perjantai 26. syyskuuta 2014

Kuulumisia ja videota nutturasta!

Moikka ! Kuvasin teille nyt tossa iltapäivällä/illalla ton nopean videon. Mun koko ilta menikin sit ton kanssa säätäessä. Siis youtube päätti tehä niin, että ei suostunut laittamaan videota etusivulle, eli tilaajat ei saaneet siitä minkäänlaista ilmoitusta. Sen pulman ratkasemiseksi paininkin koko illan tässä koneella. Mikään ei tuntunut auttavan ja itkutkin jo tuli moneen kertaan. Nyt kuitenkin se sitten toimi ja voinkin ilosin mielin käydä nukkumaan - muuten ois multa varmaan yöunet menny! 3333 IMG_2396 222 Muuten mulle kuuluu ihan hyvää. Koeviikko on lähtenyt käyntiin ja kaks koetta jo takanapäin, kaks vielä eessä. Olin suht epätoivoinen ton uskonnon kanssa ja en osannut oikein mitään loppupäästä. Onneks kokeessa oli sen verran alkupään tehtäviä, että osasin edes joten kuten! Toki ois paljon paremmin voinut mennä, mut tällä hetkellä oon vielä ainakin tyytyväinen, kun tulosta en tiedä :-D
            Äidinkielen koe olikin kirjallisuusessee siitä kirjasta, ja mun täytyy myöntää, että oon surkea kirjottaa äidinkielessä noita juttuja. Oikeestaan kaikissa niissä kirjotuksissa. Ainakin siltä musta tuntuu, kun vertaan Ingan teksteihin, No mutta eihän sitä nyt kaikessa voi olla niin kauheen hyvä.5555 IMG_2409 IMG_2413 IMG_2445 IMG_2443 Koeviikko = stressi = finnit. Näin se mulla ainakin menee, toivottavasti en oo ainut. Yleensä mulla ei poskiin ilmesty finnejä, vaan otsaan ja leukaan yleensä. Nyt kuitenkin pääs oikein iso finni putkahtamaan tohon poskeen ja ai että mä vihaan sitä. Onneks oon saanu sitä jo pienennettyä :-D Haha puhun vaan finneistä koko ajan, videollakin. Okei nyt lopetan valittamisen niistä ja jatkan kuulumisia.
          Saatii äikän kokeen jälkeen Ingan kanssa meiän mediaseurantaprojektin arviointi ja saatiin 10, jee! Ei sen puoleen, että kyllä me tuskailtiinkin sen kanssa(osasyynä tietty ehkä se, että alotettiin ehkä vähän liian myöhään...) monta tuntia ja päivää. Mä sain myös mun esiintymisestä positiivista palautetta, josta ehkä vähä yllätyin, sillä olin ihan paineissa siellä ja senat meni sakaisin koko ajan, mutta ainakin yritin parhaani ja omin sanoin yritin kertoa, ja sen tais opettaja huomatakin!IMG_2458 IMG_2461 dtj km IMG_2436 Äiti leipoi eilen ihania mokkapaloja pitkästä aikaa ja tuli niitä tänääkin syötyä Teemun kanssa. Mulla oli tänään tapaaminen Kouvolassa yhen jutun takia, josta oon suuuper innoissani! En viitti/saa(?) siitä enempää kertoa, joten en nyt ala kertomaan. Mut videojuttuihin liittyy ja kyllä te sitten saatte tietää joskus. En ois kyllä koskaan uskonut, että mun videot keräis noin paljon tilaajia ja että ne avais mulle niin paljon uusia mahdollisuuksia ja kokemuksia!
          Mun koirat on kans hulluja muuten. Etenkin Vekku, joka kesällä ei millään suostunut oikein vedessä olemaan, menee veteen nyt, kun siellä on kylmä, mitä ihmettä Vekku. Mut joo, en varmaa enää niitten anna mennä, ettei tuu mitään virtsatulehuksii niille tai muuta, :)
           Lisäks sain yks päivä tommosen baarituolin mun huoneeseen ja tykkään tosta, koska toi on kivan korkee ja tolla mä istuin tossa videollakin! Hyvä kuvaustuoli siis.
1111 IMG_2462 PicMonkey Collage Kävin tänään myös Veturissa ja ostin sieltä ton hauskan pienen eväskassin. Haluun jo käyttää sitä !
          Oon muuten nyt kokeillu kaikkia uusia terveellisiä välipalavaihtoehtoja, sillä ens viikolla lähtee kausi käyntiin ja alkaa myös ruokavalion muutos. Mä aion oikeesti saavuttaa mun tavotteet ja olla ens kesänä kunnossa, paremmassa kuin koskaan. Tietenkään ei saa odottaa liikoja, sillä ei koskaan tiiä mitä käykään. Mut tavotteet on korkeella!
          Tilasin myös mulle uuden kameran alkuviikosta jo, mutta ei siitä oo kuulunut mitään, vaikka innoissani oon oottanut. Päädyin riskillä kokeilemaan nikonin kameraa, vaikkei mulla sellasesta oo kokemusta. Mut aina kannattaa yrittää uusia! Siinä on siis kääntyvä näyttö ja tosi hyvät megapikselit, paremmat kuin canonissa, siksi päädyin siihen!
           Nyt voisin tästä hipsiä iltapesulle, sillä oon aivan poikki tän illan painimisesta ton videon kanssa ja muutenkin tästä päivästä, Toivottavasti huomisesta tulee parempi. tosin se menee lähinnä naama kiinni koulukirjassa... :-D Tuun varmaan huomenna tai sunnuntaina tännekin ilmottelemaan tuosta videolla mainitsemastani kampanjasta. Heippa ihanat <3

