perjantai 17. huhtikuuta 2015

Elämää koirien kanssa ja kuulumisia !

Heippa! Nyt olis tämmöstä kuulumispostausta pitkästä aikaa, sillä semmosesta perus kuulumispostauksesta onkin vierähtänyt jo 3 viikkoa, apua. Aika tuntuu menevän niin nopeesti, että en ehi edes tajuta sitä. Voi johtua siitäkin, että kun on tekemistä paljon, niin aikakin menee yleensä silloin liian nopeasti. Mutta en valita, sillä kesä lähestyy koko ajan ja kohta sitä pääseekin kesälomaa viettämään. Kesälomasta puheen ollen, on nyt siis varmaa, että pääsen ainakin johonkin kesätöihin. Silloin kolme viikkoa sitten tekemässäni postauksessa olin juuri kaksi työhaastattelua suorittanut ja sanoin, että ne taisi mennä aika pieleen. Toisesta kuitenkin ilmoitettiin ennen Pariisin reissua, että mut valittiin ja olin kyllä superiloinen! Toisesta en ole kuullut mitään, joten siitä en nyt osaa sanoa, sillä en tiedä, että ovatko he jo valituille ilmoittaneet. Luulisi kuitenkin, että myös valitsemattomille haastattelussa olleille ilmoitettaisiin myös. Kysyin tota kyllä haastattelussa, mutta jännityksen takia meni vähän toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, heh :-D Joka tapauksessa, tää postaus koostuu aika paljolti kännykän kuvista, sillä huomasin, että eipä ollut kuin muutama kuva kameraan kertynyt tän kolmen viikon aikana (kun Pariisin kuvia ei lasketa).44 11 1 ja 2: Mulla oli siis keskellä koeviikkoa alueleiri, eli juuri silloin kolme viikkoa sitten viikonloppuna. Mulla ei ollut tällä kertaa ennakkoon ketään huonekaveria, joten en tiennyt millaseen huoneeseen ja kenen kanssa joudun. No, siinä sitten avasin huoneen oven ja täytyy sanoa, että suu loksahti auki, kun oli 10 sänkyä huoneessa :-D Meitä nukkui kuitenkin loppujen lopuksi vain 5 siellä onneksi ja hyvin ne pari yötä meni vieraiden kanssa. Oon siis aiemmin ollut vain muutaman hengen huoneissa, niin oli aika järkytys ensin mulle, hah. 3 ja 4: Historian ja englannin kokeisiin lukua. Historian kanssa mulla meinas käydä niin, että meinasin jättää kokeen suosiolla uusintaan, sillä tuntui, ettei päähän ollut jäänyt mitään tai kaikki sodat ja tapahtumat oli menny ihan sekaisin. No, mä kuitenkin päätin mennä kokeeseen yrittämään ja onneksi menin, sillä nyt se on ohi eikä tarvi ensi torstaina mennä illalla uusintaan. Selvisin kaiken lisäksi vielä mulle tavallisella numerolla historiasta, eli 8,5 tuli kokeesta! Kyllä siinä kokeessa sitten saa aina jotenkin itestään irti, vaikka oiskin vähän pihalla :-D Englannissa oli tooosi paljon sanoja ja mulla ei ollut aikaa lukea yhtään niin paljon kuin oisin tarvinut. Mulla menikin se koe elämäni huonoiten ja seuraavana yönä tuli nukuttua huonosti sen takia. Sain kokeesta siis 7+, mikä oli kuitenkin enemmän kuin odotin, sillä tuntui, että jätin niin monta kohtaa tyhjäksi tai heitin outoja sanoja sinne sun tänne!22 1 ja 2: Mulla oli viime viikon torstaina heti herättyäni tosi heikko olo, mutta menin silti aamutreeneihin ja kouluun. Koulun jälkeen