maanantai 3. maaliskuuta 2014
Because I'm happy
Heippa! Nyt on lomat lomailtu ja koulun penkille palattu. Oisin mielelläni huolinut toisen viikon lisää lomaa, mutta minkäs teet. Viime tiistaina mä kävin kaupassa ostelemassa vähän uusia juttuja, mitä en siis ollut ennen maistanut. Ostin jotain vaaleanpunaista all natural snapple -juomaa ja se oli kyllä tosi hyvää! Tiistaina kuvasin myös tuon mun viime postauksen videon. Illalla lähdin vielä lenkille Teemu seuranani. Aika menee lenkillä niin paljon nopeammin kun on seuraa! Keskiviikkona lähin aamupäivällä kuvailemaan pitkästä aikaa luontoa. Heräsin aamulla auringonpaisteeseen iloisin mielin ja olin heti herättyäni varma, että nyt lähden kuvailemaan. En oo aikoihin meinaan kerennyt ulos kuvailemaan, tai jos oisin kerennyt, on ollut pimeää tai muuten huono sää.
Sain ihan kivoja kuvia mun mielestä. Lintujakin yritin kuvailla, mutta niitä ei tahtonut näkyä sitten missään, vaikka ääntä kuulu koko ajan. Sitten olin näkeväni yhden linnun ja aloin kuvailla sitä ja yritin lähestyä hiljaa, jotta saisin kuvan ennen kuin se karkaisi. Pääsinkin sopivalle etäisyydelle ja räpsin linnusta kuvia. Hetken sitä kuvailtuani aloin ihmetellä kuinka paikallaan se lintu oli. Tajusin sitten että taisi olla muuten tekolintu :-D Kaukaa se oikeesti näytti aidolta, mutta nyt kun koneella katsoin kuvaa nii kyllähän sen huomaa ettei se oikea ole. Tunsin kyllä itteni niin hölmöksi, haha. Päivällä mulla oli sitten treenit ja meillä oli nopeutta. Juostiin siis lyhyitä vetoja. Illalla näin Teemua ja käytiin postissa hakemassa mun niken kuoret!
Torstaina taisin laiskotella aika lailla pitkälti iltapäivään asti. Sitten aloin miettiä minkä kakun tekisin ja päädyin sellaseen mansikkakakkuun. Se ei ollut siis sellanen perus mansikkakakku, jossa oli sisällä mansikkahilloa yms. Mun mielestä kakusta tuli kivan näköinen, mutta itse en mausta niin pitänyt. Harmitti hiukan, koska halusin hyvää kakkua. No mutta kaikki muut tykkäsi siitä paitsi minä, joten syy taitaa sit olla vaan mun mieltymyksessäni :-D Seuraavan kerran en varmaan poikkea omasta minustani, eli aion tehdän kyllä seuraavan kerran suklaakakun, haha! Inga tulikin käymään meillä illalla ja antoi mulle suklaalevyn. Söinkin sen muuten sitten samantien, hehe. Loppuilta kateltiin youtubesta sellasia astetta nolompia videoita ja juteltiin, oli siis kiva ilta :).
Perjantaina mulla oli siis syntymäpäivä ja täytin 17 vuotta. Täytyy kyllä sanoa ettei syntymäpäivä tuntunu yhtään syntymäpäivältä kun en ketään kutsunutkaan :-D Aamulla värjäsin itse kulmakarvani ja vähän jännitti että mitä siitäkin tulee. Oon siis joskus aiemminkin itse värjännyt, mutta siitä on jo vuos tai kaksi! Näistä tuli kuitenkin ihan kivat ja on kiva, että kun aamulla herää niin on edes jotain väriä kulmissa kun muuten mulla ei olis, koska oon niin vaalea. Lähinkin sitten päivällä treeneihin ja meillä oli puntti eli tehtiin kyykkyä, penkkipunnerrusta, ylätaljaa ja kaikkea tämmöstä :) Treenit loppu neljän maissa ja Teemu olikin tullut mua vastaan pihalle. Mentiin meille vaihtamaan mun vaatteet ja lähettiin Kouvolaan syömään Three wingsiin. Hölmönä innostuin tilaamaan jättiaterian lisäksi ranskalaiset, koska siellä ne on ihan parhaita... no siinä sitten ihan täyteen mahaan niitä yritin änkeä, mutten millään ihan kaikkea saanut syötyä. Hyvää oli niinkuin aina, mutta en kyllä halua taas pitkään aikaan takaisin sinne syömään, sen verran iso annos on ja ei tota usein jaksa :-D
