maanantai 30. joulukuuta 2013
Puerto de la Cruz, Teneriffa osa 1
Heippa! Nyt on reissu Teneriffalle heitetty. Mä sanon heti tähän alkuun että mä oon tällä hetkellä aivan liian väsy, sillä en oo nukkunu parina viimesenä yönä lähes yhtään. Mulla on flunssa ja korvatulehdus. Korvakivun takia lähinnä en oo nukkunu. Mutta mennään nyt asiaan, halusin vaan asiasta mainita, että ymmärrätte jos tulee sekavaa tekstiä :-D Jouduin tekemään tän postauksen kahessa osassa, sillä kuvia otin reissussa lähemmäs 2000. Sitten kun oon vielä tosi huono karsimaan kuvia niin...hah. Tän postauksen kuvat on siis lähinnä menomatkalta ja loro parquesta. Ens postaukseen ei tuu ehkä yhtä paljoa kuvia, mutta halusin jakaa tän näin, sillä musta on kiva että noi loro parquen kuvat on samassa postauksessa. Sori että otin samoista eläimistä noin paljon kuvia ja julkaisin ne tänne, mutta kun musta noi oli hyviä kuvia!
Mennään nyt asiaan. Eli lähettiin lauantaina 21.12. kohti Helsingin lentokenttää kello 6 aamulla. Mentiin sinne vähän turhankin aikasin, sillä jouduttiin ootella reilu pari tuntia ennen kuin päästiin koneeseen! No mutta ainakaan ei tullut kiire. Ei päästy ihan siihen aikaan mihin piti tuonne lentokoneeseen, mutta ei se myöhästyny ku jotain 20 minuuttia onneksi. Mua ei jännittäny oikeestaan yhtään, vaikka olikin mun eka kerta lentokoneessa. Korvissakaan ei tuntunut oikeestaan miltään, koska jauhoin purkkaa ku viimestä päivää :-D Toi sinnepäin lentäminen tuntui kestävän ikuisuuden! Kuitenkin me sit selvittiin perille.
Ainii mulle kävi vielä semmonen tuuri, että mulla oli ikkunapaikka, mutta arvatkaa oliko siinä mun kohalla ikkunaa...ei. Eessä olevalla oli oikein kaks ikkunaa ja mulla ei yhtään, kyllä ärsytti, sillä olin suunnitellu kattelevani ulos. Yritin sitten kuikuilla siitä edessä istuvan ikkunasta. Takana istuvan ikkunasta oisin nähnyt paremmin, mutta tämä kyseinen henkilö oli niin ihana että päätti laittaa sen ikkunan kiinni... No mutta sain ottaa sitten vastapuolella istuvien ikkunasta kuvia :-) Kun saavuttiin Teneriffalle, ootettiin sitten niitä meiän matkalaukkuja. Matkalaukku toisensa jälkeen tuli ja löysi omistajansa, mutta mun ja muiden meiän porukasta(Teemu, Teemun isä ja pikkusisko)paitsi Teemun laukkuja ei kuulunut. Ooteltiin ja ooteltiin kunnes muutkin, jotka eivät olleet saaneet laukkujaan alkoi kysellä oppailta missä ne ovat. Meiän opas sanoi, että ootetaan 15 minuuttia ja jos laukkuja ei kuulu, niin lähdetään ajamaan hotellille ilman niitä. Onneksi ne sitten kuitenkin sieltä tuli!
Matka lentokentältä ei olisi ollut pitkä, vain 20 minuuttia, mutta kun vietiin porukkaa ympäri kaupunkia eri hotelleihin niin siinä sitten meni jonkin aikaa. Kun päästiin hotellille, haettiin meiän huoneet ja meiän huoneet oli semmosessa matalassa sivurakennuksessa. Ensin olin sillee harmi, sillä oisin halunnu päärakennukseen ja korkealle sinne merenpuolelle! Mutta sit ku avattiin se huone nii olin ihan innoissani ja totesin että tää on varmaan parempi kuin se merinäköala olis ollu :-D Mä rakastuin tohon huoneeseen. Alkuhuumasta toivottua lähettiin syömään. Ne ruuat oli aivan mahtavat! Ei tienny yhtään mitä sitä valitsisi kun oli niin laaja valikoima. Niinpä tuli aina otettua liikaa ruokaa. Illalla käytiin Teemun kanssa ostamassa wifi meille ja käytiinkin melkeinpä nukkumaan.
Mutta hei nyt kerron vähän tosta loro parquesta! Sori ettei kuvat ja teksti pysy sillai yhdessä, mutta tässä postauksessa se ois melkein mahdotonta! Eli siis maaanantaina me lähettiin loro parqueen. Sinne mentiin semmosella keltasella "junalla". Matka ei ollu kovin pitkä sinne. Tuo loro parque on siis eläinpuisto. Se oli todella iso ja sokkeloinen! Pyörittiinki välillä ympyrää vaikka olihan siellä niitä tienviittoja. Katottiin tuolla 3 eri näytöstä. Ensin katottiin delfiininäytös, joka oli mun mielestä hieno niinkuin muutkin esitykset. Sen jälkeen mentiin kattomaan miekkavalasesitys. Ne miekkavalaat roiski välillä yleisöön vettä :-D Onneks oltiin sen verran ylhäällä ettei meihin asti yltänyt. Siitä mentiin sitten viimeiseen, eli merileijonanäytökseen. Musta se oli ehkä paras koska se oli humoristinenkin. Nuo mm. facepalmasi ja taputti!