oli toiset treenit ja siellä pää sanoi viimestään, ettei kaikki oo nyt hyvin. Treenien jälkeen kävin sänkyyn lepäämään, mutta sinne jäinkin sitten koko illaksi. Kuumetta mulla oli parhaimmillaan n.39 astetta, sillä meidän mittari näyttää aika reilusti alakanttiin (mun normilämpö sillä on 35,1 astetta :D). Oli tosi voimaton olo ja välillä oli kuuma, välillä taas kylmä. Edellisenä päivänä oli tuullut kovaa ja tunsin silloin, kuinka mun kurkkuun kävi se kylmä tuuli. Mulla olikin siis kuumeen lisäksi kurkku täynnä limaa ja vähän kipeäkin. 3: Vili käy aina niin kivasti makaamaan johonkin viereen tai syliin, niin ei raaskis ikinä häätää sitä pois... 4: Vekku nukkumassa.771: Keskiviikko-illan pakkailua Pariisin reissua varten. Mä en oikein tykkää pakkaamisesta, kun aina tuntuu, että jotain jää ottamatta. Sekin on yks ärsyttävä juttu pakkaamisessa, että sä et voi pakata kaikkea valmiiksi, sillä sä tarvi joitain vielä aamulla ennen lähtöä :-D 2: Viime viikon ootd-kuva. 66 1 ja 2: Pariisissa sovituskopissa, ensimmäinen Adidaksen liikkeestä ja toinen Mangosta. Tykästyin noihin kyllä kovasti, mutta vielä en ole päässyt tota urheilupaitaa käyttämään. Tossa Mangon kuvassa näkyvät vaatteet jäikin kauppaan, vaikka houkutti kyllä kovasti ostaa tuo paita hauskan tekstinsä takia. Päätin kuitenkin jättää väliin tällä kertaa.33 1: Kävin tossa viime viikolla eläinkaupassa ja ostin Vilille 2-vuotis synttärilahjan valmiiksi odottamaan sunnuntaita. Ostin enemmänkin ton oravan synttärilahjaksi kuin donitsin, sillä halusin antaa donitsin jo samana päivänä pikkusille. Ai hitsi ne oli innoissaan kummatkin! No, sitten näytin äitille, että ostin tommosen oravan ja annan sen sunnuntaina. Vili ja Vekku tietyst huomas sen ja ne oli ihan malttamattomia, se into on jotain ihan uskomatonta! Mä sitte hellyin ja annoin sen oravankin jo samana päivänä... :D 2: Vilin kanssa makoilemassa 3: Pojat oli niin söpöjä, kun ne niin tarkasti katso ikkunasta ulos, että oli pakko napata kuva! 4. Vekku ja orava, haha.IMG_4937 IMG_4825 IMG_4815 Mulla alkoi viime viikon tiistaina myös autokoulu. Päätin hankkia auton ihan kesätyön takia nyt, mutta oli se mulla ollut suunnitelmissa jo muutenkin pitkään ja nyt mulla semmoseen oli aikaa. Mun maanantai- ja tiistai-illat menee siis teoriatuntien parissa ja lisäks mulla on nyt tässä jo ajotuntejakin! Tällä viikolla oli ensimmäiset kaksi ajotuntia ja voin sanoa, että arvostan nyt niitä, jotka ajaa autoa, eli aika monia :-D Siis tällee kokemattomana ja täysin autoista tietämättömänä on aika vaikeaa aluksi muistaa kaikki ja sitten vielä toteuttaa se käytännössä. Eka ajotunti meni pitkälti rauhallisella parkkipaikalla, kunnes ajoin sieltä autokoululle. Toisella ajotunnilla mentiin jo pidempi matka ja se sujui jo kuitenkin ekaa kertaa paremmin, eikä autokaan sammunut kuin kerran, hah. Tossa just laittoi ajo-opettaja viestiä, että ensi torstaina ois seuraava ajotunti ja me mennään sitten kuulemma jo kunnolla liikenteeseen.