Tultiin sitten siinä ennen seitsemää kotiin ja loppuilta vaan oltiin kahestaan rauhassa♥ Lauantaina mä olin niin kauhean laiska, etten saanut oikein mitään aikaseksi. Mä pääsin lähtemään lenkille vasta yhden maissa, vaikka tarkotus oli mennä jo aamulla. 7,5 km lenkin jälkeen menin suihkuun ja Teemu olikin heti meiän ovella kun olin suihkusta tullut. Kun ulkona oli niin hyvä ilma, mä päätin laittautua, jotta päästäisiin kuvailemaan pitkästä aikaa ulos. Mä itse tykkäsin noista kuvista ja kun noissa on jotenkin kiva valo. Aurinko oikeesti tekee musta paljo ilosemman! En malta oottaa kesää! Laitoin myös hiukseni vähän erilailla kuin yleensä mulla on ja musta sekin oli kivaa vaihtelua :) Käveltiin illalla vielä Vilin ja Teemun kanssa postiin hakemaan taas yhet niken kuoret. Mä tiiän, mulla on hirveä määrä kuoria, mutta en kyllä aio enää tulevaisuudessa niitä tilata :-D Vielä muistaakseni yhet niken kuoret pitäisi tulla, mutta sitten ei enää mitään!
Katottiin lauantaina putousta kullan kanssa ja harmittaa kun se nyt loppui. Mä niin tykkäsin siitä ja se aina piristi mun lauantai-iltojani! Syötiin myös pannaria. Teemu oli siis meillä yötä lauantai-sunnuntai välisenä yönä ja se lähti tossa ennen 12. Mä päätin saattaa sitä Vilin kanssa ja olin jotenki ilonen. Sitten toi meiän Vili teki semmosen tempun, ja päätti juosta Teemun pyörän takaa ja en nähnyt ja se hihna veti jotenki sen Teemun pyörän lokasuoja vähän irti. Mua alko harmittamaan se tosi paljon ku Teemu ei saanu sitä enää pysymään. No mutta aina ei voi mennä kaikki hyvin. Vein vilin tosi isolle lenkille siinä samalla reissulla. Muuta en sitten oikeestaan tehnykkään koko päivänä. Kunhan laiskottelin niinkuin aina. Tänään alkoi tosiaan koulu ja ei kyllä aamulla ois millään halunnut herätä ja nousta ylös. Koulupäivä meni hyvin ja aika nopeastikin kyllä. Meillä täälläpäin liikkuu joku, joka haluaa tappaa koiria ja heittelee ruokia tonne ulos ja ne on myrkytettyjä. En ymmärrä kuka voi olla niin sairas. Yksi koira kuoli viime viikolla ja se tapahtui tossa aika meiän lähellä. Pelottaa kauheesti, että meiän Vili sais napattua myrkytettyä ruokaa ja kuolis. Mä en vaan kestäis sitä. Mut joo toi oli tollanen info joka ei liittyny yhtään mihinkään tähän postaukseen, mutta palataan taas seuraavan postauksen parissa, moikka♥
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
kiva postaus :)
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaSe tunne kun raskaan koulupäivän jälkeen avaan tietokoneen ja huomaan että sulta on tullut postaus! <3
VastaaPoistaHaha ihana♥
PoistaSamat sanat!! Sun videot piristää päivää ihan hirveesti... :D
PoistaOot niin kaunis!:)
PoistaIhana tuo kampaus sulla noissa Teemun ottamissa kuvissa sulla! Onneks sulla on joku, joka ottaa myös susta kuvia! :)
VastaaPoistaKiitos :)! Ja jep!!
PoistaSun hiukset sopii tollein:) oot tosi kaunis<3 ihana postaus.
VastaaPoistaKiitos :)♥!
PoistaIhana postaus!!(: Olis kiva tietää et mist ostat sun vaatteitas ku tuntuu ettei ite meinaa löytää hienoja vaatteita;)Sori et kyselen): Sä oot kaunis ja sul on ihana tukka ja oot varmaan hyvä leipomaan!!!Hyvää jatkoa sulle ja mukavia kevätpäiviä!!!!!
VastaaPoistaKiitti :)! Ostan pääasiassa h&m, Cubus, Only ja sit tilailen netistä kaikenlaisilta sivustoilta (googletan mitä haluun ja sitten selailen sivustoja joilta saattaa sellainen löytyä) :) Mutta kiitti ja samoin :-)!
