Haha joo eli tossa ois hiukan teille epäonnistuneita kuvia musta :-D Niitä löytyis niin paljon ja vielä pahempiakin mutten kaikkea tännekkään kehtaa laittaa! Niin ja mulla menis ikuisuus selata mun kaikki kuvat läpi, sillä niitä kuitenkin on varmaan kymmeniä tuhansia, hehe. Tosiaan kun mua kuvataan, niin mä aina selitän että hiukset on huonosti ja koko ajan oon niitä korjaamassa ja tuloksena on just ton näkösiä selityskuvia. Mä myös aina luovutan jossain kohti ja alan pelleilemään kaikkea ja tietysti Teemu nappaa siitä kuvan. Mut yleisin ongelma tosiaan taitaa olla tuo selittäminen, koska suurin osa otetuista kuvista on aina semmosia selityskuvia :-D
Mä aattelin etten nyt kerro varsinaisesti mun kuulumisiani, sillä se on nyt sitä samaa mitä viime postauksessa kerroinkin. Mun päiviin on sisältynyt siis koulua, läksyjä, joita on ihan liikaa, treenaamista, kysymyksiin ja kommentteihin vastaamista ja pakkailua/valmistautumista huomiselle reissulle! Videolla kerroinkin jo eilisen kuulumiset. Eli oli joulukirkko ja saatiin jaksotodistukset. Oon tosi tyytyväinen tohon :) Meillä ois siis pitäny loppua koulu vasta lauantaina, mutta opettajat lomautettiin perjantaiksi ja lauantaiksi, joten se loppuikin sitten eilen.
Mulla on tänään kosmetologi tossa kolmelta. Sen jälkeen pitäis mennä suoraan treeneihin! Ei siinä muuten mitään, mutta kun siellä mun kulmakarvat nypitään niin ne on sitten ihan älyttömän punaiset :-D No ei se kai maailmaa kaada. Mua jännittää vähän että miten meiän matka sujuu. Siis se sinne meneminen eniten! Ei mua siellä paikanpäällä olo jännitä. En siis ole koskaan ulkomailla käynyt enkä lentokoneessa ollut. Onneksi Teemu on mun kanssa niin ei jännitä niin paljoa :) Mulla on semmonen tunne, että unohdan kuitenkin pakata jotakin tärkeetä mukaan! Toivotaan että niin ei käy.
Tää postaus jää nyt vähä tämmöseks lyhyemmäksi, koska mulla ei oo nyt tapahtunu oikein mitään, joten ei ole kuviakaan. Ja mulla on kuitenkin tänään niin paljon vielä tekemistä, että ehkä on parempi jättää tää postaus vähän lyhyemmäksi. Toi video on muuten tosi sekava selitysvideo, mutta koittakaa kestää :-D! Mutta hei, mä palailen seuraavan kerran kunnon postauksen kanssa joskus uuden vuoden tienoilla! Lupaan ottaa paljon kuvia teille. Pitäkää kiva joulu, moimoi♥
Viimeinen kuva on
TÄÄLTÄ
Hyvää matkaa Iina!:)
VastaaPoistaKiitos :)!
Poistatosi ärsyttävää toi maiskuttelu tossa videolla mitä teet ihan kokoajan kun puhut... voitko kiinnittää jatkossa siiihen huomiota ? :)
VastaaPoistaSille ei voi mitään. Ja huomasin ite kyllä sen kanssa tässä videolla! Mutta niin tosiaan aattelin kiinnittää seuraavalla kerralla asiaan huomiota, mutta voi olla aika vaikeaa kun en tietoisesti sitä tee :)
PoistaEkan kerran, kun katoin su videoit huomasin, että "maiskuttelet", mutta en edes tuossa videossa sitä huomannut, kun oon jo siihen tottunut;)
PoistaHaha :P Ite huomasin vasta tällä videolla :D! Mutta tosiaan sitä en tahallani tee!
PoistaEi toi nyt oikeesti ole nii häiritsevää mitä porukka täällä väittää ! :D
PoistaHaha ei nii :D Ellei siihen vaan ala kiinnittää koko aikaa huomita, pitäis vaan keskittyä olennaiseen! :)
Poistamitä aineita sulla oli tässä jaksossa ja mitä numeroita sait todistuksee? :) hyvää matkaa, pidä hauskaa!
