keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Uutta väriä ja pizza challenge!

Heippa! Olin viime viikolla pitkästä aikaa kaverini Inkan kanssa. Hain Inkan autolla ja lähdettiin Arnoldsiin donitseille niin sanotusti. Sieltä suuntasimme sitten Inkalle, missä katsoimme elokuvan, jonka olin kyllä jo nähnyt, mutta se oli mielestäni niin hyvä, ettei toinen katselukerta haitannut. Jonkin ajan päästä lähdin kotiin, sillä Inka oli tosi väsynyt ja niin olin kyllä minäkin, joten päätettiin, ettei tällä kertaa jäädä toisillemme yöksi. Mutta toivottavasti ehditään nähdä vielä kesäloman lopussa!IMG_0790 Viime viikonloppuna mulla oli kilpailut kotipaikkakunnallani eli kouvola junior gamesit. Mulla oli kaksi lajia, mutta ne olivat eri päivinä. Lauantaina juoksin siis 100 m, minkä voitin (huikeat 3 osallistujaa, jei!). Aika oli ihan ok, 12,72 s., en meinaan yhtään uskaltanut odottaa iteltäni mitään kolmen viikon kisatauon jälkeen, kun se sisälsi kuitenkin sen verran kaikkea epäterveellistä ruokailua. Sunnuntaina oli sitten 200 m, jossa sijoituin toiseksi ja tällä kertaa olikin jo täydet radat osallistujia, haha. Tein tämän kauden parhaan siinä, vaikka juoksu oli aika kaameaa katsottavaa, kun juoksu pyörii niin takana. Juoksin 26,02 s, mikä on vain 18 sadasosaa ennätyksestäni, joten olin tosi tyytyväinen tulokseen!IMG_1002 IMG_1077 IMG_1102 IMG_1162 pizzachallenge IMG_1224 IMG_1269 IMG_1279 Kuvattiin muuten lauantai-iltana tuo pizza challenge Teemun kanssa. Videon päätin toteuttaa viiden maissa ja lähettiin sitten kiireellä kauppaan, kun ne jo 18 menee täällä lauantaisin kiinni (ainakin lähes kaikki). Ehittiin ostaa kaikki ainekset ja ryhdyttiin sitten tekemään tuota videota. Alkoi harmittamaan vähän, kun alkoi tehdä mieli kunnon pitsaa ja tarjolla oli vaan tuota, no, vähän ei-niin-houkuttavaa pitsaa :-D Mä en muuten käsitä, että miten mulla voi olla aina noin huono säkä noissa haasteissa, kuten videossakin mainitsin sen meiän smoothie challengen viime kesältä. Ehkä vielä joskus mullakin on parempi onni ainesten suhteen :P Sunnuntaina latasin Viaplayn iPadiini ja innostuttiinkin katselemaan Teemun kanssa sieltä kaikkea. Alotin sitten myös itse seuraamaan yhtä sarjaa nimeltä Weeds ja mä jäin siihen koukkuun! Siis en oo aikoihin seurannut mitään sarjaa ja nyt sitten oon jo tässä kolmannella tuotantokaudella ja ties mones jakso jo siitäkin menossa, heh. Teen todennäköisesti ens kuun puolella tosta Viaplaysta postauksen ja tulee vieläpä arvontaakin lukijoiden kesken... :PIMG_1292 IMG_0944 Ja kuten näkyy, värjäsin viime viikolla myös hiukseni. Tää oli aikalailla kunnon päähänpisto, kun olin kyllästynyt siihen samaan vanhaan ja helmikuussa laitattamani raidatkin olivat jo ihan hävinneet. Itse kun en osaa raitoja tehdä ja maltaita en halunnut nyt maksaa, niin päätin sitten, että ostanpa ruskean hiusvärin ja värjään itse kokonaan ruskeat. Halusin vaaleanruskeat, ettei juurikasvu niin pahana tule ja mulle sopii mun mielestä paremmin just vaaleanruskeat kuin liian tummat. Näistä tuli tosi kivat ja tykkään näistä hirmusesti! Paitsi sitten, kun se ihana juurikasvu sieltä putkahtaa esiin... Täytyy keksiä millä sitä juurikasvua sitten värjäis, kun ei semmosta kokonaista väriä viitsi ostaa :-D
                 Huomenna lähetään Danielin ja Tomaksen kanssa ajamaan kohti Oulua, saa nähä kuinka mä jaksan ja kuinka jumissa olen sen matkan jälkeen. Tarkotus ois lähtä jo ajoissa aamulla, että ollaan ajoissa myös siellä. Oon unohtanut täällä blogissa myös kertoa, että varattiin jonkin aikaa sitten Teemun kanssa matka Turkkiin ja lähtö olisikin sitten ens viikon perjantaina, apua! Saatetaan kuolla siihen kuumuuteen siellä ja mun pitää pysytellä koko ajan jossain varjossa, kun oon näin vaalea ihminen. No, oon hankkinut +50 suojakertoimet onneksi, jos ne edes jotain sitten auttaisi :P Mutta ei mulla nyt muuta, palaillaan ens viikolla ennen Turkin matkaa, heippa! <3
IMG_0865

22 kommenttia:

  1. Tää oli kiva postaus :) Ja tykkään tuosta sun uudesta hiusväristä!

    VastaaPoista
  2. Hyvä postaus! Ja nuo ruskeat hiukset sopii sulle!:)

    VastaaPoista
  3. Hyvät juoksut onneA! :)

    VastaaPoista
  4. Hyvä video ja onnee noist hyvist juoksuist :)
    Noi uudet hiukset sopii sulle kyll täydellisest, tuo jotenki noi pisamatki kivasta esille ja korostaa sun kasvoja :) 👌 ja pakko viel sanoo et oot tos vikas kuvas tosi nätti :) <3

    VastaaPoista
  5. Oot sulonen! Video oli niin hauska :D ja voi että, hiukset sopii niin hyvin!

    VastaaPoista
  6. Teetkö postausta oulun reissusta?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman kuvan laitan jossain vaiheessa, mut unohdin esimerkiksi mökillä ottaa kuvia :(

      Poista
  7. ihana toi video :D sulla oli kyllä huono tuuri taas kerran :D voisin syödä ton teemun pitsan ilman banaania, eikä noi nallekarkitkaan varmaan mitään hyviä ollu uunista tulon jälkeen :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos xP Ja jep, mul on aina jostain syystä näissä huono säkä :D

      Poista
  8. Mitä tuotteita käytät sun kulmiin ja minkä ikäinen olit kun aloit niitä meikkaamaan ja miten ihmiset suhtautui siihen? :) oli tosi hyvä postaus ja video, mä oisin syöny ehottasti Teemun pitsaa mielummin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin meikkaamaan yläasteella sillee enemmän (7lk. siis) ja ei ne mitenkään erityisesti suhtautunut :D Käytän vain lumenen blueberry kulmakynää kulmiini, en muuta :) Kiitos! :)

      Poista
  9. Kannattaa käyttää sellasta jotain sävytettä, ne purkit kestää monta kertaa ja ei vahingoita hiustakaan niin paljon :)

    VastaaPoista
  10. Ootte niin söpöjä Teemun kanssa.<3 Onnea hyvistä suorituksista!

    VastaaPoista
  11. Haha, hauska ja hyvin toteutettu toi video!

    VastaaPoista