sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Reissun päällä

Helou! Huhhuh mikä viikko takana, reissaamista, valvomista ja naurua täynnä. Meinasin ensin tehdä tän postauksen kahdessa osassa, mutta huomasin, että kuvia ei tullutkaan otettua niin paljoa kuin videoita, joten teenkin tämän nyt sitten yhdessä osassa. Ensin kuitenkin kerron pikaisesti viime viikon kuulumiset. Viime viikolla käytiin Teemun kanssa rannalla ja pienimuotoinen picnik siinä myös samalla pidettiin. Jäätelöt ehti sulaa ennen aikojaan, kun kylmäkallet ei olleet ehtineet tarpeeks kauaa pakkasessa olla... :D Joka tapauksessa oli tosi kiva olla rannalla! Onnistuin vaan taas polttamaan itseni, heh... Mutta aurinkorasvaa mulla kyllä oli, että ei sen puolesta voi mua syyttää. Viime viikolla olin myös Ingan kanssa yks päivä ja ostettiin puoliksi tommonen jäätelöpaketti ja oli kyllä hyvää! En ennen tuota ollut maistanutkaan, mutta mulle oli sitä suositeltu. Kannatti kokeilla! Ei me kovin paljoa mitään tehty varsinaisesti, juteltiin vaan kaikesta ja semmoista :)IMG_0433 IMG_0460 IMG_0487 IMG_0510 Tää viikko sitten onkin ollut yhtä reissaamista. Maanantaina lähdin 6.30 bussilla rautatieasemalle, jossa mulla oli sen verran aikaa, että kerkesin meikata. Junan piti lähteä puoli kahdeksalta kohti Pasilaa, mutta myöhässähän se sitten tietysti oli, juuri kun semmoselle ei ois ollut aikaa. Päästiin matkaan sitten parikymmentä minuuttia myöhässä. Pasilassa mun oli määrä mennä bussilla Kulosaareen, Demi-lehden toimitukseen. Siinähän sitten mun "ilokseni" kävi vielä niin, että lähdin bussiin, joka menee juuri päinvastaiseen suuntaan. Huomasin sen jonkun 10 minuutin jälkeen ja hyppäsin seuraavalla pysäkillä pois ja vaihdoin oikeaan suuntaan menevään bussiin. Kun pääsin bussista ulos, alkoi tää mun seikkailu edestakasin. En siis löytänyt Demin toimitusta ja google maps näytti siis väärään kohtaan sen, minkä takia varmaan 15-20 minuuttia kyseistä rakennusta etsin. Vihdoin sitten löysin paikan ja hoidettiin juttumme nopeasti, sillä mulla oli klo 11.08 lähdössä juna kohti Turkua. No, pari bussia meni ohi siitä vaan, vaikka kädelläkin viitoin (niiden siis ois kuulunut pysähtyä siihen) ja menetin siinä kallista aikaa. Vihdoin sitten pääsin bussiin ja juoksin sieltä niin nopeasti kuin ehdin matkalaukkuineni junalle, jonka näinkin juuri sopivasti siitä lähtevän, kun perille saavuin. Myöhästyin. Onneksi Daniel jäi odottamaan mun kanssa sitten seuraavaa junaa, jonne päätettiin mennä samoilla lipuilla - meidän onneksemme konduktööri oli mukava ja päästi meidät niilllä lipuilla, jee!IMG_0516 IMG_0613 GOPR0013 IMG_0562 Ensimmäinen päivä Turussa oli lähinnä kaupungissa odottelua, sillä ootettiin Monaa, joka oli unohtanut ihan kokonaan koko homman. Illalla lähettiin sitten Aleksille ja tajuttiin, että meillä ei ole mitään ruokaa ja kaupat on kiinni. Aleksilla ei siis ollut vanhempia kotona ja ruokaa ei ollut siksi, että ne ois mennyt pilalle heidän ollessa matkoilla. Niinpä me pärjättiin kaurapuuron voimalla seuraavaan iltapäivään asti. Tiistai-iltana mentiin hotellille viemään tavarat ja kuvattiin kolmas Juissiralli. Ei ehkä ollut paras ajankohta, kun ihmiset oli käymässä jo nukkumaan tai viettivät rauhallista iltaa... Mutta mitä sitä jälkeenpäin enää katumaan. Ostettiin mulle muuten GoPro hero 4 ja tykkään tästä kyllä paljon.
               Keskiviikkona meillä oli mehutehtaalla ideointipäivä ja musta siellä oli kivaa! En sen enempää siitä kerro, kun ne on semmossia salaisia yhtiön asioita. Lähettiin sen päivän jälkeen kohti Vaasaa, minne saavuttiin illalla ja aamulla olikin sitten taas herättävä ajoissa ja matka jatkui kohti Powerparkia! Powerparkiin oli luvattu aivan kamalaa sadetta ja ukkosta, mutta meidän onneksemme sääennuste ei pitänyt paikkaansa ja loppupäivästä olikin jo tosi lämmin ja aurinkokin paistoi. Vietimme aikaamme siis laitteissa käydessä, syödessä ja kuvatessa. Päätettiin lopuksi mennä myös vähän kokeilemaan kartingia, joka oli muuten ihan älyttömän kivaa! Olin kartingissa tytöistä toinen, pojathan tietysti siellä ensimmäisinä viiletti :-D Huippupäivä oli siis ja taksikuskikin antoi meille kivan tarjouksen eli vei meidät Seinäjoelle asti samalla hinnalla, millä ois Kauhavalle päässyt.
GOPR0022 1IMG_0586 IMG_0573 GOPR0095 GOPR0096 Powerparkista suunnattiin Tampereelle ja mentiin kaikki Monalle yöksi. Pelattiinkin lautapelejä sitten kolmeen asti yöllä :-D Seuraavana päivänä saatiin nukkua onneksi pitkään ja mentiin vasta illalla Megazoneen lasersotaan. Se on muuten yllättävän rankkaa, tuli ihan kamala hiki siellä sokkelossa juostessa! Meillä oli 2 x n.20 min matsia ja sen jälkeen tuntu siltä, kun olis tehnyt ihan kunnon treenin, haha. Mutta kivaa siis oli ja lähettiin sitten Monalle takasin, ja yömmehän vietimme taas lautapelejä pelaillen.
               Eilen sitten oli Tampereen tubemiitti, minne me somettajat myöskin mentiin. Siellä taas oli vähän Juissihaasteita ihmisille ja pystyi voittamaan Juissia. Sain miitistä pieniä kivoja lahjoja tai mikskä noita voi nyt sanoakaan, joten kiitos paljon niistä ja muutenkin kiitokset, jos joku teistä tuli moikkaamaan! Yhdistä rannekoruista en ottanut kuvaa tähän, mutta näytän ne varmaankin videolla. Meillä tuli taas kiire junaan miitistä, mutta ehdittiin just ja just. Eilen saavuin kahdeksan maissa vihdoin kotiin ja kyllä tää reissaaminen on vaatinut veronsa - väsymys ja mustelmat, niitä on jonkin verran mulla. Joka tapauksessa oli huippua reissata kivassa porukassa melkein viikko! Reilun viikon päästä kutsuukin sitten Oulu ja mökkireissu meitä somettajia ja todennäköisesti viitisen päivää menee reissussa taas. Mutta hei, tästä reissusta tulee videokooste mun kanavalle, erillisiä kunnon videoita tulee sitten Juissin sivulle, joten käykääs tilaamassa Juissia youtubessa (Juissivirallinen)! Mä tästä alankin nyt editoimaan sitä videota, joten heipsun!IMG_0608 IMG_0617 IMG_0615 IMG_0596