VastaaPoistaMulla oli: historia 9, ruotsi 9, englanti 10, matikka 9 ja fysiikka 10 :) Kiitos paljon ja pidän! :)
PoistaPuolet sun videoiden sisällöist on ihan turhaa, sun videot on kivoi, mut turhauttaa kattoo nytki 5 min ku sul oli niin vähä asiaa :/
VastaaPoistaMulla oli kiire niinkuin sanoin. Ja mä tein edes jonkin videon ennen matkaa kun sitä pyydettiin. En mä voi kaikkia mielttyttää valitettavasti :) Mutta tota en kyllä ymmärrä että puolet videoiden sisällöistä on turhaa? No, tietyst kaikil oma mielipiteensä :) Tässä videossa se voi kyllä ihan hyvin päteä, mutta muihin ei mun mielestäni.
PoistaEi tarvii kattoo videoita jos ne kerran "turhia"...
PoistaSaatko ollenkaan joululahjoja, kun oot joskus sanonu jotain, että et sais ku meet sinne matkalle? jos saat nii voitko tehä niistä jotain lahjojenesittelyä? :) ja sitte niistä matkaostoksista(jos semmossia teet) niin ois kiva saada myös esittelyvideo tai sit kuvina!
VastaaPoistaEn mä saa ku siskolta varmaan :) Ja laitan kyllä aina kuvat mun kaikista lahjoista jos niitä tulee :) Ja kyllä tottakai myös matkaostoksista :)!
Poistahaha kivoi kuvia :DD ja ihanaa matkaa teille ! varmaan ihanaa päästä viikoks silleen että näät teemua kokoaja :)
PoistaNo ei noi ees oo hirveen epäonnistuneita! Sillee ku vertaa omiin..:D Ihanaa ja rentouttavaa matkaa<3
VastaaPoistaHaha no en viittiny laittaa niitä ihan kamalimpia :D! Kiitos paljon <3 :)
PoistaOikein kivaa matkaa! :)
VastaaPoistaKiitoos :)!!
PoistaHyvää ja turvallista matkaa! :) Muista nauttia ja hyvää joulua sullekin :)
VastaaPoistaHihi kiitos <3 :)!
PoistaHyvää matkaa ja hyvät joulut !! :--)
VastaaPoistaKiitoksia paljon :-)!
PoistaIhan parhaat nuo alimmat "epäonnistuneet" kuvat :DDD
VastaaPoistaHaha kiva että oli hauskoja :D!
Poistahyvää matkaa!! :3
VastaaPoistaKiitos :>!
PoistaMinkä rotuinen Vili on?
VastaaPoistaMäyräkoiran, jackrusselin ja tipsun sekoitus.
PoistaIha vaa vinkkinä ennen ku lähet, että älä osta mitään missä on majoneesia, koska mä kävin vuos sitte teneriffal ja söin hampurilaisen missä oli majoneesia ja sain ihan järkyttävän ruokamyrkytyksen (oksensin kokonaisen vuorokauden ajan koko ajan enkä voinu edes juoda vettä), onneks selvittiin kotiin! Tosin en usko et kukaa muu on niin tyhmä et syö majoneesi ulkomailla, mut tuli vaan mieleen. :)
VastaaPoistaIte oon ainakin selvinny hyvin eikä mitään ruokamyrkytyksiä oo tullu vaikka oon kyllä majoneesia tainnu syödä :o!
PoistaHei vaikutat paljon aidommalta kuin useimmat mun seuraamat bloggaajat! Esim. se ettet käy koko ajan shoppaamas ja saa sun vanhemmilta rahaa ja käy koko ajan hienoil matkoil ja teet töitä sun hyvän kropan eteen! Ja biletä kaikkii viikonloppui ja joskus kerroit et oot vähän ujoki et et oo mitenkään ylimielinenkää. Pidä hauskaa matkallasi ja nauti! Ja sun blogii on ollu tosi kiva lukea :)
VastaaPoistaVoi kiitti tosi paljon :)! Ja kiva kuulla :")!
Poistasöpö hauva ja sinä ^.^ !
VastaaPoistaKiitti :")!