Loppuaika kierreltiin kattelemassa häkissä olevia eläimiä. Musta toi yks gorilla oli hauska ku sillä oli kädet hauskasti :-D Ensin kaikki niistä gorilloista näytti pyllyä, mutta toi yks sit käänty onneks. En mä tiiä mitä muuta tosta reissusta oikein vois sanoa. Parasta oli mun mielestä ne näytökset :) Mä tein tossa äsken myös videon tästä reissusta, mutta se tulee ehkä huomenna youtubeen. Siinä on vähän toistoa tähän tekstiin, mutta voittehan te sen skipatakkin! Laitan sen seuraavaan postaukseen, joka on siis todennäköisesti tää osa 2. Haluisin kyllä tehdä semmosen vuosi 2013 postauksen, mutta se varmaan menee ens vuoden puolelle. Eikai se haittaa jos se hiukan myöhässä tulee, sama idea on kuitenkin! Mulla on nyt kauheesti kouluhommiakin rästissä ja lomapäiviä on enää 2 jäljellä, hups. Näin väsynä en kyllä ala niitä väsäämään, joten toivotaan että nukun ens yönä paremmin. Mulla on nyt tää antibioottikuuri ton korvatulehduksen takia enkä voi treenatakkaan, vaikka se ois kyllä tullu ton reissun jälkeen tarpeeseen... Mutta hei joo en mä enempää ala tässä jaarittelemaan. Ens postauksessa kerron siam park reissusta ja muuten vaan lomasta :) Heippa ja hyvää uutta vuotta kaikille♥
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
ihania kuvia! ja oot nätti! <3
VastaaPoistaKiitos♥!
PoistaIhanan näkösii kuvia :)
VastaaPoistaKiitoksia :)
Poistaoii ihania kuvia eikä mun mielestä ollenkaan liikaa! odotan jo osa kakkosta ja videota:) voitko tehdä myös videon jutuista mitä ostit tuolta, jos ostit, olisi nimittäin kiva nähdä.:)
VastaaPoistaVoi kiitos ja hyvä ettei ollu liikaa! :) Ja joo tossa videossa jonka kerroin tehneeni on myös ostosten esittely! :)
Poistasori ei liity tähän postaukseen, mutta mitä mieltä oot iida puttosesta? ja sul on tosi ihanii kuvii, ootte söpö pari teemun kaa!♥♥
VastaaPoistaEn mä oo oikein mitään mieltä hänestä! En seuraa häntä missään netissä yms. mutta kaunis mun mielestä ainakin :) Kiitos♥!
Poistapaska blogi
VastaaPoistaJa silti jaksoit vaivautua kertomaan asian tänne :')?
PoistaMitähän sä teet täällä jos tää on sun mielestä paska hmmhh :DD? Ja just super ihana blogi!;)
PoistaHaha niinpä :D Ei mut toi on selkeesti tommonen kommentti että sitä ärsyttää joku :D Kiitos :)!
PoistaWou iina upeita kuvia! :)
VastaaPoistaVoi kiitti paljon heta! :)
PoistaTosi hienoja kuvia, yli söpö tuo rannalla otettu pusukuva :3
VastaaPoistaJa tuli ihania muistoja mieleen ku olin 2009 vuonna Teneriffalla ja kävin kans tuol loro parquessa :--)
Hihi kiitoksia :> ! Ja no se on hyvä että tuli ihania muistoja mieleen :)!