15 kommenttia:

  1. Sanoit aiemmin että postaat jatkossa useemmin (tai ainakin niin mä käsitin), mutta silti postaat edelleen yhtä hitaasti? On paljon kivempi lukea useemmin vähän lyhyempiä postauksia kuin kerralla tämmösiä kilometrin mittaisia postauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sanoin, mutta en yksinkertaisesti ehtinyt maanantaina tehdä postausta, vaikka näin olin suunnitellut. Oli siis tarkoitus tehdä postaus, mutta ei aina mee niin kuin on suunnitellut. Tekisin mieluusti useammin lyhyempiä postauksia, jos se vaan olis mahollista.

      Poista
  2. Tosi kivalta kuulosti toi sun reissu ja muutenkin ihana postaus!:) Montako teitä somettajia on sun lisäksi?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)! Ja no meiän määrä vähän vaihteli eri päivinä, pääasiassa meitä oli 6, mutta välillä oli yheksänkin :D

      Poista
  3. Heei voisikko tehdä jotain esittelyä tosta GoPro Hero 4:sta tai jotain muuta vastaavaa siitä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipa mä voisin, kuhan ehtisin sit paneutua tuohon kameraan paremmin x)

      Poista
  4. Mihin meette Oulussa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis escape roomiin ja väriestejuoksuun :) Muuten mennään n. tunnin ajomatkan päähän Oulusta!

      Poista
  5. Voiks tehä postauksen missä sul on sun mielestä hienoja sun ottamia valokuvia? (:

    VastaaPoista
  6. mikä päivä tuut ouluun? onko mahollisuus nähä sua jossaki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torstaina käväsen ja la ja su ollaan itse Oulussa :) Väriestejuoksussa ainakin mahollista!

      Poista
  7. Olit osallistujaluettelossa kouvola junior gamesiin, niin oletko paikalla sunnuntainakin? Itse kilpailen t15 2000m silloin ja olisi kiva samalla reissula päästä moikkaamaan😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen :) tuu ihmeessä moikkaamaan jos näet :p

      Poista
  8. Viitoitko kädellä niin kauan et se bussi vilkuttaa keltasel valol? :D muuten ne ei pysähdy.

    VastaaPoista