PoistaMoi kuulostan ehkä vähän tyhmältä nyt? mut joo eli oon siis 12vxd ja sain facen ja instan kakkosella!! eli loukkaannuin hiem siitä mielipiteitä2 videosta :(:(:(:(:(>:( : ja olen siis oikest melko asIALLINENKOH KOISI KOIPI (MUN JA MUN BESUN KIELTÄ)
VastaaPoistaMÄ OON SURUN MURTAMANA JA SRY KIRJOTUS VIRHEET MUTT EN JAKSA KIRJOTTAA KUNNOL (LOL) ETTÄ KOIPEA SINULLEKKIN SIITÄ VALITUKSESTA!! TÄÄ SAATTAA KULKOSTAA HIEMAN PILA VIESTILTÄ MUTTA VOIN TARPEESSA ANTAA VAIKKA INSTAGRAMIN NIIN VOIT KATTOO ETTEN OO MIKÄ NOLO 01! SRY CAPSLOCK MUT MENI VAHINGOS!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!SYÖN NYT MUN ILOSAA BEN&JERRYYYSIÄ JOTE REVI SIITÄ :)) EI MILLÄÄH PAHAL SUL MUUTE MUKAVA BLOGI JNEJNE... RAKKAUDEL: 01 TYTÖ&02TYTTÖ:))
Anteeks vaa mut sul ei sais viel olla mitää facee tai instaa, koska ne ei oo mitää lastenpaikkoja... Turha sun tulla tänne kommentoimaan kun ei tosta sun tekstistä sää mitää selvää ja muutenkin oot vielä lapsi.... :)
PoistaÖhh... Vinkkinä sulle (siis tälle lapselle), että opettele kirjottamaan ja käyttämään nettiä (ja etenki sitä näppäimistöä) ennen ku tulet tänne kirjottelemaan noita _äärimmäisen_ noloja juttujas. Ja kyllä, mun mielestä Iina on mielipidevideollaan just oikeassa siinä, että ton ikäset (kuten nyt sinä, eivät kylläkään kaikki) kirjottelevat ja laittavat nettiin tyhmiä ja noloja juttuja, joita sitten häpeävät myöhemmin. Tuo tekstisi on siitä oikein hyvä esimerkki. Amen.
Poista1. Ano
PoistaHuomaa kyllä ettet ole kypsä jo tuosta sinun kirjoitustyylistäsi :) joten en oikein usko ettet nolaisi itseäsi ig:ssä tai facebookissa... :)
Ei herrajumala.... se oli läppää Xd ja oli just tarkotus et olis vähän niinku just se mitä iina tarkotti siin videos, if you know what i mean? Ja en kyl luule et joku tosissaa koskaa kirjottaa tollast tekstii jos oikeest luulitte niin, nii sit oikeesti omfg :D ja oon kyl edellee se 01. _.
PoistaIhan näin vinkiks sulle että jos vili vielä joskus karkaa niin älä missään nimessä lähe juoksee koiran perään! Siitä se koira vasta innostuu koska luulee sitä leikiksi! Parempi lähteä käppäilemään eri suuntaan ja huudella vaikka että "heippa sitten vili!" tai jotain muuta vastaavaa :-)
VastaaPoistaJuu:)! Iski vaan paniikki ja automaattisesti lähin jahtaamaan :/
PoistaKauhee toi vili juttu, onneks se sit pysähty! Muuten, ei nuo kuvat mun mielest nii epäonnistuneita oo, vaikka oliski nii silti oot super yper nätti ♥ voitko tehä joskus uuuden 10parasta kommenttia? =)
VastaaPoistaNiinpä! Kiitos paljon <3! Ja voin joo joskus :)
PoistaIhana blogi sulla. Tykkään. Olisiko mahdollista saada joku video missä teet jonkun naamion ? Vaikka niistä mitä löytyy kaapista. Lisää leipomis videoita =).. Odotan innolla niitä.
VastaaPoistaKysyisin vielä että olisiko sinulla jotain minulle ideoita miten saisin blogistani paremman ym. =)..Kiitos etukäteen hyvää joulua. =) http://ssusuuu.blogspot.fi/2013/12/my-day-and-24-luukku.html
Kiitoksia! :) Ja no en oikein osaa tehä mitään naamioita :-D Täytyy eka vähän perehtyä asioihin nii voin joskus koittaa! Ja juu :)
PoistaJa ideoita blogin parantamiseen: voisit pienentää kuvavälejä ja muokata ulkoasua jotenkin vähän erilaiseksi! En oikein osaa neuvoa :/ Mutta kiitos samoin vähän myöhässä! :)
Oot ihan mukava mut taidat olla melko perfektionalisti. Yritä ymmärtää, ettei elämä oo niin vakavaa ja ettet vaadi muilta liikoja, kuten etteivät raiskaa hymiöitä sun instagramkuviin. Kaikki on vaan ihmisiä. Älä ole niin besserwisser.