PoistaTosi kiva postaus :) Ja kuka noi kuvat otti missä sä ja Teemu pussasitte tms? ;) Ja minkä ikänen Teemun sisko on? :P
VastaaPoistaKiitti! :) Ja no siis ei kukaan, kameran itselaukaisin vaan :-D Teemun sisko on vielä 12 :)
PoistaMikä Teemun siskon nimi on? Luulin eka kun susta ei kuulunu sen reissun jälkeen, että sä olit yksi niistä joka loukkaantui kun se allasbaari räjähti Teneriffalla :) Onneksi se et ollut sinä. Paistoiko siellä aurinko yhtään ja oliko lämmintä? Kahdessa ekassa kuvassa ainakin näyttää, että olisi ollut kylmää ja tuulista, merikin näytti niin oudolta. Itse en ole ikinä käynyt Teneriffalla, mutta olen käynyt, Turkissa, Espanjassa 3 kertaa, Kreikassa 2 kertaa. Matkustaminen on ihanaa! (: Toivottavasti teillä oli kiva loma! :)
VastaaPoistaTuulikki! Ja juu mäkin luin siitä ja luulin hetken että se oli se meiän hotelli(koska ite olin silloin jo lentokentällä ku tää oli tapahtunu) ku se nimi alko samalla tavalla mut se päätty eri taval :)! Ja paisto kyllä aurinko ja oli lämmintä mut oli noita viileämpiäkin päiviä! Ja jep se on :)! Oli meillä :)
PoistaAivan ihana postaus taas. Ihana kuulla miten reissu meni ja mitä kaikkee koit ja teit. Aivan ihania eläimiä ja oot nätti. Ootan innolla osaa 2. Tälläset erilaiset postaukset piristävät päivää huimasti ja haluan sanoa ku toi yks ano sano että paska blogi nii taitaa vaa kateus olla hänessä, ku sulla on nii hienoja kuvia ja ihanasti kerrot asioista ja osaat pitää blogia. Jatka samaan malliin. Mä rakastan tätä blogia ainaku tulee uus blogi ja luen sen nii tulee hymy huulille. Taas tuli. Kiitos et löysin sut. En tuu koskaa lopettamaan tän lukemista vaikka luenki anonyymina tätä. Oot paras bloggaaja sua vois kehuu maasta taivaisiin mut en ala sitä täs kirjoittaa menis järki :D ku tiiät kumminki mitä haluan sanoa. Käyn joka päivä kattoo sun blogia et onks tullu uutta postausta. Luen sun vahoja uudestaan tai katon uudestaan sun videoita ja joistakin katon mitä muut on kommentoinu, jos uutta postausta ei ole vielä tullu. Hyvää uutta vuotta 2014!! Oot nätti ja ihana nainen sanokoon muut mitä vaa <3
VastaaPoistaVoi kiitoksia paljon! :) Tosi kiva kuulla että nää piristää! Ja niin mäkin aattelin, sillä omasta mielestä mun blogi ei ole paska, tietysti kaikilla omat mielipiteet, mutta mä nään tähän ainakin vaivaa, mulla on hyvälaatuiset kuvat, teen myös videoita ja lukijoitakin löytyy ainakin mulle paljon joten pidän tätä hyvänä :) Mutta jotenki toi vaikutti kateelliselta tuo ano kun tulee vaan tollee kahella sanalla nopeesti sutasemaan kateellisen olosen kommentin. Haha voi apua tää on kyllä ihana kommentti♥ :D Kiva kuulla että tykkäät noin paljon tästä blogista! Hyvää uutta vuotta myös sulle ihana♥
PoistaTosi ihanii kuvia !! <3 <3 Tykkään. Ihanii eläinkuvii ja oot NÄTTI !! =)
VastaaPoistaKiitos paljon♥! :)
PoistaVähänkö söpöjä kuvia! :)
VastaaPoistaVoi kiitos :)!
PoistaKuinka kauan ootte ollu Teemun kans yhessä?:) Toivottavasti teillä oli huippu reissu!
VastaaPoistaReilu 1,5 vuotta :) Oli meillä!
PoistaWooou upeit kuvii!! :) Oon ollu just nois samois paikkaa n.6 vuotta sitten ja oli myös mun eka ulkomaanmatka hah!;D
VastaaPoistaKiitos!! :) Ja haha aijaa ;D
PoistaHui, itekki olin tasan 6v sit maaliskuussa tuossa samassa hotellissa ku sä iina, kävin myös tuol eläinpuistosssa ! :)
PoistaHaha sepäs sattui! :)
PoistaVoi apua ! mäki oon halunnu pitkää päässtä ulkomaille, oon tosin kerran käyny espanjassa ja siel oli ihan mega kivaa ! Seuraavaks haluisinki just teneriffalle :) Nää kuvat oli ihan sika kivoja ja hyvin otettuja ! :)
VastaaPoistaUskon! :) Kiitti paljon! (:
Poistaihania kuvia, varsinkin nuo teiän pusukuvat:) kiva et matka on menny hyvin, on ollu hauskaa ja paljon nähtävää. lähtisitkö uuestaan samaan paikkaan jos saisit tilaisuuden lähtee ?
VastaaPoistaKiitos :)! Ja kyllä mä joskus taas, mutta en nyt heti haluis takas ku samaan kyllästyy nopeesti :P
Poistanii ja vielä lisään tuohon edelliseen et hyvää uutta vuotta sullekkin:P
VastaaPoistaKiitos :P
PoistaIhania kuvia :3 Tekee itekki mieli mennä lomalle♥ ja oot kaunis :) Oon uus lukija täällä ja subbasin sut youtubessa. Yks parhaimmista blogeista mitä tiiän!
VastaaPoistaKiitos ja tervetuloa :')!!
PoistaOliks toi siis Sea world tai joku? Ku siellä miekkavalas oli tappanu hoitajia yleisön edessä ;__; mut ihania kuvia! itte oon käyny teneriffalla pari kolme kertaa ja on ollu ihan kivaa :)
VastaaPoistaEi? Kirjotin ton nimen tonne vissii 5 kertaa :-D Ja kuvissakin näkyy toi nimi eli loro parque oli. Ja aijaa :o Kiitos ja uskon :)!
