lauantai 4. tammikuuta 2014
Puerto de la Cruz, Teneriffa osa 2
Heippa taas! Vihdoin ehdin taas avata koneen ja tulla tekemään teille tän toisen osan. Mä aina tähän alkuun haluun infota asioista joten miksenpä nytkin :-D Elikkäs siis mulla on aivan järkyttävästi tekemistä ja alkaa tuntua etten millään ehdi kaikkea hoitaa ajallaan. Siksi tän postauksenkin teko vähän viivästyi. Nyt kun koulu alkoi taas, mun päivät menee tosiaan suurimmaks osas koulussa, sen jälkeen treeneissä ja treenien jälkeen läksyjenteossa, askin kysymyksiin vastattaessa sekä blogin että youtuben kommentteihin vastatessa. Sitten kun mä tarvisin tota lepoa paljon enemmän mitä nyt oon ehtinyt sitä saada. Päivisin oon ollut nyt tosi väsynyt ja aikaansaamaton. En oo merkannu mun treenejä vissiin kuukauteen, mikä kanssa painaa mun mieltäni, sillä mun pitäis ehtiä nekin mitä pikimmin saada merkattua ylös. No mutta joo se valittamisesta, aattelin vaan ilmottaa että ymmärrätte jos en ehi tällä hetkellä niin usein tänne blogiin päivitellä!
Tosiaan, viime postauksessa kerroin lähinnä tosta menomatkasta ja loro parquesta. Nyt mä aattelin kertoo yleisesti tosta matkasta ja Siam parkista. Eli siis oltiin pääasiassa Teemun kanssa kahdestaan. Kierreltiin kattelemassa kaupunkia ja ostelemassa jotain pientä. Me ei koskaan ostettu mitään ruokia tai muuta, sillä meillä oli all inclusive. Sanoinkin tossa videolla noista ruuista. Sitä oli aivan liikaa ja viikon aikana alko jo mahaakin kertymään :-D Onneks se tästä pikkuhiljaa alkaa lähteä! Ruuat oli siis aivan mahtavia, mutta vaan sen viikon ajan. En ois toista viikkoa enää jaksanu syödä niin paljoa ja samantapaista ruokaa! Käytiin vaan yhen kerran lenkillä ja sekin aamupalan jälkee, koska ei ois pystyny kunnon ruuan jälkeen vaikka ois sulatellukkin pari tuntia. Juostiin vuoren päälle ja oli ihan kuollu jo hetken juoksun jälkeen :-D Jatkettii kyllä siitä vielä paljon pidemmälle semmosta hienoa maisemareittiä ja mäkiä riitti! Mulla oli kaikenlisäksi huppari päällä koska halusin peittää mun isoksi kasvanutta mahaa. Tais olla vielä kuumin päivä silloin, huh.
Monet kysy multa edellisessä postauksessa, että oliko siellä lämmin. Siellä siis oli semmosta 23 astetta lämmintä aika monena päivänä. Joinain päivinä oli viileämpää ja siksi meillä on vähän pidempiä vaatteita päällä. Mä voisin nyt kertoo Siam parkista, jonne mentiin siis tiistaina. Bussin piti lähteä joskus 8.55 meiän hotelllin edestä. Se oli pikkasen myöhässä, mutta ei kauheasti kuitenkaan. Se matka oli tuskastuttava. Me siis kierrettiin ympäri ämpäri hakemassa lisää matkustajia. Yhen hotellin kohalle me jäätiin oottamaan, syytä en tienny. Mä aattelin että siinä menee hetki mutta siinä meni ihan älyttömän kauan! Mulla alko jo mennä hermo, hehe oon helposti ärtyvä :-D Ei mutta ku ei ees tienny mitä me siinä ootettiin ja halusin vaan päästä jo siam parkiin. Muuten se matka ei ollu mitenkään erityisen pitkä, jotain 1,5 tuntia kai!