VastaaPoistaOon kyl aika perfektionalisti, oon aina ollu :/ mutta siis mun mielestä ei oo liikoja vaadittu toi hymiöjuttu :D mut siis kaikki saa tehä mitä haluaa mut ei toi kyllä oo liikaa vaadittu omasta mielestäni. No mutta joo mä otan elämän aika vakavasti enkä aio tästä nyt muuttua lähiaikoina :)
Poistaonko sulla ask? jos on nii minkä niminen? :)
VastaaPoistaOn :) iinnuuu löydyn sieltäkin :)
Poistaeikä, aikamoinen sattuma, kun eksyin sun videoihin youtubeen ja klikkasin tänne blogiin. Ja sitte katoin tota sivupalkkia ja siellä luki, että oot kouvolasta! Ja kyllä, itekkin olen, vaikkakin tääl peräkylil asustan :-)
VastaaPoistaOn kyl aika hyvä sattuma :)! Haha itekkään en ihan itse kouvolassa asustele mutta täällä kuusankoskella kylläkin :)!
PoistaVihdoin löysin sun blogin uudestaan, ku joskus puol vuotta sitte kattelin sun you tube videoit mut sit jotenki kadotin sun osotteen ja nyt onneks löysin uudestaan:) Sul on tosi hyvii videoit ja ootte nii söpö pari teemun kaa!:3 Missä opiskelet nyt ?(en tiiä lukeeks se jossain tääl mut en ainakaa löytäny:D)
VastaaPoistaNoni hyvä että löysit :)! Kiitos paljon :>! Opiskelen nyt kuusankosken lukiossa ja ei täällä blogissa juu sitä lue :D!
PoistaKoirajuttuun; kun lähdet koirasta poispäin, vaikka juosten, niin yleensä koirale tulee huoli ja tulee ennemmin tai myöhemmin perässä :) toimii varmasti paremmin kuin jahtaaminen
VastaaPoistaJuu:) mä vaan säikähdin kun se päästy autotien vieressä ja vili kun on vielä semmonen että se aina hyppii kohti autoja!
PoistaMoi! Mä toivon, että vastaat mulle, nii miten te Teemun kanssa tapasitte?
VastaaPoistaMoi! Mä vastaan kyllä kaikkiin kommentteihin jotka tulee uusimpaan postaukseen :)! Eli siis oltiin samassa koulussa ja Teemu tuli sit juttelee facessa ja tutustuttiin pikkuhiljaa ja kesälomalla nähtiin ja siitä se lähti :)
PoistaHei ihana blogi sinulla ja vaikutat jotenkin todella pippuriselta tytöltä, hyvällä tavalla :)
VastaaPoistaPakko nyt sanoa että tuo Flikcrilin uudistus jossa kuvia voi selata blogissakin esim. niin on ärsyttävä. Saat sen pois kun valitset Embedin tilalle HTML:n kun haet sitä koodia. :) Anteeksi jos tiesit sen jo mutta sanoin nyt silti :D
Kiitoksia paljon :)!
PoistaOmastakin mielestä tuo on ärsyttävä! Tein tän postauksen suht. nopeasti matkakiireiden takia ja sitten ihmettelin kun tää oli valmis että miksi noita voi selata! (Ku ennen ei voinu noin) Mutta joo kiitos neuvosta,en ite ois osannu :)!
Hei ihana tää sun blogi:) Mistä noi sun Niken lenkkarit on ja muistakko yhtään mikä niiden ns. nimi oli? :)
VastaaPoistahttp://hennamariajohanna.blogspot.fi/
Kiitos :)! Ne on freerun5.net tilattu ja nimeä en muista :(
PoistaIhana tää sun blogis�� Voisitko tehä lisää kokki videoit ja vaikka Teemun kanssa?? Joo sori tää nimi pikkuveli muokkaili-.- Mut ihana blogii ����❤
VastaaPoistaKiitos♥ ! Ja joo teen taas joskus :)!
PoistaJaa en tiiä mistä noi kyssärit tuli ekaa sanaa??😌😌
VastaaPoistaMoikka! Kattelin äsken vanhoja videoitas ja katoin vähän mielipiteitä 2 ja ton I'm sorry...
VastaaPoistaPahimpia virheitä vloggaajana on, että ensin tehdään video jossa on jyrkkiä mielipiteitä, ja sitten huomataan että kappas nous jäätävä paskamyrsky. Sitten tehdään uus video jossa korjataan ja jopa kiistetään sanomisia paskamyrskyvideosta. Sun mielipiteet on just sun mielipiteitä, ei pitäis kiinnostaa mitä muut on mieltä.
Tilaajas koostuu varmasti suurimmaks osaks 10-12 vuotiaista, joten en ihmettele että kommentit oli sitä luokkaa. Kannattaa jättää ne omaan arvoonsa. Vaikka tulee paskamyrskyä niin sitten tulee, seiso silti omien mielipiteittes takana äläkä kiistä omaa taidetta.
