maanantai 8. kesäkuuta 2015

kuskia kiusataan

Heippa! Niin kuin eilen illalla teille pikaisesti lupailin, niin tässä olisi nyt vähän parempaa postausta :) Hirveästi ei oo tullut kuvia otettua, koska no, työpäivät ovat pitkiä ja rankkoja eikä mitään tapahdu oikein niiden jälkeen, kun ei jaksa mitään tehdäkään. Tasan viikko sitten kävin autokoululla varaamassa mulle uutta inssiä ja yllätyin, kun huomasin, että mulla olis se jo sitten seuraavana päivänä. Siinä tietysti tajusin, että ai hitsi, mullahan on silloin just eka työpäiväkin ja inssi sattuu olemaan just kesken työpäivää. Laitoin sitten viestiä töihin ja kysyin, että onnistuisko tää homma ja se onneksi kävi sitten heille.
            Tiistaina lähdin aamulla sitten reippaana polkemaan kuuden jälkeen töihin ja onneksi lähdin ajoissa, sillä olin siellä just hyvään aikaan. Pyörämatka ei ollut rankka, vaikka kuitenkin sen 15 km olikin, mutta tohon ylävartaloon se ajaminen kävi ikävästi! Olin töissä 7-11 ja lähdin sitten polkemaan takaisin kotiin, jossa vaihdoin vaatteet ja lähdin autokoululle. Mulle tuli ihan puskan takaa, että nyt mulla olikin ihan eri opettaja kuin kaikilla muilla kerroilla, mutta onneksi hän oli tosi mukava ja kannustava! Varsinainen inssi mulla alkoi sitten klo 13.15 ja tutkinnonvastaanottaja oli sama kuin silloin edellisenä perjantaina. Ajo sujui tosiaan hyvin, ainoa missä mokan tein oli mäkilähtö. Osaan lähteä kyllä mäkilähdöstä, inssissä vaan jännitin sitä jotenkin ehkä eniten siinä koko jutussa ja kun auto lähti liikkeelle niin laitoin sitten heti sen kakkosvaihteen ja siihen se sitten sammui. Huvittaa, kun olin ihan jännityksissä siinä ja en ees taas tajunnut että se auto sammui, kunnes hetken epätoivoisen lähtöyrityksen jälkeen tutkinnonvastaanottaja sanoi mulle, että jospa käynnistäisit sen auton... :'D Oisitte kuullut mun "oho, sori sori sori".
IMG_7993 5119B376-C80E-45E2-AF50-B97F86727413_zpsfr2rzvi7 IMG_8675 IMG_8493 Mutta se on nyt ollutta ja mennyttä onneksi! Samana päivänä lähdin kuvailemaan Ingaa, tietysti autolla piti sinnekin ajaa, haha. Otettiin ihan kiitettävä määrä kuvia, mutta kyllä sieltä sitten tulikin hyviäkin kuvia. Kuvailun jälkeen lupauduin heittämään Ingan Kouvolaan, sillä hänen piti käydä työpaikallaan.
                  Keskiviikosta lauantaihin mun päivät olivat lähinnä työntekoa, treeniä ja lepäämistä. Yllättävän rankkaa tää työssä käyminen on, riippuen toki vuorosta. Ite tykkään toisaalta aamuvuorosta, sillä sitten jää sentään iltapäivästä asti aikaa tehdä muutakin (eri asia sitten on, että miten jaksaa tehdä), aikasista herätyksistä en sen sijaan pidä. Aamuvuoro on lähinnä talojen siivoamista, mikä on sen takia kiva, että siellä aika menee nopeasti ja vuoro menee nopeasti. Helppoa se ei kuitenkaan ole ja alkaa siinä toiseen taloon siirtyessä jo tympiä se kaiken lian siivoaminen. Iltavuoro on 10.30 - 18.30, eli ei ole melkeinpä iltaa eikä aamuakaan aikaa tehdä mitään. Iltavuoro on helpompi, mutta tuntuu kestävän ikuisuuden verrattuna aamuvuoroon :-D No mutta mulla on noita vuoroja pääasiassa joka toinen päivä, joten eipä tässä nyt isoa ongelmaa ole. Oon positiivisesti yllättyny siitä, että mun jalat ei oo olleet mitenkään erityisen väsyt, ootin meinaan pahempaa väsymistä niiden puolesta. Enemmän se on tää muu väsymys mikä painaa nyt.