PoistaOli kyl ihana postaus♥ :) itse olen käynyt tuolla loro parguessa mut monta vuotta sitten :D on kyllä kiva paikka. Hyvää uutta vuotta sulle :)
VastaaPoistaKiitoksia♥ :) Ja haha aijaaa :D Kiitos samoin! :)
PoistaMistä toi harmaa huppari on ostettu? ja ihana blogi sulla <3
VastaaPoistaEns postaukseen kun oisit jaksanu varttua niin oisit nähny ku toi on ostettu tuolta Teneriffalta! :-D Esittelen siis ostokset ens postauksessa. Mut toi on stradivarius nimisestä kaupasta :) Kiitos!♥
PoistaNiin ajattelinki, mut pitihän nyt hätäisenä ihmisenä tulla heti kysymää:DD ja se on ihana kauppa:)
PoistaHaha juu :D Jep :)!
PoistaOltiin samassa paikassa viimekuussa :) Ihana paikka oli ja me oltiin ihan samoissa paikoissa Ps.ihana blogi :*
VastaaPoistaAijaa :) Ja niihän tuo oli! Kiitos :*
PoistaUpeita kuvia ja oot todella kaunis! :)
VastaaPoistaUpeita kuvia ja oot tosi kaunis! :)
VastaaPoistaOotte niin ihania että itkettää :( Voi vitsi oikeesti ku ootte söpöjä <33 Ootteko kahestaa siel?? mut pitäkää hauskaa :*
VastaaPoistaVoi kiitos♥! Ja ei oltu niinku tekstissä sanoin ja ollaan jo suomessa :-D
PoistaIhana postaus! Sä ja Teemu ootte niin söpöij��:) Voisitko tehä videon jotenki Teneriffaa liittyen?Meki oltii kans Teneriffal mä taisin kyl nähä sut mut en oo varma;) Ootan innol 2 osaa!!
VastaaPoistaKiitti ♥! Ja sanoin tekstissä kyllä tehneeni sellaisen... :) Ja aijaa ;) Hehe!
PoistaAikaa en nähy xDDD 😃 Mutta hyvää uutta vuotta sinne teille päin 🎂🎊🎉❤💜
Poistahaha :D Kiitos samoin♥
Poistaku sulla näkyy olevan tuol youtubes noi mainokset, ni paljon saat niist rahaa :) ?
VastaaPoistaHaha siis kun mulle maksetaan ne rahat paypal tilille ja en oikein tajuu näit juttui x) En oo siis osannu käyttää niitä tai mitää :-D Mut youtubes on semmonen laskuri nii se sanoo että viimesen kuukauden aikana on kertyny 293 $ !
PoistaOotko tuol ttemun kanssa kahestaan vai?
VastaaPoistaTekstissä kyllä luki.
Poistatoosi ihana postaus & tosi kivoja kuvia :) oli varmasti kiva reissu ;)
VastaaPoistaVoi kiitos :)! Ja oli ;)
PoistaIte pari vuotta sitten samassa hotellissa toiseksi ylimmässä kerroksessa asuneena voin sanoa, että kyllä ne merimaisemat sieltä ylhäältä vaan oli ihan mielettömät! Huonekin näyttää samanlaiselta :)
VastaaPoistaNii varmasti oli, mutta aattelin vaa että ois saattanu käydä vähän tylsäks kattoo sitä samaa maisemaa kun katottiin sitä niin paljon siellä rannalla jo :)
PoistaMeidän 10 päivän reissulla ei ainakaan tylsistyttäny toi maisema. Samalla näki myös muuta kuin merta. Mutta hyvä ettei merinäköalan puuttumattomuus harmittanut sen enempää :)
PoistaNii :) Ja ei harmittanu ei ja me käytiin itseasiassa kattomassa päärakennuksesta sieltä ylhäältä sitä maisemaa :)!
PoistaIhania kuvia ja oot ihan törkeen kaunis!!! Kiva kun kerroit näin tarkkaan kaikesta:) kakkososaa odotellessa!
VastaaPoistaKiitti paljon!! :)
PoistaJee postasit <3! Kuka noita sun ja teemun pusukuvia otti kun ette hän te ite niitä oo voinu ottaa:DD?
VastaaPoistaOotko koskaan kuullu itselaukaisemisesta?:D
Poistano siis en todellakaan oo kuullu anoXD
PoistaJep♥ Ja nii siis tosiaan itselaukaisimella on otettu :)!
PoistaVähä hienoja kuvia & ootte nii söpöjä ! ♥
VastaaPoistaHihi kiitos♥!
PoistaIhan huippu hyvä postaus!! :) oli varmasti tosi kiva reissu! Ite olin kans n.8 vuotta sitten teneriffalla ja tykkäsin todella paljon :) Todella hyviä kuvia oot ottanut ja ihania noi sun ja Teemun pusukuvat! :)
VastaaPoistaHyvää uutta vuotta ihana ja parane pian! <3
Kiitos tosi paljon :)!! Ja oli joo! Uskon että tykkäsit ja kiitos vielä ! :)
PoistaKiitos samoin sulle ihana♥!