Poistakiva postaus! :)
VastaaPoistaen tiiä häiritseekö muita mut kannattaa kiinnittää huomioo siihen ettei tuu liian lyhyitä lauseita = tönkköä tekstiä :) esim. oli aamu. olin ulkona. oli kivaa. -tyylistä.. okei ihan noin et kirjota mut varsinki tossa lopussa alko häiritsemää :s en millään pahalla tarkottanu vaa ihan parannusehdotuksena :D
VastaaPoistaEi mulla mun mielestä nyt ihan tuollaista tullut? :D Lopussa oli kieltämättä hiukan tönkköä, mutta ei mun mielestä muissa kohissa? Tai sitten en vaan itse näe :o Mutta juu :)
PoistaVitsi kuin kiva postaus taas! Sä saat kyllä niin ison plussan tosta et sä postaat niin usein! Vaikka välillä on taukoja, mut piät meijät ajantasalla! Luen ehkä 10 blogia ja ootan aina eniten että pääsen sun blogiin! :) oot kaunis ja vaikutat ihmiseltä joka oikeesti ymmärtää maailman tosiasiat. Ja sen mikä maailmassa oikeesti on tärkeetä ja mikä ei. Mut joo, jatka samaan malliin! T. -96 tyttö :)
VastaaPoistaApua kiitos paljon sulle :-)!! Ihana kommentti♥
PoistaToi sun koira on ihan liian söpö ja ihana! Uiettä <3
VastaaPoista♥
Poistakauheeta toi juttu että levitetään myrkytettyä ruokaa kadulle sentakia että vois tappaa tuntemattomien ihmisten koiria :(! miten kukaan voi tehä tollasta ja saada siitä vielä hyvän mielen? :o toivotaan ettei vili joudu kohteeksi! & ihana postaus taas, tosi kivasti noi hiukset sulla kuvissa ♥
VastaaPoistaNiinpä mietin ihan samaa :o :s! Ja nii toivotaan ! Kiitos♥ :>
PoistaSulle sopis tosi hyvin tummahkot hiukset ♥
VastaaPoistaOotko aatellu värjätä joskus tummaks, vai aijotko pitää kauankin blondit? 8)
Sopii sen viikon/kaks kunnes juurikasvu pukkaa :D Eli ei, en aatellu enää koskaa värjätä mun hiuksia ainakaan kokonaan, tällä hetkellä oon päättäny olla värjäämättä muutenkaan niitä :) En halua värjätä enää ku ne värit on niin vaarallisia ja lisäksi juurikasvu on perseestä :)
PoistaSe kakku oli kyl tosi hieno, osaat kyllä leipoa! :) Ja oot oikeesti kaunis noissa kuvissa. Koira ihmisenä ymmärrän kyl ton tunteen " mitä jos miun koiralle käy jotain" joten toivotaan ettei Vilille käy mitään, ja taia
VastaaPoistaKiitos :)!! Ja toivotaan!
PoistaJa taijat kyllä tietää mut pidä viliä silmällä. Kaikkee hyvää jatkossakin!
VastaaPoistaJuu pidän :) Kiitos samoin!
Poistaenemmän minuu kyl kammottaa ja kauhistuttaa se namusetä, joka lapsia jahtaa, ku jotkuu koiran myrkkypalat.. :/
VastaaPoistaViestistäs saa semmosen kuvan, että pidät tota koirajuttuu vähäpätöisenä. En ymmärrä, miksi joidenkin namusetien ja koirien myrkyttäjien kamaluutta pitää vertailla, onhan ne molemmat aivan sairaita juttuja.
PoistaToisen anonyymin kanssa samaa mieltä! :) Jännä kyllä tuo ensimmäisen anonyymin ajattelutapa, että koirien tappajaa ei sais kammoksua oman rakkaan koiran tähden...
PoistaVoi että oot niin kaunis!! :) oon seuraillu sun blogia jo kauemmin mut nyt viimein päätin et laitan sulle jonkun kommentin :D tykkäsin tosi paljo noista kuvista ja sun hiukset on ihanat :)
VastaaPoistaKiitti :)!! Ja tosi kiva kuulla :>
PoistaOn niin ihanaa ku on ollu jo pari aurinkoista päivää ! Mä ainaki huomasin heti et on parempi fiilis :-D Noi kuvat on niin kivoja ku kiva valotus ja aurinko tollee heijastaa hiuksii :')
VastaaPoistaNiinpä! Sama juttu :-D Kiitos ja itekki tykkään just ku toi valotus on kiva :')!
