Heippa! Niin kuin eilen illalla teille pikaisesti lupailin, niin tässä olisi nyt vähän parempaa postausta :) Hirveästi ei oo tullut kuvia otettua, koska no, työpäivät ovat pitkiä ja rankkoja eikä mitään tapahdu oikein niiden jälkeen, kun ei jaksa mitään tehdäkään. Tasan viikko sitten kävin autokoululla varaamassa mulle uutta inssiä ja yllätyin, kun huomasin, että mulla olis se jo sitten seuraavana päivänä. Siinä tietysti tajusin, että ai hitsi, mullahan on silloin just eka työpäiväkin ja inssi sattuu olemaan just kesken työpäivää. Laitoin sitten viestiä töihin ja kysyin, että onnistuisko tää homma ja se onneksi kävi sitten heille.
Tiistaina lähdin aamulla sitten reippaana polkemaan kuuden jälkeen töihin ja onneksi lähdin ajoissa, sillä olin siellä just hyvään aikaan. Pyörämatka ei ollut rankka, vaikka kuitenkin sen 15 km olikin, mutta tohon ylävartaloon se ajaminen kävi ikävästi! Olin töissä 7-11 ja lähdin sitten polkemaan takaisin kotiin, jossa vaihdoin vaatteet ja lähdin autokoululle. Mulle tuli ihan puskan takaa, että nyt mulla olikin ihan eri opettaja kuin kaikilla muilla kerroilla, mutta onneksi hän oli tosi mukava ja kannustava! Varsinainen inssi mulla alkoi sitten klo 13.15 ja tutkinnonvastaanottaja oli sama kuin silloin edellisenä perjantaina. Ajo sujui tosiaan hyvin, ainoa missä mokan tein oli mäkilähtö. Osaan lähteä kyllä mäkilähdöstä, inssissä vaan jännitin sitä jotenkin ehkä eniten siinä koko jutussa ja kun auto lähti liikkeelle niin laitoin sitten heti sen kakkosvaihteen ja siihen se sitten sammui. Huvittaa, kun olin ihan jännityksissä siinä ja en ees taas tajunnut että se auto sammui, kunnes hetken epätoivoisen lähtöyrityksen jälkeen tutkinnonvastaanottaja sanoi mulle, että jospa käynnistäisit sen auton... :'D Oisitte kuullut mun "oho, sori sori sori".
Mutta se on nyt ollutta ja mennyttä onneksi! Samana päivänä lähdin kuvailemaan Ingaa, tietysti autolla piti sinnekin ajaa, haha. Otettiin ihan kiitettävä määrä kuvia, mutta kyllä sieltä sitten tulikin hyviäkin kuvia. Kuvailun jälkeen lupauduin heittämään Ingan Kouvolaan, sillä hänen piti käydä työpaikallaan.
Keskiviikosta lauantaihin mun päivät olivat lähinnä työntekoa, treeniä ja lepäämistä. Yllättävän rankkaa tää työssä käyminen on, riippuen toki vuorosta. Ite tykkään toisaalta aamuvuorosta, sillä sitten jää sentään iltapäivästä asti aikaa tehdä muutakin (eri asia sitten on, että miten jaksaa tehdä), aikasista herätyksistä en sen sijaan pidä. Aamuvuoro on lähinnä talojen siivoamista, mikä on sen takia kiva, että siellä aika menee nopeasti ja vuoro menee nopeasti. Helppoa se ei kuitenkaan ole ja alkaa siinä toiseen taloon siirtyessä jo tympiä se kaiken lian siivoaminen. Iltavuoro on 10.30 - 18.30, eli ei ole melkeinpä iltaa eikä aamuakaan aikaa tehdä mitään. Iltavuoro on helpompi, mutta tuntuu kestävän ikuisuuden verrattuna aamuvuoroon :-D No mutta mulla on noita vuoroja pääasiassa joka toinen päivä, joten eipä tässä nyt isoa ongelmaa ole. Oon positiivisesti yllättyny siitä, että mun jalat ei oo olleet mitenkään erityisen väsyt, ootin meinaan pahempaa väsymistä niiden puolesta. Enemmän se on tää muu väsymys mikä painaa nyt.