Vitsi kuinka hyvän laatusia kuvia! :0 :) mikä kamera sulla on?:-)
VastaaPoistaHeh :) Mulla on canon eos 550 D, mutta noitten kuvien laatu voi johtua mun objektiiveista eli mul on aika monessa noissa eläinkuvissa toi 70-300 mm objektiivi :) Ja sit tietyst kuvien muokkaus auttaa tota laatua :)
PoistaIhana postaus! Loro parque toi ihan sairaasti muistoi mieleen kun olin siellä pari vuotta sitten kanssa:) mut kiva kuulla, että reissu meni hyvin ja ootan jo toista osaa :))
VastaaPoistaKiitos!! Ja uskon että toi muistoja mieleen :> Hehe sieltä se sit joku päivä täs tulee :)!
PoistaOotko neitsyt?
VastaaPoistaKalat :)
Poistano haha ompas hauskaa -.-
PoistaHuomaa että oot sen verran nuori ettet ymmärrä ettei mun yksityisasiat kuulu anonyymeille :)
PoistaKiva postaus:) ja hyvä että reissu meni hyvin. Hyvää uutta vuotta sulle!:)
VastaaPoistaKiitos paljon ja samoin! :)
PoistaTosi upee postaus!! Kuvat on tosi ihania ja hyvänlaatusia, ja vähän oikeesti jees et pääsitte yhessä matkalle! Onks tää teiän eka yhteinen matka? :)
VastaaPoistaKiitoksia sulle!! Ja nii ihanaa että päästiin yhessä :) Oli eka yhteinen ulkomaanmatka joo ja mulle eka ulkomaanreissu muutenkin! :)
PoistaMun kommentti ei nyt liity sen suuremmin tähän postaukseen, vaikka se tosi mahtava (Ihania kuvia!!) onkin, mutta... Oon niin ilonen että löysin sun blogin!! :) Ja must on TOSI ihanaa et uskallat julkasta täällä sun omia ei niin "massaan" kuuluvia mielipiteitä. Oon tänään kattonu/kuunnellu vaikka ja kuinka monia sun videoita ja musta se sun mielipiteitä 2. video oli kyllä yksinkertasesti vaan täyttä asiaa! :D haha mielipide on tämäkin ja niistä on tosiaan ihan älyttömän hankala puhua, koska kaikkia ei voi koskaan miellyttää ja jälkiseuraukset on mitä on mutta plääh... En nää siinä niinkun sitte mi-tään väärää, luultavimmin voi johtua siitä, että ite ajattelen sun kanssa pitkälti samalla tavoin, mutta oli siellä semmosia juttuja kuten esim. sanoit ettet tykkää blogeista joissa on jotain kopioituja kuvia jne. - haha ja kyllä niitä mun blogissa riittää... XD mutta ei! Emmä siitä suutu ja ei pitäis muidenkaan. Oot blogin perusteella ihana oma ittes ja apua! Ihan mielettömän_upee_blogi - jään seurailemaan... Varmaan itsestäänselvyys tälläsen vuodatuskommentin jälkeen... :D anteeks ja
VastaaPoistaHyvää ja toivottavasti myös unohtumatonta Uutta Vuotta sulle & sun läheisille! <3 :)
Kiitos! :) Ja voi apua kun kiva kuulla että tykkäät :)!! Ja haha joo siinä ku sanoin tosta we heart it kuvista yms. nii tarkotin just sitä vaan ettei oo ollenkaan oma ottamia kuvia vaan kaikki koostuu vaan tosiaan noista we heart it kuvista. Musta on ihan kiva jos joskus sellasen postauksen tekee mutta sit jos tosiaan niitä omaottamia kuvia ei oo nii... :D Mut tosiaan ei siitä pitäis muiden suuttua että tosta mainitsin, jokasen oma asia miten blogiansa pitää mutta sanoin vaan etten ite semmosista pidä! :D Kiitos tosi paljon vielä sulle ja tervetuloa seurailemaan ♥ :)
PoistaJa kiitti ja samoin sulle♥ :)!
Sinut on haastettu <3 =)
VastaaPoistahttp://ssusuuu.blogspot.fi/2013/12/haastettu.html
Tämän haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomioimaan blogeja ,joissa on alle 200 lukijaa. :) <--- mulla on jo lähemmän puolitoista tuhatta lukijaa ja toi haaste on tarkoitettu blogeille joilla on alle 200 lukijaa ja en ite muutenkaan haasteita toteuta sillä musta ne ei oo mitenkään kivoja :/ Anteeksi ♥
Poistaootte teemun kaa nii sulosia ja rakastan teijän sitä cute couple- videoo! <3 ja ssulla on muutenki aaiva ihana blogi ja oot super kaunis! :)
VastaaPoistaKiitos paljon! ♥ :)
Poistamiten te molemmat tulitte kipeeks?:) tai oon aina miettiny et kui kaikki tulee ulkomail kipeeks :) mut sun blogi on oikeesti ihana ja sun videot!! ♥
VastaaPoistaEnhän mie tiiä mistä me kipeiks tultii :D! Kiitos♥!
Poistasun blogi on iihan mahtava.. :) tee video teneriffalta??
VastaaPoistaKiitos :)! Ja lukekaa teksti ennen kuin kysytte noin tyhmää kysymystä kun tekstissä lukee tästä.
PoistaMäki oon käyny Teneriffalla, ja loro parkissa (:
VastaaPoistaOkei :)
Poistahahaha kannattaaks tehä mielipide videoita jos ei kestä et muut on erimieltä ?