               Osallistuin toissapäivänä tohon Dare to go punky -kampanjaan Instagramissa ja sitä varten laitoin vähän tummemmat meikit mulle. Meikkasin kyllä tosi nopeesti ja vähän hutasten, joten älkää siis välittäkö, jos meikit on vähän pielessä :-D Mä oon meinaan tosi huono meikkaamaan rajauksia ja laittamaan hienosti luomiväriä, joten tungin vaan niitä ja that's it, se riitti tohon kuvaan. Enkä mä mitään punk-tyyliä osannut sillee luoda, mutta joka tapauksessa ees vähän tommonen ns. rajumpi meikki!
IMG_4931IMG_4933 Meillä oli tänään kokeiden palautuspäivä koulussa. Sain hyviä numeroita kaiken kaikkiaan, paitsi kielissä, eli ruotsissa ja englannissa meni tällä kertaa vähän huonommin ja kummastakin kokeesta tuli 7+, mutta todistukseen tuli 8 muista syistä johtuen onneksi. Matematiikka oli sinänsä erikoinen tällä kertaa, sillä 17 osallistui kokeeseen ja 10 sai nelosella alkavan :-D 3 sai kiitettävän ja me oltiin Ingan kanssa niistä kaksi. Olin positiivisesti yllättynyt, sillä tosiaan näytti olevan aika vaikea aihe monien numeroista päätellen! Terveystiedon kokeesta sain 9,5 ja numeroksi 10, mutta sitä mä tarvitsinkin jatko-opintojeni kannalta.
               Tällee yleisesti vielä vähän kuulumisia. Mun blogia syksyn puolelta asti seuranneet tietääkin, että sairastin mykoplasmaa tossa talvella, kunnes nyt sitten tammi-helmikuun vaihteessa sain itseni kuntoon ja pääsin hallikisoihinkin osallistumaan. Koeviikon aikana alueleirillä mun sykkeet oli taas aivan päättömät. Hölkässä 180 tuntumassa koko ajan. Osasyynä oli varmasti stressi, mutta ne oireet ei lähteneet koeviikon loputtua. Mun sykkeet on taas liian korkealla ja todettiin valmentajan kanssa, että nyt on otettava lusikka kauniiseen käteen ja himmata. Saan nyt tehä pieniä treenejä tässä, mutta en liikaa sykkeitä nostattavia ja näin. Käytiin siis ennen Pariisin reissua ottamassa verikokeet ja mun mykoplasma vasta-ainearvot oli 273, kun marraskuussa ne oli 349, eli on ne siitä laskenut, mutta ei riittävästi. Normaaliarvothan on siis 45 tuntumassa. Oon vähän niin ku luovuttanut kesän kisamenestyksen suhteen, vaikkei ehkä saisi. Multa vaan on nyt jäänyt treenit tosi vähäiselle ja tärkeät treenit lähes kokonaan pois. Joka tapauksessa, nyt sitten painotetaan keskivartaloa ja pakaroita, mutta ei se kesän menestykseen varmaan mitään auta, jos muuten ei treenaamaan pääse. Lisäksi se mun kesätyö on semmonen, että siellä menee käytännössä koko päivä ja oon siellä koko kesän, eli ei välttämättä senkään puolesta urheilu rullaa kesällä. No, kattoo mitä kesä tuo sitten tullessaan, mutta näillä mennään nyt :)
               Eipä mulla tässä muuten ihmeempiä ole, ensi tiistaina en mene kouluun, vaan mulla on hygieniapassikoulutus ja ois tarkotus semmonen siis saada, mutta saa nähä! Tänään Teemu tulee meille yöksi, mutta hän pääsee vasta myöhään illalla pelin takia. Mä koitan nyt keksiä jotakin järkevää puuhaa ennen sitä, moikka ja hyvää viikonloppua <3!
IMG_4949 55