Menin yks aamu ennen töitä tekemään mun Juissi-töitä eli ottelemaan kuvia Juissin kanssa. Ajoin jollekin syrjäselle tielle, jottei kukaan vaan ajais siitä ja ei tarvis nolona sitten alkaa noita juisseja ja kameratelineitä siirtämään pois tieltä. Kuvailu oli tosi hankalaa, sillä tarvisin tohon kaukolaukaisimen, kun yksin kuvailen. Tuntui, ettei mikään kuva onnistunut ja epätoivoisesti yritin saada jonkun onnistumaan, ennen kuin mun työvuoro alkaisi. No, siinä tulikin sitten jo kiire töihin yhessä vaiheessa :-D Onneksi kuitenkin ehdin, en tosiaan halua töistä kyllä olla myöhässä. Kotona löysin pari ihan ok kuvaa ja totesin, että ne saa kelvata!
Lauantaina lähettiin Teemun kanssa mun työpäivän jälkeen ajelemaan Nastolaan ja tuo yllä oleva video on siis lauantailta. Häiritsee, kun tuo objektiivi on siinä niin likainen, mutta enhän mä sitä siinä kuvatessa huomannut. Joka tapauksessa mä tykkäsin ihan hirmusesti tuosta kakusta, niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Kunpa osaisin itekin tehdä noin näyttävän kakun. Tai mistäs mä tiiän vaikka osaisinkin, en oo vaa kokeillut :P Olin ihan älyttömän väsynyt tuona päivänä ja valehtelematta meinasin nukahtaa sinne juhliin, oli vaan niin veto pois, kun olin herännyt kello neljä aamulla ja ollut töissä kahdeksan tuntia, sitten kun vielä söi mahan täyteen niin kyllä olis unet maistunut!
Sain siskolta tommosen kortin eli onnittelut siitä, että läpäisin inssin! En oo ees huomannut, että tommosiakin myydään. Eilen mulla oli vapaapäivä töistä ja käytin sen tehokkaasti eli kuvasin videon Teemun kanssa, alhaalla oleva kuva liittyy x) Tuo video tulee sitten Juissin kanavalle, tosin ensin on katsottava, että onnistuiko tuo edes. Saatiin video kuvattua ja lähinkin sitten heti treeneihin. Treenien jälkeen editoin noi lauantain videopätkät ja siinä se mun vapaapäivä menikin!
Ylihuomenna on vapaapäivä taas ja mulla olis tän kesän ekat kisat. En oikein usko, että menee hyvin, kun nyt on taas tullut repsahdettua koko ajan hyvään ja ei ole oikein motivaatiota. Tai on mulla motivaatiota, mutta mulla on semmoinen yleinen olotila vaan, että en oo ihan ilosimmillani, tiedä sitten mistä se johtuu. No, katsellaan miten se 100 metriä nyt sitten ylihuomenna menee :) Perjantaina on mun ja Teemun kolmas vuosipäivä ja pääsen onneksi silloin jo 13.15 töistä eli ehditään ihan hyvin viettämään vähän sitä päivää kahdestaan. Sain järkättyä lauantain vapaapäiväksi töistä ja suuntaan Lahden tubemiittiin muutaman muun kesäsomettajan kanssa! Tulkaa ihmeessä käymään jos asutte lähellä, alkaa siis kello 14 ja on tarkemmin sanottuna ABC Renkomäellä. Mutta ei mulla nyt muuta, palaillaan taas, heippa <3
Saapa nähä millon ajat ojaan tai jonkun päälle tms kun pitää pelleillä siellä auton ratissa :S
VastaaPoistaMitenkäs se Iina on muka pelleillyt auton ratissa? Iina on varmasti ihan vastuuntuntoinen ja hyvä kuski joten varmana inhottaa nähä asiattomat kommentit -.-
PoistaKuskin häirintä on pelleilyä.. ;)
PoistaMitä tohon juissin kesäsomettajan työhön kuuluu? Pitääkö teidän mainostaa omissa someissa juissia :)?
VastaaPoistaIhana postaus taas mun lempibloggaajalta!
Siihen kuuluu just Juissi-kuvat Instagramissa, videot Juissin kanavalle ja sit tapahtumissa kiertely Juissi mukana :) Instagramiin laitetaan omaan kanavaan, videot Juissin! Kiitos paljon :>!