1 2 IMG_8727 IMG_8741 Menin yks aamu ennen töitä tekemään mun Juissi-töitä eli ottelemaan kuvia Juissin kanssa. Ajoin jollekin syrjäselle tielle, jottei kukaan vaan ajais siitä ja ei tarvis nolona sitten alkaa noita juisseja ja kameratelineitä siirtämään pois tieltä. Kuvailu oli tosi hankalaa, sillä tarvisin tohon kaukolaukaisimen, kun yksin kuvailen. Tuntui, ettei mikään kuva onnistunut ja epätoivoisesti yritin saada jonkun onnistumaan, ennen kuin mun työvuoro alkaisi. No, siinä tulikin sitten jo kiire töihin yhessä vaiheessa :-D Onneksi kuitenkin ehdin, en tosiaan halua töistä kyllä olla myöhässä. Kotona löysin pari ihan ok kuvaa ja totesin, että ne saa kelvata!
                 Lauantaina lähettiin Teemun kanssa mun työpäivän jälkeen ajelemaan Nastolaan ja tuo yllä oleva video on siis lauantailta. Häiritsee, kun tuo objektiivi on siinä niin likainen, mutta enhän mä sitä siinä kuvatessa huomannut. Joka tapauksessa mä tykkäsin ihan hirmusesti tuosta kakusta, niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Kunpa osaisin itekin tehdä noin näyttävän kakun. Tai mistäs mä tiiän vaikka osaisinkin, en oo vaa kokeillut :P Olin ihan älyttömän väsynyt tuona päivänä ja valehtelematta meinasin nukahtaa sinne juhliin, oli vaan niin veto pois, kun olin herännyt kello neljä aamulla ja ollut töissä kahdeksan tuntia, sitten kun vielä söi mahan täyteen niin kyllä olis unet maistunut!
3 IMG_8773 IMG_8835 Sain siskolta tommosen kortin eli onnittelut siitä, että läpäisin inssin! En oo ees huomannut, että tommosiakin myydään. Eilen mulla oli vapaapäivä töistä ja käytin sen tehokkaasti eli kuvasin videon Teemun kanssa, alhaalla oleva kuva liittyy x) Tuo video tulee sitten Juissin kanavalle, tosin ensin on katsottava, että onnistuiko tuo edes. Saatiin video kuvattua ja lähinkin sitten heti treeneihin. Treenien jälkeen editoin noi lauantain videopätkät ja siinä se mun vapaapäivä menikin!
                Ylihuomenna on vapaapäivä taas ja mulla olis tän kesän ekat kisat. En oikein usko, että menee hyvin, kun nyt on taas tullut repsahdettua koko ajan hyvään ja ei ole oikein motivaatiota. Tai on mulla motivaatiota, mutta mulla on semmoinen yleinen olotila vaan, että en oo ihan ilosimmillani, tiedä sitten mistä se johtuu. No, katsellaan miten se 100 metriä nyt sitten ylihuomenna menee :) Perjantaina on mun ja Teemun kolmas vuosipäivä ja pääsen onneksi silloin jo 13.15 töistä eli ehditään ihan hyvin viettämään vähän sitä päivää kahdestaan. Sain järkättyä lauantain vapaapäiväksi töistä ja suuntaan Lahden tubemiittiin muutaman muun kesäsomettajan kanssa! Tulkaa ihmeessä käymään jos asutte lähellä, alkaa siis kello 14 ja on tarkemmin sanottuna ABC Renkomäellä. Mutta ei mulla nyt muuta, palaillaan taas, heippa <3
IMG_8807