PoistaAivan ihana postaus! Kuvien laatu aivan mahtava! :) mikä kamera sulla oli ? :D Ja oot aika kaunis :3 !
VastaaPoistaVoi kiitos :)! Lukee kyllä sivussakin eli canon eos 550 D ! Kiitos :>!
PoistaHyvä kun varotat ihmisiä;)
VastaaPoistaihana postaus & ihanat kuvat ♥ kaunis sinä & toi kampaus sopii sulle tosi hyvin! ♥
VastaaPoistaKiitoksia♥!
Poistatää oli ihan superkiva postaus ja noi kuvat on tosi upeita!!! :) oot niin kaunis ♥
VastaaPoistaVoi kiitos♥ :)!!
PoistaOot tosi kaunis ja toi uus kampaus sopii sulle tosi hyvin! ;) ihanaa ku varotat ihmisii tommosesta koirien myrkyttäjästä että neki tietää jotka asuu siellä päin, oon itekki koiraihminen ja oon yhdessä eläinsuojelu yhdistyksessä ja mulla on itelläkin koira. Kaikkee hyvää jatkossa ja tähän postaukseen ei oo tullu paljon ilkeitä kommenntteja! Suojele Viliä! :)-
VastaaPoistaKiitos :)!! Ja niinpä! Kiitos ja samoin sulle, ja suojelen :)!
PoistaIHANAT HIUKSET JA ONNEA IINA 17. VUOTTA TEE MY DAY VIDEO SUN SYNDEISTA
VastaaPoistaKiitos! Mutta kai sä tajuat että se päivä meni jo ajat sitten XD
PoistaTosi tönkköä tekstiä kyllä. Voisit vaikka pohtia etukäteen mitä kirjoittaisit, koska nyt teksti oli tällaista: tiistaina kuvasin videon. Sitten menin kotiin. Sitten mentiin illalla lenkille. Keskiviikkona tein sitä ja tota.... Eli siis ehdottaisin pidempiä lauseita missä on oikeasti asiaa tai silleen että kertoisit paremmin eikä parin sanan lauseilla. :)
VastaaPoistaPakko vastata tähän nopeasti kun alkoi vähän ärsyttämään. On kiva että annat palautetta, mutta luin tätä varten tekstin uudelleen ja minun mielestäni tekstini ei ole tuollaista kuin sanot. Ainoastaan viimeinen kappale muistutti kommenttiasi. Muuten mulla oli pitkiä lauseita. Harmittaa tosi paljon tollainen yleistys, sillä ainoastaan viimeinen kappale oli tuollainen. No mutta joo-o eipä siinä sitten mitään jos koko teksti mielestäni muistutti tuota, se ei kuitenkaan sellainen ollut.
PoistaLöysin sun blogin vasta äsken, mutta jään kyllä ehdottomasti seuraamaan! Ja maksaisin mitä vaan jos saisin noi sun hiukset :-D haha
VastaaPoistaKiitti paljon ja tervetuloa! :-) Haha :-D
PoistaSulla on tosi hyviä kuvia! tykkään :) ja tietenkin vili on söpö :3 mun piti siitäkin kysyä että minkä rotunen se on? koska ollaa ehkä hankkimassa tommosta koiraa joskus <3 ja ootan mielelläni seuraavaa postausta :)
VastaaPoistaKiitos :)! Vili on mäyräkoira, jackrusselin ja tipsun sekoitus :) Ja kiva kuulla :)
PoistaHyppäsin kattoon kun näin että oot postannu.. :D <3 Päivä parani huomattavasti, heh. :)
VastaaPoistaKiva kuulla♥ :)!
PoistaIhanii kuvii <3 Miten oikeesti joku voi haluta tappaa koiria?? Ne on ihanii ja söpöi, varsinki Vili :)
VastaaPoista-Iida
Kiitos♥ Ja niinpä :s!
PoistaTällätteet postaukset on just kivoja, näitä lisää?:)<3 Ja toivottavasti Vili ei syö mitään ja kuole! ;(
VastaaPoistaKiitos :)♥ Musta tää oli ihan perus postaus, sattu vaan tulee aika paljo kuvii, joita en kyl ikävä kyllä ehi usein ottamaa :/ Ja niinpä :(
PoistaIhana postaus. Mä tykkään kun teet näistä postauksista näin pitkiä ja useilla kivoilla kuvilla varustettuina. Sulla on ihan älyttömän ihanat hiukset. Oispa mullakin :)
VastaaPoistaTässä ehkä vähän tyhmäkin kysymys mutta mistä noita Snapple-mehuja saa (esim. S-market, lidl..)?? Ja taas kiva postaus sulta :)
VastaaPoistaIte ostin Koskituulesta, eli k-kaupasta :) Kiitos :)!