PoistaTosikiva postaus!:)
VastaaPoistaKiitos :)!
PoistaPaljon onnea sulle ajokortin saamisen ja Teemullekin valmistumisen johdosta :D Varmaan aika kiva nyt kun ei aina tarvii pyytää kyytiä jostakii kun voi ite ajaa. Paljoko tuo auto muuten makso? :)
VastaaPoistaKiitos :)! Ja joo on! Maksoi sen 2300€ että aika halvalla lähti, kun toimiva auto ja ei liikaa ajettukaan :)
PoistaKun sulla on tossa videossa se kukka mekko nii mistä se on? Aivan ihana nimittäin <3
VastaaPoistaSe on Cubuksesta! Kiitos <3
PoistaKai tiesit että ajaessa ei saa kuvailla kameralla? Sama sääntö ku puhelimen käytössä :) :)
VastaaPoistaNo eipä kamera kädessä ollut, joten tuskinpa haittaa :'D Ootte te niin hyviä, kun aina etsitte vaan näitä vittumaisuuksia :>
Poistajep joo niimpä..
PoistaOi ihana postaus jälleen! hyvää kesää. :3
VastaaPoistaKiitos ja samoin :>!
PoistaJuoksit hyvin ekaks kisaks! Olitko 4.? Kauanko sieltä ajoi Nurmijärvelle?
VastaaPoistaItse en päässyt enkä olisi niin kauas tullutkaan vaikka olisin terve ollut. On ollut ongelmia niin paljon etten ole voinut juosta!! >:( 800m olisin pinkonut siellä jos olisin jostain syystä sinne mennyt :)
Kiitos! Ja olin joo :) Hmm meiltä ajoi joku parisen tuntia sinne. Voi ei :( Tsemppii jatkoon!
PoistaIhana postaus! Tämä seuraava asia ei liity tähän postaukseen ollenkaan, mutta löytyykö sinulta erillistä postausta edesmenneestä isästäsi? Olen yrittänyt etsiä, koska haluan tietää mihin ja milloin isäsi kuoli. Osanottoja! <3
VastaaPoistaKiitos! http://daysofmyway.blogspot.fi/2013/07/avautumista-ja-ilouutisia.html <- Tuossa on vuodelta 2013 postaus! Kiitos <3
PoistaMitä aineita olet ajatellut kirjoittaa syksyllä?
VastaaPoistaTerveystieto vain syksyllä :)
PoistaJos pitäisi valita: kumpaa juoksisit ennemmin jos saisit kisata enää vain toista 100m VS 200m? Miksi?
VastaaPoista100m varmaan, koska se ei oo niin rankka :'D Ei pelota niin paljoa.
PoistaHaluaisin vain tietää vastauksen, miksi et vastaa kommentteihin (asiallisiin)...
VastaaPoistaEn ilkeällä tavalla sanonut
Haluaisin tietää, että milloin en ole vastannut? Vastaan esimerkiksi tämän postauksen kommentteihin kaikkiin kerralla heti kun kerkeän. Tohon yhteen vain nopeasti halusin vastata.
PoistaKun sanoit lopettavasi hyvinvoinnin takia niin mikset miettinyt asiaa silloin kun otit molemmat työt vastaan? Eikai sen pitäisi tulla yllätyksenä että monen työn tekeminen on rankempaa kuin yhden + kaikki muut harrastukset. Fiksumpana tulevaisuuteen :)
PoistaHaluaisin tietää, että miksi kysyt minulta että milloin et ole vastannut, sillä kuten varmasti näet itsekkin että et ole vastannut.
PoistaJa mistähän minä tietäisin että haluat vastata nopeasti yhteen, joten vitusti nöyrää anteeksipyyntöä!?
Anonyymi1
PoistaNiin no en tullut ajatelleeksi, koska olin niin iloinen vain siitä, että sain paljon töitä eli paljon rahaa myös. :)
Anonyymi2
Okei et selvästi ymmärtänyt ja vedit herneet nenään tuosta, joten unohda :)
Ootpa viilee. Mistä mä vedin herneet nenään ja millä perusteella?