23 kommenttia:

  1. Mitä tohon välipala juomaan tulee? :) Näyttää hyvältä, voisin itsekkin kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen tulee banaanijogurtti & mustikka (marjoina siis ihan) sekotusta, ja toi ylempänä oleva on taas banaanijogurtti & mansikka sekoitusta. :) Hyvää on!

      Poista
  2. et päätyny yhtää huonoo valintaa! Nikonit on tosi hyviä niinku canonitki, niissä on vaan vähän erilainen piirtojälki. Riippuu tietysti rungosta ja putkista, mut noissa ns. perusjärkkäreissä se jälki on joskus paljonki erilaista. Ihan semmoi oman maun mukaa kummast tykkää. Ite tykkään molemmista :) ootan innolla sun mielipidettä siitä haha. Kiva postaus ja blogi sulla!

    http://wilmaheidi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, meinaan jotkut tuli askissa valittamaan, että nikonit on ihan huonoja :D Mut kerron sitten mielipiteeni kun kameran saan ! Kiitos :)!

      Poista
  3. Nyt tulee vähän kritiikkiä! On tosi häiritsevää ku monis videois sun toinen kulma on paljon tummempi, lisäks näytät iha 13v ja sul on sellane 9v pojan vartalo, siis ihan lauta... Muuten hyvii videoit :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiesitkö, että kaikkea mitä ajattelee ei aina tarvi sanoa ääneen.. Varsinkaan jos ne on loukkaavia asioita. Joskus mielipiteensä voi vaikka tunkea jonnekkin mihin aurinko ei paista :-)!

      Poista
    2. Et ole tainnut katsoa Iinan videota, jossa hän kertoo että värjäsi kulmansa ja toiseen ei vain tartu väri niin kuin toiseen. Lisäksi kukaan ei voi saada kulmistaan 100% saman värisiä ja muotoisia. Tosi lapsellista käytöstä! Voisit tutkia asiaa tarkemmin ennenkuin alat valittamaan. Ja tuosta vartalosta. Iina on urheilija ja Iinalta töytyy lihasta. Ehkä Iina on vain hoikempi kuin sinä, jolloin pidät häntä lautana. Olen puhunut.

      Poista
    3. eka haukkuu pystyyn ja sit sanoo et muuten hyvii videoita. siis sait ton kuulostamaa siltä et jos iinal ois unelmien kroppa ja samanväriset kulmat nii sen videot ois parempii? :-D oot lapsellinen.