48 kommenttia:

  1. Saapa nähä millon ajat ojaan tai jonkun päälle tms kun pitää pelleillä siellä auton ratissa :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenkäs se Iina on muka pelleillyt auton ratissa? Iina on varmasti ihan vastuuntuntoinen ja hyvä kuski joten varmana inhottaa nähä asiattomat kommentit -.-

      Poista
    2. Kuskin häirintä on pelleilyä.. ;)

      Poista
  2. Mitä tohon juissin kesäsomettajan työhön kuuluu? Pitääkö teidän mainostaa omissa someissa juissia :)?
    Ihana postaus taas mun lempibloggaajalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen kuuluu just Juissi-kuvat Instagramissa, videot Juissin kanavalle ja sit tapahtumissa kiertely Juissi mukana :) Instagramiin laitetaan omaan kanavaan, videot Juissin! Kiitos paljon :>!

      Poista
  3. Paljon onnea sulle ajokortin saamisen ja Teemullekin valmistumisen johdosta :D Varmaan aika kiva nyt kun ei aina tarvii pyytää kyytiä jostakii kun voi ite ajaa. Paljoko tuo auto muuten makso? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)! Ja joo on! Maksoi sen 2300€ että aika halvalla lähti, kun toimiva auto ja ei liikaa ajettukaan :)

      Poista
  4. Kun sulla on tossa videossa se kukka mekko nii mistä se on? Aivan ihana nimittäin <3

    VastaaPoista
  5. Kai tiesit että ajaessa ei saa kuvailla kameralla? Sama sääntö ku puhelimen käytössä :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä kamera kädessä ollut, joten tuskinpa haittaa :'D Ootte te niin hyviä, kun aina etsitte vaan näitä vittumaisuuksia :>

      Poista
    2. jep joo niimpä..

      Poista
  6. Oi ihana postaus jälleen! hyvää kesää. :3

    VastaaPoista
  7. Juoksit hyvin ekaks kisaks! Olitko 4.? Kauanko sieltä ajoi Nurmijärvelle?
    Itse en päässyt enkä olisi niin kauas tullutkaan vaikka olisin terve ollut. On ollut ongelmia niin paljon etten ole voinut juosta!! >:( 800m olisin pinkonut siellä jos olisin jostain syystä sinne mennyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja olin joo :) Hmm meiltä ajoi joku parisen tuntia sinne. Voi ei :( Tsemppii jatkoon!

      Poista
  8. Ihana postaus! Tämä seuraava asia ei liity tähän postaukseen ollenkaan, mutta löytyykö sinulta erillistä postausta edesmenneestä isästäsi? Olen yrittänyt etsiä, koska haluan tietää mihin ja milloin isäsi kuoli. Osanottoja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! http://daysofmyway.blogspot.fi/2013/07/avautumista-ja-ilouutisia.html <- Tuossa on vuodelta 2013 postaus! Kiitos <3

      Poista
  9. Mitä aineita olet ajatellut kirjoittaa syksyllä?

    VastaaPoista
  10. Jos pitäisi valita: kumpaa juoksisit ennemmin jos saisit kisata enää vain toista 100m VS 200m? Miksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 100m varmaan, koska se ei oo niin rankka :'D Ei pelota niin paljoa.

      Poista
  11. Haluaisin vain tietää vastauksen, miksi et vastaa kommentteihin (asiallisiin)...
    En ilkeällä tavalla sanonut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin tietää, että milloin en ole vastannut? Vastaan esimerkiksi tämän postauksen kommentteihin kaikkiin kerralla heti kun kerkeän. Tohon yhteen vain nopeasti halusin vastata.

      Poista
    2. Kun sanoit lopettavasi hyvinvoinnin takia niin mikset miettinyt asiaa silloin kun otit molemmat työt vastaan? Eikai sen pitäisi tulla yllätyksenä että monen työn tekeminen on rankempaa kuin yhden + kaikki muut harrastukset. Fiksumpana tulevaisuuteen :)

      Poista
    3. Haluaisin tietää, että miksi kysyt minulta että milloin et ole vastannut, sillä kuten varmasti näet itsekkin että et ole vastannut.
      Ja mistähän minä tietäisin että haluat vastata nopeasti yhteen, joten vitusti nöyrää anteeksipyyntöä!?