Perille päästyämme mentiin tietysti vaihtamaan uikkarit ja ostamaan säilytyslokerot. Käytiin sitten niissä laitteissa jonkin verran. Teemun kanssa mentiin sit yhessä vaiheessa hakemaan mun kamera, jotta saatais sieltäkin jotain kuvia :) Jonkin ajan kuluttua tuli nälkä ja käytiin syömässä. Muuta en oikein osaa tostakaan kertoa, kiva reissu oli ja hyvä sää, mutta vesi oli aika viileetä kuitenkin. Tai etenkin sillo ku sieltä nous ylös, hrr! Torstaina me käytiin sitten ostoksilla. Mentiin ensin meiän läheiseen ostoskeskukseen, jossa oli mun mielestä yks tosi kiva kauppa josta löysinkin nuo 3 kivaa paitaa/hupparia. Sen jälkeen mentiin sinne suurempaan ostoskeskukseen ja sieltä lähti mukaan pari ostosta myös. Näytinkin ne tossa videolla ja selitin! Karkkia ostin myös, mutten tällä ostosreissulla, vaan ihan jostain marketista ostin :-D
Eli nyt voin vielä yleisesti kertoa mitä tehtiin. Vietettiin aikaa aika paljon altaalla ja myös meiän hotellin läheisellä rannalla. Tuli sitä vahingossa kasteltua merivedessä conversetkin kun aalto ylti liian pitkälle enkä ehtiny pois alta! Käytiin myös siellä vuorella, jonne juostiin se lenkki, niin kattelemassa hienoja maisemia! Vietettiin ihan hotellihuoneessakin aikaa loikoillen ja nauraen. Meiän huoneessa oli myös kylpyamme niin siellä me kanssa oltiin, vaikka se olikin aika pikkunen :-D Eipä me muuta oikeestaan tehty. Oli ihan kiva vaan ollakkin. Ehkä toi tosta meiän matkasta riittää.
Aattelin tähän samaan postaukseen laittaa mun siskolta saamat joululahjat. Muilta en siis lahjoja saanut, koska kaverien kesken ei ostettu ja äitin lahja oli toi matka Teneriffalle. Sain siis ihanan kirjan Mimosasta♥! Tuolla oli siis ihania kuvia Mimosan alkutaipaleesta ja myös tekstinpätkiä. Muutaman vuoden päästä on tulossa kuulemma jatkoa sitten kun Mimosa on kasvanut ;) Mimosa on siis mun kummityttö ja samalla oon myös täti, jos jotku ei tiennyt! Sitten sain kivan muffiniohjekirjan, jota aionkin kokeilla kunhan mulla riittää aikaa! Ja tossa pienessä rasiassa oli jotain herkkuja. Mä voisin nyt lopettaa tän tekstin tähän. Lopussa vielä kuvia uudelta vuodelta, jonka vietin siis Teemun kanssa ihan kotosalla. Heippa ihanat♥
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
"30 sekuntia sitten" :D Katoin ton viedon just tubesta ja tulin tänne :) Ihanan näkönen matka,ittekki oon käyny pari kolme kertaa tuolla. Ja mullakin on toi kupikakut kirja,tosin sain sen sykyllä :D ja kivoja ostoksia ♥
VastaaPoistaHaha :D Kiitti paljon♥ Ja okei :-D
Poistaihan älyttömän ihania nuo lomakuvat! :o
VastaaPoistaVoi kiitos taru! :)
PoistaTosi kivalta kuulostaa toi matka, tulee itellekkin kauhee matkakuume! Ja hyvää uutta vuotta sullekkin :)
VastaaPoistaKiitoksia !! :)
Poistahaastevideo teemunkaa !
VastaaPoistaOllaan kuvattu jo video, toi video vaan tuli tänne blogiin vähän jälessä :/
Poistaooi ihana postaus :) ! mitkä asetukset sulla on kamerassa kun otat ilotulitteeista kuvia ? yritin ettiä netistä mutten löytäny :/ kiitos jos vastaat :)
VastaaPoistaVoi kiitooos :)! Mulla oli Tv-asetus päällä! :)
Poistamikä teidän hotellin nimi oli? oliko lähellä rantaa?
VastaaPoistaBahia principe san felipe :) Ja oli!
PoistaÄä, mulla nous matkakuume kuvien katselujen jälkeen! Aivan ihania kaikki kuvat ja oon onnellinen Teemun ja sun puolesta! :))
VastaaPoista-Oona S.
Haha uskon!! Kiitti paljon Oona sulle :)!