VastaaPoistaÖö kerroppa mulle että miten niin en kestä että ollaan erimieltä asioista :D? Laitoin videoihin kommenttiestot koska tuo on jo vanha juttu ja koko ajan kaikki kommentoi niihin mitä lie paskaa. Kaikilla saa olla omat mielipiteet joten ei mua haittaa että ihmiset on erimieltä asioista, mutta ne kommentit oli täyttä paskaa. Joten hahahahahahah anonyymi. Lapsellinen olet :)
PoistaVähä hienoja ja upeita kuvia oot ottanu! :) Miten kauan olit siellä? :-)
VastaaPoistaKiitos paljon! :) Oltii viikko :)
PoistaMiten joku voi olla noin kaunis ja nuo sinun hiukset näyttää niin täydellisiltä ! :o blogikin vaikuttaa tosi kivalta, joten liityin <3!
VastaaPoistahttp://viivimatilda.blogspot.fi/ <--- Käyppä kurkkaamassa jos kiinnostaa :)
Voi kiitos paljon♥ :o !
PoistaKuinka monta astetta tuolla suunnilleen aina oli? :) Ei kuvissa näytä kovin lämpimältä kun pitkähihaiset päällä
VastaaPoista23 astetta :) Ja ei joo ollu aina lämmin esim. just ku noita kuvia meistä tai maisemista on otettu nii ei oo ollu lämmin :-D Mut toi eläinpuisto päivä oli tosi lämmin!
PoistaSinut on haastettu! Haaste löytyy osoitteesta http://anzkunjutut.blogspot.fi/2013/12/haaste.html
VastaaPoistaAloin vastikään lukemaan blogiasi ja kyllähän siinä viikko meni kun selasin kaikki postaukset läpi koska en jaksanut/ehtinyt kaikkia lukea putkeen:D (okei kuka jaksais xD)
VastaaPoistaVoin sanoa että tykkään iha hirveästi, sulla on tosi hyviä ja laadukkaita kuvia sekä postauksia! :) ja ootte Teemunkaa ihania♥
Parhaiten mulla jäi mieleen postauksista se sun isästä, mut sä oot tosi vahva tyttö varmasti ja muistat että vaikka suru on suuri niin ajan kanssa se hiipuu, tietenkään ei koskaan kokonaan♥
Ja sitte mun mielestä se 10 parasta kommenttia- video oli tosi hauska!! :D voisit joskus tehä sellasen uusiks?:) älä välitä niistä typeristä anoista, aina löytyy joku joka jaksaa jostain nillittää.
Mut tosi upeita noi Teneriffan kuvat, teil on varmasti ollu kiva reissu!:)
Hyvää uutta vuotta teille!♥
ps. Viliki on tosi sulonen♥ onks se niinku sun oma?(: varmaa ollu toinen ihmeissää ku olit siel matkalla et mihi oot kadonnu :-D
Haha :D kiitti tosi paljon sulle <3! Voin tehä joskus taas semmosen joo:)! En mä niistä välitäkkään!
PoistaKiitti paljon ja samoin sulle <3! :)
Ja niihän tuo on <3 se on joo mun oma mut on se kyl äitinki:) ja joo haha se kävi joka päivä huonees kattoos oonko mä siellä:-D
Iina, mahtavia kuvia !
VastaaPoistaEi parempaa Bloggaajaa ole !
Rakastan blogiasi ja odotan innolla uusia <3:)
Hyvää uutta vuotta :3!
-Nella
Apua kiitos paljon <3! Ja sitä samaa sulle :>!
PoistaKorjaan : " odotan innolla uusia postauksia " :D
PoistaNella
oliko siellä miten lämmintä?aattelin ku tos videos ku esittelit tota huonetta ni sul oli kai takki päällä ja muutenkin teillä oli jotenki mun mielestä ihan sairaan paksuja vaatteita:DDDD
VastaaPoistaOli lämmintä mut pari päivää oli myös viileämpiä. Oli jotain 23 astetta yleensä. Ja videossa näky ehkä siks ku oltiin just tultu? :D Enkä jaksanu kantaa sitä kädessä.
PoistaSulla on tosi kiva blogi ja oon kattonnu myös youtubesta sun videoita ja tykkään tosi paljon!
VastaaPoistaJa totaa minkä merkkinen se sun fisheye objektiivi on, mistä se on ostettu ja onko se hyvä? kun itse olen jo pitkään etsinyt laadukasta (mut ei mitään hirveen kallista) fisheyeta (:
Kiitoksia paljon :)! Mun fisheye on samyang-merkkinen! En yhtään muista sen kaupan nimeä :/ muistaisin että se alkoi t:llä. Mut toi on hyvä:)! Ja ei toi mun mielestä ollut kalliskaan :)!
PoistaHyvän kuvan oot Teemusta napannu jossa se seisoo ton meren rannassa! Muutenkin oiken upeita ja ihania kuvia ♥ Katsoin youtube videos jonka olit tehny teneriffasta, mun mielestä olis voinu olla enemmän video pätkii sieltä, mut iha hyvä noinkin!