      Poista
  4. Että noi sun koirat (en muista nimiä) näyttää söpöiltä, kun ne kattoo kameraan nois paris kuvis. Mokkapalatki näytti tosi herkullisilta. :)

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva toi nuttura! Pitäis olla mulla vaan vähä pitemmät hiukset niin vois onnistua paremmin. Mulle ei oo ihme kyllä tullu koeviikon takia finnejä (ainakaan vielä, kuitenkii sitte koeviikon jälkeen tulee joku hirvee finnihyökkäys... :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)! Ja nii joo ei ehkä ihan lyhyillä onnistu nii hyvin :D Onnea sulle, mulla naama on ihan järkyttävän näkönen x)

      Poista
  6. Vili on ihana tossa kuvassa missä se on sun kanssa, ku se näyttää niin vittuuntuneelta x) Ja toi tuoli on kiva! :o
    Ps. en vieläkää kestä anon "rakentavaa kritiikkiä"... :DD

    VastaaPoista
  7. Oot niin luonnollinen ja ihana persoona! Maailma tarvii enemmän sun kaltasia ihmisiä. Ei oo oikeesti mikään ihme et niin moni seuraa sun elämää. Sussa on niin monta puolta, et tosi moni ihminen pystyy samaistuu suhun ja saada sulta onnen palasia omaan elämään. Mä ennen sorruin arvostelemaan sua omassa mielessäni, mut sen sijaan et oisin laukonu ne anona sulle, aloin oikeesti miettimään mistä ne ajatukset tuli, koska tuntu väärältä arvostella toisen elämää. Sitten törmäsin yhteen aforismiin, joka sai mut ymmärtämään kaiken: "Jos vihaat ketä tahansa ihmistä, vihaat hänessä olevaa osaa itsestäsi. Emme voi häiriintyä sellaisesta, mitä meissä ei ole." -Hermann Hesse
    Joten kun kohtaat anojen valitusta koskien sun elämääs, muista noi sanat. Herätti ainaki mut. Oot ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tosi paljon sulle ihanasta kommentista <3 Ja kiva, että jotkut tajuaa tehä tolla tavalla, meinaan tuntuu, että kaikki vaan tulee anona just asioita laukomaan tänne vaan :-D Mut kiitos vielä <3

      Poista
  8. Iina, sullahan oli jonkun aikaa se kysta? Niin kenelle sanoit siitä ekana? Ja söitkö jotain lääkkeitä? Mulle nimittäin on ilmestyny yhtäkkiä 2 sellase pientä palloo kaulaan (sivulle, alas) niin onks se jotenki vaarallista? Tai pitäiskö siitä huolestuu tai sanoo jollekkin?(niinku vaikka terveydenhoitajalle koulussa) en yhtään tiiä mitä pitäis tehä :o
    Ois tosi iso apu jos osaat auttaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin joskus huolestuin kaulassa tuntuvista palleroista ja kun mentiin lääkäriin, se vaan nauro ja sanoi että ne on imusolmukkeita :D ne on välillä isompia ja välillä niitä ei tunnu ollenkaan. Usein esim. flunssa saa ne turpoomaan. Imusolmukkeita on siis yks molemmin puolin kaulaa.

      Poista
    2. 1. Anonyymi:
      Joo oli! Teemu sen huomas itseasias ennen mua :D Äitille sit sanoin siitä. En syönyt lääkkeitä. :) Mut en usko että kysta sulla kyseessä! Varmaan vaan just mitä tuo toinen ano sanoi :)

      Poista
  9. Minkä Nikonin tilasit? :) Pakko kyllä mainita vaan et itse asiassa megapikselien määrällä ei juurikaan ole merkitystä muuten ku et jos haluut tilata sun kuvista jotain tosi isoja suurennoksia. Siinä mielessä kameraa valitessa ykköskriteerin ei välttämättä kannattais olla suuret megapikselimäärät. Ite kiinnittäisin huomiota ennemmin nopeuteen, kohinansietoon yms.
    Toivottavasti kuitenki saat mieleisen kameran :) Tää kommentti ei ollu ilkeilyä, kunhan vaan halusin mainita asiasta. Sun blogi on ihan mahtava ja huomaa et oot panostanut tähän! Jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nikon D5300 muistaakseni! :)
      Haha joo, mä tosiaan kiinnitän huomioo noihin just x) Oon nii surkee kamera-asioissa, etenkin just noissa mikä on hyvä juttu kamerassa ja mikä ei :-D Mut uskon, että hyvä sieltä tulee silti! Kiitos paljon! :)

      Poista
    2. Millä sä muokkaat näitä videoita? :DD Ois ideana ettii hyvä videonmuokkausohjelma missä kans saa musiikin videoon - äänet pois - leikata ja poistaa paloja yms.

      Poista