PoistaMinua ei ainakaan haittaa että et postailisikaan niin usein , koska sun postaukset on ihan sika "laadukkaita" elikkäs on paljon kuvia ja tekstiä! :) Näyttää vaan että sulle tulee heti uusi kysymys että millon tulee postaus vaikka oisit ihan vasta tehnykkin. Toivottavasti muutkin ymmärtää että käytät oikeesti aikaa näihin postauksiin eikä tule heti sinulta kyselemään videota/ postausta! + Oot ihan älyttömän kaunis ja hyvä vloggaaja/bloggaaja:)!!!!
VastaaPoistaKiva kuulla ettei haittaa! Kiitti paljon! :) Ja niinpä, mua ärsyttää tosi paljon että sitä kysytään niin kovasti, sillä se on painostavaa! Kiitti paljon!! :))
Poistakiva postaus :) mitä sait Teemulta joululahjaks ja mitä ite annoit sille vai ootko jo kertonu jossain postaukses? :D enmuista.
VastaaPoistaKiitos :) Ei annettu toisillemme joululahjoja, koska sovittiin ettei tänä vuonna anneta, koska ollaan ulkomailla jouluna :)
PoistaIhania kuvia, itekki haluis lähtee johonki lämpimää! ((:
VastaaPoistaAiotko muute tanssii wanhat? :))
Kiitos ja uskon!! (: Aattelin joo, mutta jotenkin tuntuu etten saa paria :"D
PoistaEiks teemua saa tuoda?:-o
PoistaNo ei se varmaan ehdi omasta koulustaan :)
Poistanoi kaks vikaa kuvaa on vaan jotenki taianomaisii! iha älyttömän upeita :o
VastaaPoistaKiitoksia :-)!
Poistaolitko teemun kanssa ihan kahestaan siellä ulkomailla ?::o ja ihana video ja älä ota stressiä ettet postailiskaa nii usei koska laatu on tärkei ja tarviit aikaa itelleski :) paljo toi nice neule makso?
VastaaPoistaTeemun perheen kanssa :) Kiitti paljon sulle ja kiva että ymmärrät! :) Se makso jotain 22,95 e muistaakseni, ellei toi ollu se halvempi joka makso 17,95 e vissii! En oo enää varma :D
Poistalaskiko teemu tossa tota liuku mäkeä ? :D kohta 8. 55 :D ihana loma teillä varmasti
VastaaPoistaEi laskenu :D Se oli joku random vaan ! :D Ja oli juu!
PoistaMistä tuo ihana neule on?:) Ihana matka, itsekkin oon ollu tuolla!:)
VastaaPoistaStradivariuksesta :) Niin oli ja aijaa :)!
PoistaPäälläsi oleva harmaavalkoinen neule on ihana mistäs on?
VastaaPoistaKiitos! Se on Oasapista :)
PoistaIhana postaus! Kiva kun panostat kunnol sun blogiin et jaksat kirjottaa paljon ja yksityiskohtasesti. Semmosta on paljonki kivempi lukee ku jotai mihin on kirjotettu pari lausetta ja lisätty heilahtanu itestä otettu kuva. Oot tosi kaunis ja mukavan olonen ja sä ja teemu ootte iha ylisöpö pari!!:3
VastaaPoistaKiitti paljon! :) Ja nii samaa mieltä, itekki tykkään blogeista joihin myös jaksetaan kirjottaa! Kiitti vielä :>!
PoistaOoi olet kyllä ihan superihana piristysruiske harmaaseen päivään! :) ihan rakastan tätä blogia. Kaikkea hyvää sulle ja Teemulle myös!
VastaaPoistaVoi kun kiva kuulla :)! Kiitti paljon!! :)
PoistaMistä sun niken juoksukengät on tilattu? :) Ne on niin ihanat! :)
VastaaPoistaEn muista varmasti, mutta joku freerun5 sivusto tais olla! Kiitos :)
PoistaIhanan olonen matka teillä ollut! Ja toi kuppikakku kirja on ihan sikä hyvä, itse sain sen toissa Jouluna ja monet reseptit on onnistuneesti kokeiltu! Kannattaa kokeilla Leppäkerttu kuppikakkuja (ainakin siis sitä muffiniosaa) on sivulla 70 ja Vaniljaisen pähkinäiset jogurttikuppikakut (pähkinät jätin pois ja jogurtin korvasin piimällä, koska se oli meillä loppu, mutta toimi silti!! :D)
VastaaPoistaNiinhän se oli! Kiitti vinkistä, taiankin joskus kokeilla! :)
PoistaHei saitko siis ladattua ne emojit siihen sun samsungii? Voitko kertoo et miten? :)
VastaaPoistaSain joo :) Oon selittäny askissa tuhat kertaa, mutten mä oikeesti osaa :( Joten en oikein voi auttaa!
