perjantai 27. maaliskuuta 2015

Sun flanellii (pipoa) haluun lainata

Heippa pitkästä aikaa! En oo tosiaan nyt melkein pariin viikkoon tehnyt postausta tänne, kun mulla on nyt just menossa kiireisin vaihe koko vuodessa varmaankin. Joka tapauksessa, halusin tulla nyt tänne blogin puolellekin kertomaan, etten siis pysty ennen Pariisin reissua kuvaamaan videoita tai tekemään postauksia. Tosin no, ei mul ollu tätäkään tarkoitus tehä, mutta jotenkin itseäni häiritsee, jos en tänne ilmoita mitään ja postauksia ei kuulu moneen viikkoon :-D Tänään ei ollut koetta, joten aattelin nyt tehdä postauksen, vaikka kyllä mun varmaan pitäis olla enemmänkin lukemassa maanantain kokeeseen, kun en ehdi viikonloppuna lukea. Mulla on siis alueleiri nyt viikonloppuna ja siellä ei sitä vapaa-aikaa tai jaksamista ylipäätään jää paljoa. Mutta nyt kerron parin viikon kuulumiset tässä postauksessa ja seuraavan kerran tulee sitten postausta Pariisin matkasta, jee!IMG_2974 IMG_3115 IMG_3428 IMG_3384 IMG_3575 111 IMG_3247 Käytiin silloin vajaa pari viikkoa sitten Teemun kanssa kuvailemassa piiitkästä aikaa, sillä oli niin ihana ilma. Nää kaikki tän postauksen kuvat musta on siis tolta reissulta :) Halusin kokeilla myös Teemun pipoa joissain kuvissa, mutta ei pipo taia oikein olla mun juttu vieläkään. Sivuprofiilissa se vielä menee mun mielestäni, mut eestäpäin näytän vähän tontulta pipo päässä, haha. Ostin tossa myös parisen viikkoa sitten ton meiän wanhojen tanssi -dvd:n ja musta se oli oikein hyvä, meitäkin Teemun kanssa kuvattiin hetki läheltä x) Olis kyllä kanteen ja muihinkin voitu laittaa ryhmäkuva eikä yksittäisiä ihmisiä, mutta no mikäs minä olen sitten siihen mitään sanomaan. Niin ja kun tuolla ylempänä oli kuva tulostimesta, niin saatiin se tosiaan Teemun kanssa vihdoin asennettua ja tulostinkin sieltä jo 4-sivuisen historian esseeni! Oon muuten sen suhteen tosi tyytyväinen, että tein sen ajoissa, se kun pitää olla koepäivään mennessä tehtynä. Historian koe on tiistaina ja mulla ei tosiaan olis nyt enää aikaa väsätä tommosta esseetä, niin kerrankin voi olla tyytyväinen, että jaksoin tehä ajoissa!IMG_3020 IMG_3093 IMG_3006 IMG_3224 IMG_3408 urheiluvideo Alotin myös viikko sitten terveystiedon tutkimuksen tekemisen, sillä se pitää kanssa olla koeviikon loppuun mennessä palautettu. Tutkimus ei oo mikään nopea tehä, niin oon nyt hyvillä mielin, että se on jo aikalailla valmis. Uudistin myös blogin ulkoasua vihdoinkin keväisemmäksi ja muutenkin ajantasalle. Mitä mieltä te ootte muuten tosta uudesta bannerista? Ite tykkään, ku se on tommonen keväisen värinen ja aurinkokin paistaa taustalla. Lisäks päivitin tota pikkukuvaa ja ikätietoja tossa sivussa. Aattelin, että jos kesällä löydän aikaa ja intoa, niin uudistan vähän muutenkin tätä blogin ulkoasua, kun tää nyt varmaan on kuitenkin vähän alkeellinen verrattuna moniin muihin x) Ehdotuksia saa laittaa, jos sellaisia löytyy! IMG_3494 IMG_3521 puhjonranta PicMonkey Collage 222 Mulla on tällä viikolla ollu jos jonkinnäköistä juttua. Ylhäällä olevalla videolla ne oli vielä suunnitelmia, mutta nyt suurin osa on siis jo takana näistä tapahtumista. Mulla on nyt siis ollut tällä viikolla pari työhaastattelua esimerkiksi. Toissapäivänä oli Skypen välityksellä ja voin sanoa, että ai kamala oikeesti. Mä munasin kyllä pahemman kerran, kun jännitti niin hirveästi ja unohin kaiken mitä piti sanoa. Kyseessä oli mun ihan ensimmäinen kunnon työhaastattelu ja siksikin jännitti paljon. Mua muutenkin jännittää tommoset tilanteet mihin en oo tottunut ja sitten kun oikeesti haluan kyseisen työn niin tuli vielä enemmän vaan paineita. Haastattelijat olivat kuitenkin mukavia ja huumorintajuisia onneksi, mutta jäi silti vähän harmittamaan, jos nyt meni kaikki mahollisuudet tuon takia. Muutenkin, tolleen Skypen välityksellä tuntui paljon pelottavammalta, kun ei kuitenkaan fyysisesti ollut siinä edessä ketään.
                  Eilen mulla oli siis toinen haastattelu ja tässä menin ihan paikan päälle siis. Tää haastattelu sujukin tosi hyvin, sillä multa kysyttiin vaan yksi kysymys. Tosin no, heti ku avasin suuni niin tuntu, että sanat meni sekasin ja se mun puhe meni jo vähän yli, mut yritin sitten pelastaa tilanteen xd Pitäis varmaan oikeesti mennä johonkin puhekurssille, missä opetellaan tollasia tilanteita. Mä meinaan oikeesti haluan olla rauhallinen ja selväpuheinen noissa tilanteissa. Tossa ylläolevassa kollaasissa näätte mut heti skypehaastattelun jälkeen. Mun kaula meni tommoseks, ku jännitin niin paljon, mulla on siis aina käynyt noin jännittävissä tilanteissa :-D Jos jollain teistä on ollut samaa ongelmaa, että jännitätte liikaa, niin kertokaa ihmeessä, että miten ootte päässyt siitä yli!IMG_2932 IMG_3140 IMG_3059 IMG_3326 Eilisen haastattelun jälkeen mulla oli 3-4 km matka abc:lle käveltävänä ja otin onneks kameran mukaan ja kuvailin muutamat luontokuvat siinä! Tosin, kävelin varmaan jotain kilometrin vaan tai alle, kunnes auto hiljensi mun viereen ja eräs nainen kysyi mihin olen menossa. Sanoin, että abc:lle ja tämä sitten tarjosi kyydin mulle. En kyllä normaalisti lähtis tuntemattoman kyytiin, mutta tässä tapauksessa en tuntenut, että olis mitään pelättävää. Eihän sitä koskaan voi tietää, mutta mä nyt uskaltauduin kuitenkin menemään ja oli mukava nainen :) Äiti oli ihan kauhuissaan kun kerroin, haha. Abc:lla mun piti viettää 3-4 h, sillä mulla ei ollut kyytiä pois. Luin siellä terveystietoa ja söin, kunnes Teemu pääsi hakemaan mut kotiin.
               Mulla on nyt siis koeviikko meneillään ja pari koetta takana, kolme edessä. Matikka oli ensimmäisenä ja ruotsi sitten eilen. Kummatkin meni kai ihan ok, matikka vähän huolettaa taas. Ens viikon keskiviikkona olis viimenen koe ja sen jälkeen jos ehtis nii vois valmistautua siihen seuraavan päivän Pariisin matkaan :-D Tullaan sunnuntai-iltana pois sieltä ja onneks seuraavana päivänä on vapaapäivä, nii voisin harkita jo silloin ainakin postauksen aloittamista! Teen Pariisista matkakoosteen videon muodossa myös. Ainiin! Mun nilkka voi nyt hyvin ja oon jo juossut ja loikkinut sen kanssa, tosin varon sitä vielä automaattisesti, kun siinä tuntuu kipuja tietyissä tilanteissa, mutta ei juostessa tai muissa semmosissa onneksi. Mutta nyt voisin lähtä koululle päin syömään ja sitten alotan lukemaan terveystietoa. Heippa ja hyvää viikonloppua kaikille <3
IMG_2758