VastaaPoistaOot tosi kaunis ja söpö pari teemun kanssa, kuka kumma aina mahtaa ottaa parhaimmat pusu kuvat teistä? ;D Sulle sopii toi harmaa paita älyttömän hyvin :-)
Hyvvee uuttavuotta sinnekki päi ja parane pian ♥
Kiitos paljon <3! :) ja juu unohin niitä videoita vähän kuvailla mutta kuvii tuli otettua :)!
PoistaKiitos :)!! Ja ihan itse oon ottanu ku painoin itselaukaisimen vaan päälle ja juoksin teemun luo :p Kiitti paljon sulle vielä ja hyvää uutta vuotta sullekkin <3! :)
Onks sul Canonin vai Nikonin kamera johon se fisheye objektiivi on? :-)
VastaaPoistaCanonii:)
PoistaOnks toi yhes kuvas oleva joku lumitiikeri? awss miten söppänä :-) muutenki hyvää uuttavuotta sulle jjja parane pian :)!! Onnee uusista tilaajista youtubessa!
VastaaPoistaJuu on ja jep :-) kiitti paljon sulle ja hyvää uutta vuotta sullekkin:)!!
Poistatee spessuks semmone et teemu meikkaa sut ;DDD
VastaaPoistakannatan itekki tota! :D
PoistaTosi ihana postaus :) Löysin ihan vasta sun blogin ja oli heti pakko liittyä lukijaks :) Oon lukenu sun kaikki postaukset moneen kertaan, ku ne on niin kivoja :D! muutenki sun kirjotustyyli on tosi kiva ja oot tosi nättiki :)! Ihana blogi kaikinpuolin!
VastaaPoistaVoi kiitos :)! Tervetuloa lukemaan :)! Haha siin on varmast menny aikaa :D! Mutta kiitoksia paljon :>!
PoistaOOTTE TOSI IHANIN PARI TEEMUN KANSSA JA TEHKÄÄ HUMMING HAASTE YHDESSÄ TEEMUN KANSSA OOT TOSI PARAS
VastaaPoistaKiitos!
Poistamissä päin puerto de la cruzia olitte?
VastaaPoistaEn mie tiiä missäpäin toi on mut siin merivesialtaiden lähellä :)
Poistaokei
PoistaOliko Teneriffalla raha yksikkönä euro vai joku muu? Oot muute ruskettunu! (: Vili oli siis äitis kans kotona? Oliko sulla järkkäri mukana tuolla ja uskalsitko kulettaa joka paikassa mukana? Oon lähössä ite reissuun talvilomalla ja mietin että uskaltaako ottaa kameraa mukaan... ihania kuvia♡
VastaaPoistaEuro oli! Ja haha en mä kyl omasta mielestä :D ei saatu teemun kaa oikee värii:/ ja vili oli äitin kaa juu:) oli mukana järkkäri ja joka paikkaan sen uskalsin ottaa koska vahdin mun reppua tosi hyvin:) kiitos <3
PoistaOon varmaan ite sit nii vaalee suhun verrattuna tai sulla on nii vaaleet hiukset sun ihoon verrattuna; )
PoistaNoist vikoista kuvista kuudes jos mennää sillee ylhäältä alas, nii mitä siin on? :D
VastaaPoistaKahen kuvan kollaasi musta :D? Etkö nähny sitä vai hä?
PoistaAivan ihana blogi sulla, löysin tän tänään! Itsekki oon käyny Teneriffalla neljä kertaa ja Loro Parquessa kolmesti, se on kyl ihana paikka ja se miekkavalasnäytös on aivan upea, paitsi viimeksi kastuin ihan likomäräks siin XD Odotan innolla toista osaa, nää kuvat oli ihania! :3
VastaaPoistaUskalsiks käyä Siam Parkis siinä pitkässä, suorassa liukumäessä :-D äää en osaa selittää, mut siinä joka menee haialtaaseen... :D
Kiitti paljon ja tervetuloa:)! Haha voi ei xD kiitti :>! Ja en käyny siinä kun mulla oli piilarit ja ne ois aika varmasti siinä lähteny :( ja tajusin kyllä mitä tarkotit :)!
PoistaAaa, aivan! Itteä hirvitti kyllä katsoakki sitä mäkeä, hehe xD
PoistaTosi upeita kuvia:) ! Ja oot tosi kaunis:) Mä en oo ikinä ollu ulkomailla (jos Ruotsia ja Viroa ei lasketa) mut keväällä oon ekaa kertaa menos lentokoneeseen, koska meen Unkariin:)
VastaaPoistaKiitti paljon :)! Ja joo toikin tosiaan oli mun eka ulkomaanmatka :)! Hyvää matkaa sulle jo valmiiks!
PoistaSun kuvasi on tosi tarkkoja ja ihania..:)
VastaaPoistaKiitoksia :)!
Poistasiiiis mistä videosta tääl puhutaa? "Oli lämmintä mut pari päivää oli myös viileämpiä. Oli jotain 23 astetta yleensä. Ja videossa näky ehkä siks ku oltiin just tultu? :D Enkä jaksanu kantaa sitä kädessä."