Poistatoi on hyvä asento tos kuvassa jossa istut teemun pippelin päällä. Voin kertoo et siitä miehet ja Teemukin nauttii ;) Iina millasia videosuunnitelmia sulla on lähiaikoina?
VastaaPoistaJoo XD Ja ei mulla oo oikein mitään suunnitelmia, huomenna tulee 10 tuhannen tilaajan speciaali, jossa Teemu meikkaa mut :)
PoistaTosi ihana postaus! Ootte niin söpöjä Teemun kanssa! :3 ♥
VastaaPoistaeltsunomablog.blogspot.fi
Kiitos paljon♥! :>
PoistaEi siis millään pahalla, mutta MUA ärsyttää se, kun sä laitat niin paljon noita kuvii missä sä ja Teemu pussaatte tms! Oikeesti voisitko vähentää niitä? :) Ja edelleen.. Ei pahalla! ;)
VastaaPoistaMusta nuita sun ja teemun pusukuvia just ei ole liikaa. Musta ne on söpöjä ja ihania. Iina saa laittaa nii paljon sellasia ku haluaa hänen bloginsa tämä on ei sinun, jos sua ärsyttää ne nii paljon ohita ne tai oo katsomatta koko blogii. Ei niit ees oo paljoo. Ois kiva tietää mistä repäsit ton ku ehkä näis viime postauksis oli mut ei oo kuule kauheesti ollu aikasemmi. Iina jatka samaan malliin mä ainakin tykkään tosi paljon niistäkin. :) Ihme ano...
PoistaPidä sä vaan se suus kiinni kun toi mun kommentti ei kuulunu sulle vaan Iinalle :) HAHAHAHAHAHAHAHAAA vähänx nauran sulle :) Ja kaikilla on oma mielipide :) vitun urpo ;)
Poista1. ja 3. eli sama anonyymi
PoistaSiis mähän en oo ku viimeks joskus lokakuussa laittanu kaksi pusukuvaa tänne ja nyt laitoin, koska matkalla otettiin :) Eli ei noita oo tulossa sen enempää kuin ennenkään, vain tässä postauksessa niitä oli. Tuo toinen anonyymi oli ihan oikeassa !
2. anonyymi
PoistaTotta! Kiitoksia paljon :)!!
Sä ano joka sanot et kaikilla on oma mielipide ei siltä vaikuta ku tuun sanoo oman mielipiteen nii rupeet vaa haukkumaan mua. Muka kaikilla saa olla oma mielipide kasvaisit :D Taijat olla just näitä jotka on tuol ask.fm jotka haukkuu iinaa. Tiesitkö sitä ees et se joka haukkuu nii on ite se jolla toista haukkuu. Naura vaa siit vaa kiva et osasin olla hauskaxd :D
Poistaiihana tää postaus! hiuka upeita kuvia ja voi ku ootte nii söpöjä teemun kans :)!!
VastaaPoistaKiitti paljon katri!! :)
PoistaOOTTE IHANA PARI TEEMUN KANSSA TEHKÄÄ JOKU YHTEISVIDEO JOSKUS
VastaaPoistaKiitos
PoistaIha mielettömän upee postaus! ehkä paras tähänlukemani ! :) Noi sun ja teemun pusukuvat on aina nii joko taiteellisia,söpöjä taai muutenvaan tosirakkauden näkösiä :) ! Mä oon montakertaa kattonu teijä cute couplen ja olis kiva jos tekisite cute couple 2 ? :33 Jatkakaa samaa mallii ja jatka iina blogia pitkään ! ♥
VastaaPoistaVoi kiitoksia! :) Teen joskus taas toisen osan mutten kyllä lähiaikoina :) Kiitos ♥!
