Tän kampanjan nimi on Without syöpäkääryle(Click!) ja tän tavoitteena on luoda tupakoimattomuuden puolesta puhuva yhteisö. Kampanja on suunnattu pääasiassa 12-17-vuotiaille tytöille, mutta muutkin kiinnostuneet saa toki osallistua. Oikeastaan kilpailun säännöissä lukee, että kilpailuun voi osallistua 13-20-vuotiaat ihmiset, joten se lienee tarkemmin tän kampanjan kohderyhmä.
Kampanja-aika on siis 22.9.-16.11.2014, jonka aikana voit osallistua tähän kilpailuun ja tukea samalla tupakoimattomuutta. Kampanjasivuilla on tarkemmat ohjeet osallistumisesta, joten lukekaa ne huolella, mutta mä sanon tällee yleisesti vähän!
Eli voit osallistua yksin, kaksin tai korkeintaan kolmisin tähän kuvakilpailuun. Jos kuvassa on kolme henkilöä, kaikki voittavat siis kyseiset palkinnot, ettei vain yhdelle heistä sitä anneta. Kilpailuun voi osallistua itse kampanjasivustolla, Instagramissa ja/tai Facebookissa. Muistakaa lukea huolella osallistumisohjeet, ettei sitten käy ikävästi, että kuva jää virheen takia huomaamatta meiltä. Esimerkiksi yksityinen Instagram-tili on este, sillä emme voi nähdä niitä kuvia.
Viikottain valitaan siis voittaja tän kahdeksan viikon aikana ja kampanjan loputtua valitaan koko kilpailun voittanut, jossa pääpalkinto on kyllä mun mielestä tosi kiva! Näiden voittajien valintakriteerit eivät liity mitenkään ihmisen ulkonäköön tai muuhun pinnalliseen, vaan voittajat valitaan kuvan oivaltavuuden ja hauskuuden perusteella. :)
Tässä myös vähän faktoja tupakasta, jotka videollakin kerroin. Tuli ehkä vähän tollanen kirjakielellinen tyyli tohon videolle, mutta antakaa se anteeksi tällä kertaa. (kuva täältä)
BEAUTIFUL
Olen kaunis ilman tupakkaa
Raikkaus on kaunista. Ihon kunto heijastaa usein muuta terveyttäsi, joten terveellisen ravitsemuksen, riittävän unen, liikunnan ja puhtauden lisäksi myös tupakoimattomuus on tärkeä osa ihon hyvinvointia.
Tupakoimattomuus palkitsee nyt ja myöhemmin. Tupakointi lisää ja pahentaa aknea sekä tekee kasvot elottoman näköisiksi. Se myös heikentää hiusten kuntoa ja saa kynnet ja hampaat kellastumaan.
COOL
Olen cool ilman tupakkaa
Suurin osa nuorista ei tupakoi, eikä se heidän mielestään ole muodikasta. Coolia on sen sijaan pitää huolta itsestään.
Tupakkatuotteiden käytöstä yritetään luoda itsenäisyyteen, viehättävyyteen ja menestykseen liittyviä mielikuvia. Tyttöjä houkutellaan tupakoimaan suunnittelemalla heitä viehättäviä tupakkatuotteita kuten ohutsavukkeita ja kauniita, huulipunapaketteja muistuttavia askeja. Tosielämässä kauneus ja menestys eivät kulje käsi kädessä tupakan kanssa.
PERFECT
Olen täydellinen ilman tupakkaa
Elämä ei ole täydellistä ja arjen tasapainoa horjuttavat usein stressi ja kiire. Tupakointi vain lisää stressiä ja pahaa oloa.
Tupakkaan nopeasti kehittyvä riippuvuus vaikuttaa niin, että tupakoitsijan on saatava nikotiinia tasaisin välein. Tupakoitsija luulee lievittävänsä tupakalla stressiä, kun hän lievittääkin ainoastaan nikotiinista johtuvia vieroitusoireita. Terveellisillä elämäntavoilla on helpompi lisätä hyvää oloa ja mieltä.
BRAVE
Olen rohkea ilman tupakkaa
Rohkeutta on se, että pystyy tekemään omia päätöksiä ja seisomaan omien ajatustensa takana. Rohkeutta on olla oma itsensä ja tehdä itselleen tärkeitä asioita.
Joskus sosiaalinen paine saa tekemään asioita, joita ei oikeastaan haluaisi. Tupakasta kieltäytyminen on osoitus uskalluksesta tehdä valintoja. Myös tupakoinnin lopettaminen on rohkea valinta, josta voi olla ylpeä. Tsemppaa myös kavereitasi heille itselleen tärkeissä asioissa.
SWEET
Olen makea ilman tupakkaa
Hyvä ruoka on raikasta, maukasta ja terveellistä. Ruoasta nauttiminen on jokapäiväinen arjen ilo, joka tuo hyvää oloa. Tupakka pilaa tämän nautinnon heikentämällä maku- ja hajuaistia.
Elämä maistuu ja tuoksuu paremmalle ilman tupakkaa. Jaksat hyvin ja kroppakin pysyy kunnossa, kun syöt hyvin ja liikut monipuolisesti. Tupakoitsijan on todettu myös keräävän todennäköisemmin ylimääräisiä vararenkaita vyötärölle kuin tupakoimattoman. Hyvä ruoka ja liikunta maistuvat makealta myös yhdessä ystävän kanssa.
Yrittäkää pysyä erossa tupakasta. Mitä pidempään maltat olla polttamatta, sitä todennäköisemmin et edes alota. Näin meille yläkoulussa opetettiin. Musta tuntuu, että nuorilla on sellanen kuva tupakoinnista, että se on jotenkin hienoa polttaa. Mä ainakin pikemminkin katson harmistuneena, kun näen jo aivan liian nuoren tupakka suussa nurkan takana piilossa, ettei tutut vaan näe, kun salaa polttelee. Korvatkaa tollaset tupakat vaikka liikunnalla tai hyvällä ruualla, se jos mikä kannattaa - ja on myös huomattavasti hienompaa.
Mä tässä muuten tajusin, että musta voi tulla sellanen, joka kiertelee kouluilla puhumassa nuorille päihteistä, se oikeesti sopis mulle ja ois mun mielestä kiinnostavaakin. Mulle tulikin Instagramissa kysymys, jossa ihmeteltiin, että miten se tupakoimattomia haittaa, jos jotkut tupakoivat. Tän kampanjan ideana ei siis ole mollata tupakoivia, vaan pyrkiä tuomaan esille se, miksei kannata tupakoida ja yrittää saada nuoret tupakoimattomuuden kannalle. :) Mulla kuitenkin henkilökohtasesti on kyllä yksi juttu ainakin, mikä mua haittaa siinä, että jotkut polttaa. Jossain jonossa tai muussa vastaavassa ollessa joskus joku päättääkin alkaa polttaa tupakkaa. Siitä ei sit niin vaan lähetä ja vältetä sitä passiivista tupakointia. En pidä yhtään tupakan hajusta ja muutenkin mua ällöttää, että mäkin saan siitä sen tupakasta osakseni. Ihmiset voisi mun mielestäni vähän miettiä, että missä sitä tupakkaa polttaa, jos kerran on poltettava.
Voisin kirjottaa tästä hirveesti, mut eiköhän mun kantani jo tullut selväksi. Muistakaa osallistua kilpailuun! Heippa <3
(Kuva täältä)