielettömän kaunis <3 niin totta! tykkään muutenkin lukea sun blogia ja kattoa sun videoita, jatka samaan malliin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww, kiitos sulle ja kaverilles <3 :')! Ja tosi kiva kuulla :)

      Poista
  5. Voin kokemuksella sanoo et noi mustan pinkit lenkkarit(en muista just nyt mallin nimeeXD) on aivan loistavat lenkkarit. Sopivan vaimennetut mutta silti kevyet. Ite oon kestävyysjuoksija ja kyseiset kengät omistan ja kaikki treenit tuli viimekesänä juostua niilla eikä oo kuin hyvää sanottavaa:) Oot tosi hyvä bloggaaja ja oon seurannu sua somessa tosi kauan. Oot yksi suosikki tubettajianikin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) En ookaan niitä vielä oikein käyttänyt, vasta noita toisia, kun niihin rakastuin niin kovin x) Mutta kiitos paljon :>!

      Poista