torstai 25. joulukuuta 2014

JOULU

Niin se joulu vaan taas tuli nopeasti ja nyt on joululahjat jaettu ja jouluruuat syöty. Tätä vuotta on jäljellä enää alle viikko ja päästään taas Uuden vuoden kunniaksi lupailemaan uusia lupauksia, jotka kestävät korkeintaan sen ekan kuukauden ja sitten palataan taas samaan vanhaan kuin edellisenäkin vuonna. Mä oon kuitenkin päättänyt yrittää pitää yhden lupauksen ens vuonna, ainakin kesään asti. Mä aion saada semmosen kropan itelleni, josta tykkään ja sen haluan nimenomaan kesäksi saavuttaa. Nyt loppuvuoden mä sallin itteni herkutella vielä viimeseen asti, vaikka välillä ällöttääkin, mutta sitten rajoitan(niin ku oon kyllä jo tänkin vuoden puolella tehnyt, vaikkei ehkä blogissa aina siltä näytä). Enemmän aion panostaa keskivartalon treenaamiseen, sillä se on vaan yksinkertasesti jäänyt tosi heikolle. Mutta joo, ajattelin tehä vähän tälläsen erilaisen alun postaukselle, vähän vaihtelua teillekin :-D Nyt kuitenkin kerron tän postauksen alussa mun joulun kuulumiset ja loppupostauksessa sitten muita kuulumisia! IMG_6068 IMG_6081 IMG_6124 IMG_6131 IMG_6141 IMG_6138 IMG_6146 Mun jouluaatto alkoi perinteisesti riisipuuron keitolla, josta tuli muuten ihan älyttömän hyvää! Kuvasin muuten my dayn tolta päivältä, joten siinä näette tarkemmin mitä tein. Paketoin aamulla myös lahjat, sillä en ollut aiemmin kerennyt. Meinaskin käydä ikävästi, sillä lahjapaperi loppui ja ehittiin just ennen kauppojen sulkemista käydä ostamassa lisää sitä! Sitten olikin jouluaterian aika ja mä söin kyllä tosi vähän sitä, sillä en nykyään enää siitä tykkää yhtään, Koulussa se kyllä menee, mutta kotona jotenkin ei. Niin ne makumieltymyksetkin vaan muuttuu, pienenä vedin maksalaatikkoa monta laatikollista :-D
            Sitten kattelin myös telkkarista perinteisiä jouluohjelmia ja oottelin Teemua. Meinas käydä tosi ikävästi yhen väärinkäsityksen takia ja Teemu ei meinannu päästä ees tulemaan meille. Onneks saatiin se kuitenkin sitten onnistumaan ja Teemun kanssa leivottiin pipareita ja sen jälkeen Teemu lähtikin kotiinsa jokskin aikaa käymään perheensä kanssa haudoilla ja näin. Mekin mentiin äitin ja hänen miesystävänsä kanssa käymään isän haudalla. Hautausmaalla oli tosi kaunista, kun oli niin monia kynttilöitä siellä. Mä käyn ihan liian harvoin isän haudalla ja ens vuonna mun on oikeesti mentävä sinne muulloinkin, kun vaan jouluna tai uutena vuotena.
IMG_6172 IMG_6166 IMG_6173-001 11IMG_6101 IMG_6161 1IMG_6178 IMG_6352 Hautausmaareissun jälkeen mulla oli tylsää ja päätin koristella pipareita samalla, kun ootin Teemua takaisin ja siskoa sekä lapsia kylään. Meillä oli vaan vaaleanpunaista ja vihreää sokerikuorrutetta, mutta kyllä niilläkin ihan kivoja pipareita sai. Joskus kaheksan jälkeen tuli sisko ja lapset kylään ja jaettiin lahjat. Avasin kaikki muut lahjat paitsi Teemun antamat, sillä halusin oottaa Teemua sen suhteen. Sainkin kaikkea kivaa, vaikka mitään en joululahjaksi toivonut! Teen niistä erikseen videon ja muutenkin postauksen, sillä sitä on toivottu paljon. En siksi tähän postaukseen siis lahjoista laittanut kuvia eli älkää ihmetelkö.
             Teemu tulikin meille vasta sitten, kun sisko ja lapset lähti ja avattiin Teemun kanssa lahjat. Loppuilta meni ihan vaan ollessa ja radiota kuunnellessa. Olinkin ihan väsynyt ja en ees tiiä millanen siitä loppu my daysta tuli :-D
IMG_5872 1IMG_5933 IMG_5900 IMG_5867 1 wre Siinä olikin mun eilinen päivä aikalailla, my daysta näätte sitten elävämpänä. Mulle tuli jouluostosten kanssa kiire, niin kuin taisin viime postauksessa todetakin. Tiistaina olin suunnitellut meneväni ajoissa Teemun kanssa Veturiin yhdessä jouluostoksille, mutta kuten arvata saattaa, ei suunnitelmat mee ikinä niin ku pitäis. Teemulla kesti ja kesti joten mä päätin lähteä ulos kuvailemaan luontoa. Tarkotus oli siis ennen Veturiin menoa kuvata muutamat kuvat musta, mutta menin etukäteen kuvailemaan ihan luontoa vaan Teemua ootellessa. Rannassa olikin sorsia ja aurinko paistoi kivasti, joten päätin otella niistä kuvia. Sorsat vaan lähti aina karkuun lähestyessä, niin ku yleensäkin eläimet tekevät. Onnistuin kuitenkin ottamaan niistä kuvia ja tässä vaiheessa olin jo ihan jäässä.
             Teemu oli lähtenyt tulemaan kotoaan rantaan ja mä vielä kuvailin niitä sorsia, kunnes yhtäkkiä mun läheltä alkoi kuulua risujen rapinaa ja nopeesti katoin, että sorsa koittaa lähteä lentämään siinä risukasassa, mutta sieltä pongahtikin esiin ihan joku muu. En oo varma onko toi rusakko vai jänis vai mikä, mutta onnistuin nappaamaan yhen kuvan siitä ja se onnistui, mitä ihmettelin kyllä, kun se tapahtui niin nopeasti ja eessä oli kaiken maailman oksia ja mulla oli pitkä putki, joka ei tarkenna niin helposti oikeaan kohteeseen.IMG_5792 IMG_5798 1IMG_5949 11IMG_5972 1IMG_6034 Ton kuvan jälkeen mun oli pakko mennä lämmittelemään läheiseen kauppaan ja nähtiin Teemun kanssa sitten siellä. Aattelin, että ois paras luovuttaa mun kuvailun suhteen, koska tunsin itteni niin kärsineen näköiseksi ja en halunnut enää ollenkaan seistä siellä kylmässä. Otettiin kuitenkin vähän kuvia Teemun pyynnöstä, mutta melkein kaikissa vaan valitan kylmästä :-D Joten luovutettiin ja lähettiin meille vielä lämmittelemään ja vaihoin enemmän päälle, sillä halusin vaan, että mulla on lämmin, kun pyöräillään Veturiin. Tuo viimenen kuva on siis näitä kuvia, mistä äsken just mainitsin, ihme, että onnistui ees noin, haha. Jouluostokset saatiin tehtyä kuitenkin onneksi ja nythän ne onkin jo annettu toisille. Mulla ei oo nyt muuta, palaillaan my dayn kera, heippa <3