Toivottavasti ymmärsit mun pointin.
En mä omasta mielestäni mun mielipiteitäni muuttanut? Vain korjasin väärinkäsityksiä :) Mutta juu en mä niistä välitäkkään! Seison kyllä sanojeni takana. Ymmärsin!
PoistaVielä unohtu edellisestä kommentista, että toivottavasti et suuttunut tosta kommentista, koska se ei ollut tarkoitus! Teet hyviä videoita ja bloggaat hyvin, mutta anteeksipyyntövideoita ei ehkä kannata tehdä. :)
VastaaPoistaEn mä tosta nyt suuttunu! :) Kiitos paljon! :)
Poistahei anteeks että kommentoin tän postaukseen joka ei liity asiaan, mutta siis jotenkin ihailen sua. uskallat rohkeesti sanoo mielipitees, vähänniinkun mielipidevideoissa!
VastaaPoistaet esitä, ja vaikutat tosi mukavalta persoonalta! :-) huomaa myös miten panostat postauksiin, ja asiaa on paljon eikä vaan 2 kuvaa ja kahta riviä tekstiä. sun blogis on mun lukulistan parhaimmistoa! (-: hyvää matkaa!
Voi kiitos paljon !! :> Ihana kommentti! Kiitos vaikka just kotiin tulinkin! :)
PoistaMissä sun Iphone on? :o Ja miks sul on uus puhelin? :D
VastaaPoistaSe ei enää ladannu joten ostin uuden(vika ei ollut laturissa ja tarvitsin ulkomaille hyvän kännykän) :)
PoistaMoi sulla on aivan mahtavat hiukset :33 Onko sulla pidennykset??! Oikeesti.. Haluan tulla hakemaan sun hiukset :DD!!
VastaaPoistaKiitti paljon :>! Ei oo pidennyksiä todellakaan! Ja haha :D
PoistaMinkä rotunen toi koira on?
VastaaPoistaMäyräkoiran, jackrusselin ja tipsun sekotus.
Poistaaawww!! ihana koira!! onks toi vili sun ikioma??:3 miks se oli tos urheiluvideos vaan snhuoneesja ovi kkiii :o aika vähän tillaa koirulille ;3 se näytä vhn meidn koiralta!:) mut meänkoira on vaa aaaikapaljon isompi :D (ei millä pahallaaa:DD)*!!
VastaaPoistaJep!! Ja on se :> Se oli mun kanssa mun huoneessa ettei se tee pahojaan sillä välin. Kyllä se muuten saa olla täällä ihan vapaasti :) Ja aijaa :-D
Poistaja muute tuli vilin karkaamisesta mieleen että mulle ja meidn perheen koiralle on käynyt samantapanen jutttu ! ja kun tässä ns''kotitiellä'' oltiin nii ei ollu mitän kävelyteitä tai tällst ko on tommmonen pikku katu ja sit sielt kulmantakaa saattaa tulla auto! mut koira onneks meni ojaan, mut se juoksi keskell tietki ja autojaki meni! se oli ihan kauheeta!!!!!!!!!! mut sit se nki toisen koiran joka seki oli penti ja lähti juoksee tietty sen luo ja ne leikki jtn siinä ja sit saatiin koiramme kiinni ko se pysähty sen koiran luo!
VastaaPoistaAijaa ! Noi on aina pelottavia juttuja! Mutta hyvä että asiat käänty hyvin :)
PoistaVoitko tehdä ne teneriffan ostotsten esittely videon?
VastaaPoistaoot tosi vahva ku oot joutunu kestää sun isän kuoleman ! mun vanhemmat on eroomas ja tää tuntuu oikeesti maailmanlopulta!! joudun jättää kaikki mun frendit ja koulun ja kaikki tänne mis asun nyt :( mutta en ikinä pystyis kestää jos mun iskä tai joku muu läheinen kuolis! hyh! oot tosi kaunis ja oon ylpee susta !! <3
VastaaPoistaMillä sää editoit nuo sun videot? :)
VastaaPoistamissä päin kouvolaa asut ja mitä kouluu käyt ? :)
VastaaPoistaminkä kuun demi lehti toi on ? :oo
VastaaPoistaMooi :) oon niin ihastunut sun hiuksiin ♥ montako kertaa oot värjänny ne ? :)
VastaaPoistaApua, löysin sun blogin sun youtubevideoiden kautta - ihana! Superhienoja kuvia & ootte poikaystäväs kaa hyvännäköne pariskunta (-: Keep it up!
VastaaPoistahttp://sipesope666.blogspot.fi/