18 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Näitä sun postauksia on tosi kiva lukee kun kirjotat niin pitkästi! ♥:)

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti onnisti kesätöiden kanssa! :)

    VastaaPoista
  3. Uus banneri näyttää hyvältä, ihanan keväinen! :)

    VastaaPoista
  4. Voin samaistua sun tunteeseen, mullakii on nimittäin nyt koeviikko meneillään... Mut on kyllä varmasti ihanaa sitte lähtee sinne Pariisiin, oon kyllä ihan kateellinen :D Mut "hauskaa" koeviikon jatkoa sulle, ja molemmille myös hauskaa matkaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tällee jälessä x)! toivottavasti meni hyvin koeviikko sulla!

      Poista
  5. Tosi upeita kuvia! Pitäkää hauskaa Pariisissa ;)

    VastaaPoista
  6. Toi sun banneri on tosi hieno! Ja aika jännä että sun kaula menee tollaseks jos jännität jotain :o Näinkin kuvan Instagramissa, ja kerroit kommenteissa että kaula menee tuollaiseksi kun jännität. No, on tuo parempi kuin mun vaiva :D Siis kun mua jännittää, voin pahoin, ja usko mua, ettei se ole yhtään kivaa, kun on vaikka juna-asemalla/paikan päällä menossa esim. kouluhaastatteluun ja sitten oksentaa siihen. Mä oon saanut monta kertaa paheksuvia katseita osakseni, kun moni varmaan luulee että oon jonkinmoisessa kännissä tai krapulassa, vaikka en ikinä koskaan ole edes hipaissut alkoholia :D

    Ja ooooh, noi sun luontokuvat on aivan ihania! :3 Ja oho, onpas mukavaa kun joku tuntematon nainen tarjoo sulle kyydin :o Tollasia ihmisiä on harvassa, vautsi :D Tykkään myös noista kuvista jotka on otettu susta tuolla metsässä ♥

    Oon ihan varmasti vaan väsynyt, mutta luin sun postausta ja sitten satun vilkasemaan tota sun "profiilikuvaa" "Iina, 17, Kouvola"... ja sitten päässä alkaa soida "TYKKIMÄKEEEEEEEEEEN, TYKKIMÄKEEEE-EEEEN, TYYYYYYKKKIMÄELLÄ KIVA PÄIVÄ VIETETÄÄÄÄÄÄÄ-ÄÄÄÄÄ-ÄÄÄÄ-ÄÄÄÄÄNNN!!!!" :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Ja apua, voi ei :o Onneks mulla joo ei ole tommosta sentään! Kiitos <3 Haha eikä :'D

      Poista
  7. Ihania kuvia jälleen ja tuo uusi banneri on tosi kiva :-) Hyvää Pariisin matkaa teille, pitäkää hauskaa!

    VastaaPoista
  8. Osaat tehä mielenkiintosia postauksia! Kuvia ja sit välissä tekstiä :)
    Kivoja kuvia ja toivon jotain treenipostausta taas! :)

    VastaaPoista
  9. Harrastatko vielä yleisurheilua? Kiva postaus:)

    VastaaPoista