16 kommenttia:

  1. Hyvää joulua ♥ !:)

    VastaaPoista
  2. voitko linkata jotain kuvia sellasesta kropasta minkä haluisit??:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://instagram.com/p/wRNAjoq5Rj/
      http://instagram.com/p/tnqXuwK5XA/?modal=true
      Yläosa joku tommonen, ehkei ihan noin "luikku" mut et vähä vatsalihakset näkyy :)

      http://instagram.com/p/tqzA7gq5XB/?modal=true tommonen alaosa suunnilleen, ei nyt ehkä ihan :D

      Poista
  3. Toi viimeinen kuva on yksi kauneimmista mitä oon susta nähnyt! :o <3

    VastaaPoista
  4. sellanen postaus ois kiva jossa voisit kertoa ihan sillee kunnolla et miten aijot sen unelma kropan hankkia. ois kiva saada vinkkejä;)

    VastaaPoista
  5. Tosi ihania kuvia ja kiva postaus muutenkin! :)

    VastaaPoista
  6. Meettekö teemun kanssa aina samaan aikaan suihkuun ? Tai ootteko siellä niiku yhessä ja nakuna ? :)

    VastaaPoista
  7. Hyvää joulua sinulle! Se sinun my day oli tosi kiva ja se mekko joka sulla oli niin se oli nätti. Voitko kuvata taas my dayn ystävänpäivänä?

    VastaaPoista
  8. Mistä toi sun talvifarkkutakki on? :-) aivan ihana ja oon jo pitkään ettiny samantapasta!

    VastaaPoista