VastaaPoistamissä videossa? eihä täs postaukses oo yhen yhtäkää videota. o:
Haha joo siis nää jotku hätähousut tulee jo tähän postaukseen kommentoimaan kun tein videon matkasta youtubeen mutta se tulee ens matkapostaukseen:)!
PoistaHienon näkönen paikka tuo teneriffa! ite oon joskus kauan sitte vuonna 2008 käyny naapurisaarella kanarialla niinkuin varmaan tiedät niin matkaa saarien välillä on joku 20 kilsaa. Koskas Iina jumpaat taas? Mä tarvisin vähän tukiopetusta ''koiranpissatus'' liikkeessä ;) he he
PoistaTässä sulle hyvää jumppausmusaa kopio linkki ;) http://www.youtube.com/watch?v=tG3k5Zu5vDc
PoistaOotteks teemun kaa samas koulus? Tee spessuks ihmeeks joku piilokamera tai minä pienenä -postaus (tai video) :-))
VastaaPoistaEi olla :)
Poistamitä toi teemu hilluu tos, ko se näkyy nuista sun aurinkolaseista? ;DD
VastaaPoistaHilluu? Se ottaa kuvaa haarat levällää koska sit se on samas tasos mun kanssa :D
PoistaOi sulla on ihanan lihaksikkaat jalat,oon kateellinen :D tarkotan siis tota yhtä pusukuvaa :)
VastaaPoistaKiitos :)!
PoistaOot ihan yli kaunis!<3 ja sä ja Teemu ootte söpö pari<3<3 Kun sanoit vastauksia osa 1 videossa että jonku 11 vuotiaan tekemist videost tulee noloja...:( Oon samaa mieltä sun kanssas! Oon kyl ite 10 mut mun tekemist videoist ei tuu sillee noloja vaa tyhmiä. XD (oot kaunis ;) )
VastaaPoistaKiitti paljon♥! Ja okei :)
PoistaHeei miten oot saanu noi mainokset tonne youtube tililles? :)
VastaaPoistaMulla on yhteistyö ja sitä kautta ne tulee :) Jos kysyt nyt että miten sen sain nii mulle tultii ihan ite ehdottamaan :-D!
PoistaIhania kuvia laitoit!! :D En oo ite käyny ku Ruotsissa, joten voin kuvitella miten ihanaa sulla oli siellä!! Sulla on oikeesti vaa paras blogi, joten ei kannata välittää noitten anojen ja muiden haukkuien mielipiteistä koska oot paras!!! Hyvää vuotta 2014!! :P
VastaaPoistaKiitos :)! Haha en mäkää ollu ennen tota reissua käyny ku Ruotsissa :D! Kiitti paljon! :)
PoistaAivan ihaniaaa!!!
VastaaPoistaKiitti :)!!
PoistaOnx Teemun sisko sua lyhyempi? ;-)
VastaaPoistaEi :D Se on pidempi!
Poistamä oon ollu kans tuol loro parquessa 2 kertaa, ja hassua ku tunnistin joitaki noita eläimiä samoiks mistä ite oon ottanu kuvia! :D mul on mm. tost gorillasta ni aika täsmälleen samanlainen kuva, ku se on samassa asennossa! :-----D
VastaaPoistaHaha noniin kiva :-D!
PoistaHihii, mäkin kävin tuol samas eläin puistos joskus marraskuus :)) Ihana paikka toi teneriffa <33
VastaaPoistaAijaa :)! Nii on♥
PoistaVitsi tuli itellä hirvee halu lähtä ton oman kullan kanssa reissuun! :) Ootte aivan ihania ja tosi kiva että sulla oli kiva reissu :)
VastaaPoistaUskon! :) Kiitti paljon ja oli juu (: !
Poistaihania kuvia!:) itekki on tullu käytyä tuol loro parquessa :D
VastaaPoistaKiitos :)! Ja haha tuntuu siltä että kaikki on käyny mitä näitä kommentteja lukee :D!
PoistaUu... tekee heti mieli jonnekkin lämpimään! Hienoja kuvia!
VastaaPoistaUskon! Kiitos :)!
PoistaOli kiva lukee tää postaus ja vielä kun oli noin ihania kuviakin! :) ♥
VastaaPoistaOsaatko sanoo sopiiko toi sama fisheye mikä sulla on Canon EOS 1100d? :)
Kiitos paljon♥ :) Ja kyllä se mun mielestä sopii! :)
PoistaOnko tos toisiks vikassa kuvassa murmeli????
VastaaPoistaEn mä tiiä XD
PoistaOot ihana! Ja löysin tän blogin vasta äsken.Ps. Pysyn tääl varmasti aina!
VastaaPoistaIhana blogi sulla <3 :). Ootte upee ja ihana pari Teemun kanssa. Katon ain su videot ja ne piristää. :)
VastaaPoistaHienoja kuvia :) varsinkin toi pusukuva kun seisotte, siinä näkyy ihanasti noi sun pohjelihakset (: ookko kauankin harrastanu yleisurheilua?
VastaaPoistaMoi! Ootte tosi hyvä pari Teemun kaa:)
VastaaPoistaPs. Sä oot tosi nätti. Ja mis kaupungis asut?:-)
VastaaPoistaootko lukiossa vai amiksessa???
VastaaPoista