PoistaYritit huonolla yrityksellä keksiä jotain mikä kumoaisi sanomani, mutta et onnistunut sillä servasin sinut, haa! Koska en nähnyt vastauksia niin sanoin
En ymmärrä nyt yhtään puheitasi, mutta eipä se mitään, en varmaan mitään menetä :)
PoistaEt HALUA ymmärtää, koska tajusit virheesi!
PoistaOlin siis liian nopea kun ehdin sanoa ja heti aloit RAIVOAMAAN!
Iina vaan vittuileee Onko kenties elämässäsi raskas hetki kun noin herkillä Avaudu Kiitos
VastaaPoistaMua ärsyttää kun tuntuu että jokainen jolla on kesätöitä valittaa siitä kun kesä menee töissä ja ei oo muka aikaa tehdä yhtään mitään muuta. Mä olisin kyllä todella mielelläni töissä tienaamassa rahaa, mutta en vain saanut mistään töitä! Nykyaikana kannattaa arvostaa työpaikkaa ;)
VastaaPoista"Muka" :) Itellä ei ainakaan ole, jos uusinta postausta satuit yhtään lukemaan.
PoistaMikä sulla on oikeesti hätänä? Tarvisetkohan sosiaalista tukea
VastaaPoistaKuinka niin? Lukekaapa vähän teidän kommenttien tyyliä ja miettikää mitähän tukea te kaipaisitte. En jaksa tämmöstä lässyn lää ärsytys jankkaamista, mitä yritätte tänne laittaa, enpä enää ole vastaamassa :)
PoistaNo mä tarttisin niin vitusti tukea mutta olen niin helvetin toivoton etten uskalla hakea apua!
PoistaMutta itsepähän sitä kerjäät kun vastaat ärsysti että... :)!
+toivottavasti et itke itseäsi uneen joka ilta näiden takia :^)
Poistasisimmissämme me kuitenkin rakastamme sinua! :'3
Miksi (piilo)vittuilet Iina? ":)"
VastaaPoistaMikä teitä ihmisiä oikein vaivaa? Mitä Iina on teille tehnyt että pitää hänelle tulla ilkeilemään tänne blogiin? Onko oma elämänne niin tylsää ettette muuta tekemistä keksi kuin muiden mollaaminen ja ärsyttäminen? Hankkikaa te se työpaikka niin olisi jotain tekemistä muutakin kuin muiden asioihin puuttuminen. Iina on katsonut parhaakseen jättää toisen työpaikan sillä ei kykene pyörittämään tätä kaikkea samaan aikaan ja mielestäni Iina on fiksu ja järkevä kun kuuntelee itseään ja välittää omasta hyvinvoinnistaan. Jättäkää siis teille kuulumattomat asiat sikseen ja keskittykää saamaan se oma elämänne järjestykseen ennenkuin ilkeilette muille!
VastaaPoistaKaikkea hyvää sulle Iina! :)
Voi kiitos paljon sinulle! Samoin :)!
PoistaHei Iina olen aika tuore blogisi lukija, mutta kysyisinkin neuvoasi urheilun suhteen. Olen keväällä lopettanut pitkäaikaisen harrastukseni taitoluistelun, jota harrastin siis harrastus luonteisesti eli en kilpaillut. Edessä olisi siis lajin vaihto, koska minulla on tahtoa ja halua kilpailla. Olen miettinyt pikajuoksua, mutta pelkään että 17V. ikäni tarkoittaa että olen liian vanha aloittamaan. Mitäs sinä tuumaat?:)
VastaaPoistaHeippa!
PoistaKannattaa ihmeessä ainakin kokeilla, oisko se sun juttu! Sulla kun kuitenkin on urheilutaustaa, ettet oo vaan makoillu :D Toki onhan tuo aika vanha ikä aloittaa, mutta ei tarkota, ettei susta vois tulla hyvä! Meinaan tiiän yhen joka alotti just viime vuonna tossa iässä ja juos minua kovempaa, eli kyllä voi pärjätä :)!
Mukava postaus ja onnea ajokortin saamisesta!:)
VastaaPoistaKiitos :)!
PoistaMä täytän kohta 9v mut mä osaan ajaa autoo
VastaaPoistaPitikö sinun vain ajaa inssissä vai pitikö sun peruuttaa tms? :)
VastaaPoista