      Poista
    4. Anonyymi1

      Niin no en tullut ajatelleeksi, koska olin niin iloinen vain siitä, että sain paljon töitä eli paljon rahaa myös. :)

      Anonyymi2

      Okei et selvästi ymmärtänyt ja vedit herneet nenään tuosta, joten unohda :)

      Poista
    5. Ootpa viilee. Mistä mä vedin herneet nenään ja millä perusteella?
      Yritit huonolla yrityksellä keksiä jotain mikä kumoaisi sanomani, mutta et onnistunut sillä servasin sinut, haa! Koska en nähnyt vastauksia niin sanoin

      Poista
    6. En ymmärrä nyt yhtään puheitasi, mutta eipä se mitään, en varmaan mitään menetä :)

      Poista
    7. Et HALUA ymmärtää, koska tajusit virheesi!
      Olin siis liian nopea kun ehdin sanoa ja heti aloit RAIVOAMAAN!

      Poista
  12. Iina vaan vittuileee Onko kenties elämässäsi raskas hetki kun noin herkillä Avaudu Kiitos

    VastaaPoista
  13. Mua ärsyttää kun tuntuu että jokainen jolla on kesätöitä valittaa siitä kun kesä menee töissä ja ei oo muka aikaa tehdä yhtään mitään muuta. Mä olisin kyllä todella mielelläni töissä tienaamassa rahaa, mutta en vain saanut mistään töitä! Nykyaikana kannattaa arvostaa työpaikkaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Muka" :) Itellä ei ainakaan ole, jos uusinta postausta satuit yhtään lukemaan.

      Poista
  14. Mikä sulla on oikeesti hätänä? Tarvisetkohan sosiaalista tukea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka niin? Lukekaapa vähän teidän kommenttien tyyliä ja miettikää mitähän tukea te kaipaisitte. En jaksa tämmöstä lässyn lää ärsytys jankkaamista, mitä yritätte tänne laittaa, enpä enää ole vastaamassa :)

      Poista
    2. No mä tarttisin niin vitusti tukea mutta olen niin helvetin toivoton etten uskalla hakea apua!
      Mutta itsepähän sitä kerjäät kun vastaat ärsysti että... :)!

      Poista
    3. +toivottavasti et itke itseäsi uneen joka ilta näiden takia :^)
      sisimmissämme me kuitenkin rakastamme sinua! :'3

      Poista
  15. Miksi (piilo)vittuilet Iina? ":)"

    VastaaPoista
  16. Mikä teitä ihmisiä oikein vaivaa? Mitä Iina on teille tehnyt että pitää hänelle tulla ilkeilemään tänne blogiin? Onko oma elämänne niin tylsää ettette muuta tekemistä keksi kuin muiden mollaaminen ja ärsyttäminen? Hankkikaa te se työpaikka niin olisi jotain tekemistä muutakin kuin muiden asioihin puuttuminen. Iina on katsonut parhaakseen jättää toisen työpaikan sillä ei kykene pyörittämään tätä kaikkea samaan aikaan ja mielestäni Iina on fiksu ja järkevä kun kuuntelee itseään ja välittää omasta hyvinvoinnistaan. Jättäkää siis teille kuulumattomat asiat sikseen ja keskittykää saamaan se oma elämänne järjestykseen ennenkuin ilkeilette muille!

    Kaikkea hyvää sulle Iina! :)

    VastaaPoista
  17. Hei Iina olen aika tuore blogisi lukija, mutta kysyisinkin neuvoasi urheilun suhteen. Olen keväällä lopettanut pitkäaikaisen harrastukseni taitoluistelun, jota harrastin siis harrastus luonteisesti eli en kilpaillut. Edessä olisi siis lajin vaihto, koska minulla on tahtoa ja halua kilpailla. Olen miettinyt pikajuoksua, mutta pelkään että 17V. ikäni tarkoittaa että olen liian vanha aloittamaan. Mitäs sinä tuumaat?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Kannattaa ihmeessä ainakin kokeilla, oisko se sun juttu! Sulla kun kuitenkin on urheilutaustaa, ettet oo vaan makoillu :D Toki onhan tuo aika vanha ikä aloittaa, mutta ei tarkota, ettei susta vois tulla hyvä! Meinaan tiiän yhen joka alotti just viime vuonna tossa iässä ja juos minua kovempaa, eli kyllä voi pärjätä :)!

      Poista
  18. Mukava postaus ja onnea ajokortin saamisesta!:)

    VastaaPoista
  19. Mä täytän kohta 9v mut mä osaan ajaa autoo

    VastaaPoista
  20. Pitikö sinun vain ajaa inssissä vai pitikö sun peruuttaa tms? :)

    VastaaPoista