Poistakuka noi teijän pusukuvat on ottanu? itselaukaisin vai? sulosiiiii :3
VastaaPoistaItselaukaisin juu :) Kiitos :')
PoistaOlin itse viime jouluaaton teneriffalla ja kävin jouluaattona tuolla Siam park:issa :)
VastaaPoistaOho ! No sittenhän me oltiin siellä samaan aikaan :)
PoistaHehe, mullakin on tuo Kuppikakut kirja, sain joululahjaks! Ja siellä on mitä herkullisimpia ohjeita, nam. :3
VastaaPoistaHehe niinpä :>!
PoistaMäki haluuun!!
VastaaPoistaVoitteks tehä sellasta videoo mis sä meikkaat teemun?
Haha :D Ja ei ainakaan lähiaikoina kun tehtiin tosiaan video missä Teemu meikkas mut :)
PoistaIhan mahtava blogi sulla ja ootte söpöjä Teemun kans :3 Jatka samaan malliin niin ku tähänki asti.
VastaaPoistaKiitos :>!!
PoistaIhanalta vaikutti toi teidän matka! :>
VastaaPoistaNyt kysymys joka ei liity tähän postaukseen: Lisäät kuvat ilmeisesti Flickr:n kautta? Yhessä vaiheessa kun luin näitä sun postauksia (tais olla just silloin kun olitte siellä matkalla), niin noi kuvat näky niin, että niitä pysty selaamaan painamalla nuolta kuvan kohdalla. Okei tätä on vaikee selittä :'D Mutta siis kun laitto hiiren kuvan kohdalle siinä postauksessa, siihen tuli nuolet, joista pysty selaamaan noita kuvia ja näki kaikki kuvat mitä sulla on Flickr:ssä. Niin teitkö sä sille jotain, että nyt ei enää näy kun toi yks tietty kuva tossa eikä sitä pysty selaamaan vai menikö se pois itestään?
Sori oikeesti tää sekava selitys, en osaa selittää paremmin :D Toivottavasti tajuut!
Se myös oli :>!
PoistaLisään kuvat joo Flickrin kautta! Ja joo siinä oli se uudistunut flickr, joka tekee sillee tyhmästi että medium koossa se tekee kuvista sellaisia, ettäniitä voi selata sillee! Ja joo se oli tosi ärsyttävä uudistus joten etin siihen netistä apua ja sain sen pois:) Joudun tekemään nyt niin, että kun lataan kuvan flickristä, otan siitä isomman kuin mediumin eli largen ja kopioin sen koodin. Sitten kun laitan sen koodin tonne blogiin niin joudun muuttamaan sen koon :/ ärsyttävän hankalaksi tehty toi :D
Mut joo tajusin kyllä, toivottavasti sä tajuut tästä jotain :-D!
Ihania kuvia taas kerran, Tykkäsin tosi paljon!! Ja ootte tosi söpö pari Teemun kaa!! :3. minkä videon teet seuraavaks??
VastaaPoistaKiitoksia paljon :)! Ja en mä oikein tiedä, varmaan ostosten esittelyvideon mut en oo varma!
Poistasyötkö e-pillereitä vai käytättekö kondomia?
VastaaPoistaE-pillereitä syön.
PoistaKysyin tätä varmaan jo edellisessä matkapostaukessa, mutta paljonko sulla meni suunniilleen rahaa tuolla? Ja oliko siellä halvempaa, kalliimpaa vai samanhintaista kuin Suomessa?:)
VastaaPoistaHei aivan mahtava tää sun blogi oon niin ihastunu :3 voisisitko joku kerra tehä susta ja teemusta postauksen mis kerrot niiku teijän et mitentapasitte ja sillee koho kohtii teijän yhteis elämäst :) ja kaikkee hyvää sulle ja teemulle tulevaisuutee ootte niin ihanii yhes!
VastaaPoistaHaluisitko pikkusiskon - tai veljen??
VastaaPoistaminkä ikäne Vili on?? Vili on vaa nii söpö, voisitko laittaa siitä kuvii sitten ku ehit tehä taas postauksen :) tiiän et siul on aika kiire yms. , joten ei kiirettä!! :)
ei vitsi sä oot hyvä ottamaan kuvia ! oon kateellinen:P itekki tykkään kuvailla vähän joka paikkaa mut ei niistä tuu koskaan noin hyviä ja oikeella hetkellä napsastuja ku sulla
VastaaPoistamoi :D sää oot niin kauniiiis !! monta kertaa käyt treeneissä viikossa ?? :D
VastaaPoista