24 kommenttia:

  1. mitä huulipunaa sulla on tossa postauksen ihan viimeisessä kuvassa? tosi kivan väristä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa mulla ei oo huulipunaa siinä, haha! x)

      Poista
    2. Tosi mielenkiintoinen postaus! Lisää tämmösii. Hyvä Iina!❤

      Poista
  2. Kannattaa varmaan häivyttää luomvakoon tota sun Upeaa silmämeikkiäsi:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyön vaikka vetoa, että olet sama ilkeilevä kommentoija kuin Pariisi postauksessa :D Mutta joo, jos et osaa lukea niin sille en mitään mahda, sillä en ole upeaksi meikkiä sanonut, vaan pikemminkin päinvastoin.

      Poista
  3. Ne kyl ilmottaa jos ei oo päässy nimittäin itelle ilmotettiin et en päässy kesätyöhön :/ :D

    VastaaPoista
  4. Tykkään tosta sun punk-meikistä kyllä ihan älyttömästi ja omasta mielestäni siihen sopii just tollanen vähän ronskimpi tyyli :-D haha, siis, että ei oo ihan häivytykset kohdillaan yms muuta hempeilyä ;) Mitä huulipunaa sulla on tossa punk-meikissä? Itellä kans metsästyksessä just tollanen täydellisen punanen yksilö! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh kiitos :p ! Tilasin tän Ebaysta joskus ja makso tyylii 1 euron :D Tossa lukee "M.n menow generation-2 long lasting lip gloss", että joku semmonen tää on! Toivottavasti löydät :)

      Poista
  5. Aijjotko äänestää eduskuntavaaleissa?:)

    VastaaPoista
  6. tosi kiva kuulumispostaus, kuvat & video taas! ♥ :)

    VastaaPoista
  7. Pakko sanoa, että niin ihana video! Kyllä tuli hymy huulille :-D IHANIA koiria sulla :-)

    VastaaPoista
  8. Ois kiva, jos voisit tehä enemmä sellasii postauksii, jossa näkyy arkijuttuja ihan vaan. En tarkota etteikö täs ois. Sit ois kiva, jos tulis erikois postauksii. Ennen panostit enemmä blogiin. En tarkota edelleenkää eikö nyt ois, mut jotain musta uupuu näis postauksis.

    Sitten haluun sanoo uusimmasta videosta. Se oli iha ok video. Oli paikoin aika tylsä pessu videoks. Tylsää katteltavaa katsojasta. Ehkä pessu videona ois voinu olla jonkulainen muunlainen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tekisin mielellään, mut mitään ei tunnu ikinä tapahtuvan :/ Sit vaikka kerrottavaa on, niin kuvia ei oikein mistään. Kesällä niitä yleensä tuleekin otettua paljon enemmän että ainakin kesää kohti pitäis parantua. Erikoispostauksia voin tehdä, jos joku ehdottaa mistä haluaa mun tekevän ja mua se kiinnostaa myös, että laita ihmeessä ehotuksia!
      Ja on totta, etten panosta niin paljoa kuin ennen blogiin, mutta panostan kuitenkin postauksiini aina yhtä paljon, vaikka niitä tulee nyt kerta viikkoon. Näistä postauksista uupuu mun mielestä kuvat, teksti on sitä samaa mitä ennenkin.
      Spessun mielipiteeseen en voi mitään, monet ehdotti tota ja videon kommentit ovat täysin päinvastaisia kuin mitä sinä sanot. Kaikilla on oma maku :)

      Poista
    2. Kiitos kommentista, juu ymmärrän täysin. :) Pitääkin miettii mikä vois olla erikoispostaus. Tee vaikka Q&A tai sellanen, jossa sulta ja teemult voi kysellä. Mut onneks tulee kesä ja kesä piristää näit postauksii huimasti. :D juu jotku näkee sen videon noin ja toi oli mun maku siit videost. Mut en tarkota et se oli huono. Kumminkin oot panostanu siihen. :)

      Poista
    3. Oon tehny useammankin Q&A:n muistaakseni, mut Teemun kaa voisi harkita :) Ja jep :)

      Poista
  9. Ei liity nyt aiheesee mut käytätkö niken trikois xs vai s kokoo? kiitos avusta :)

    VastaaPoista