PoistaTeetkö yleensä sun hölkkä/juoksu lenkkei vilin kaa vai onks se sellane "hölkkäkoira" et tykkää juosta vieres?:D :)
VastaaPoistaIlman viliä, koska vili alkaa juosta täysillä ja tulee eteen ja haukkuu xd
PoistaIhanat hiukset sulla <3 !
VastaaPoistaKiitos♥!
PoistaLaitoin tän kommentin varmaan aiemmin, mutt en löydä sitä enään mistään:D
VastaaPoistaMutta siis ihania kuvia ja ihana postaus<3 Noi NIKEN tekstit on aina tosi kivoja itekkin tykkään niistä:).
Saako näitä sun "maisema kuvia" kopioida? Ku haluaisin taustakuvaksi puhelimeen ja tietokoneeseen:).
Teitkö ihan normaalisti noi kiharat?:) On tosi nätit!<3
En mä tätä viestiä oo nähnyt ennen! :D
PoistaMutta kiitos paljon♥ ja jep :)! Ja saa kopioida tollaiseen käyttöön :)! Ja juu tein ihan normaalisti kiharat :)Kiitos♥!
mistä tilasit sun iphonen? :)
VastaaPoistaHobbyhallista :)
PoistaTosi ihania kuvia ja oot tosi kaunis! (:
VastaaPoistaKiitos :-)!
PoistaSun koiras on niin suloinen! Ja sä oot ihan äärettömän nätti!💕
VastaaPoistaKiitti :')!♥
PoistaHaaste: Tee Ingan tai Teemun kanssa joku lauluvideo ja haasta vlogaajia! Sellanen cover-biisi tai singstar olis myös tosi kiva! ♥
VastaaPoistaJoskus teen lauluvideon ku sellasen kerran lupasin, mutta en sit tiiä milloin :D Ja se tulee yksin varmaan :)
PoistaKuka teidän pusukuvat kuvaa yleensä?
VastaaPoistaEi kukaan ihminen oo koskaan kuvannut, vain kamerani itselaukaisin.
PoistaKivat noi sun hiukset! : )
VastaaPoistaihana blogi siul! Söpöönä toi vili :) En niinkään jaksa lukee tekstiä, mutta kuvat selaan aina :DD
VastaaPoistaKiitti :)!
PoistaKivoja kuvia! :) Mut kannattas varmaan laittaa joku suoja-asetus, noi kuvat pystyy imuroimaan kuka vaan koneelleen ja levitellä niitä! Mut sulla on tosi ihana blogi, malja sille! :D
VastaaPoistatähän mennessä paras postaus ja ihanin ! c:
VastaaPoistaIhana blogi sulla ja toi sun koiras on niin söpö
VastaaPoistaHirveetä ku joku myrkyttää koiria:(toivottavasti Vili ei erehdy syömää niitä :(
VastaaPoistaSait juuri uuden lukijan. Minä! Olen lukenut blogiasi mutta en tullut lukijaksi mutta nyt tässä ollaan lukijanasi. Toivottavasti voit hyvin ja että kaikki sujuu hyvin. Olen iloinen tänään, enpä tiedä miksi ja toivon että sinäkin ja kaikki täällä myös ovat iloisia.
VastaaPoistaTykkään siun blogistasi ja se on kiva lukea kun laitat aina jonkun biisin tonne jota voi kuunnella samalla kun katsoo sun kuvia ja lukee. Siitä tulee mun mielestä sellainen tunne että siitä postauksesta tulee jotenkin "elävä". En tiedä miten selittäisin mutta toivottavasti ymmärät. Halit!
Blogini: http://rebeckamyway.blogspot.com/
Minkä rotuinen toi koira on
VastaaPoistaMistä oot tilannut sun Niken kuoret? :)
PoistaSä oot niin Kaunis
VastaaPoistaMoikka,
VastaaPoistapitkään oon sun blogia lukenu mutta päätin vasta nyt kommentoida. Oot tosi nätti ja hyvä motivoija esim urheilun ja koulun suhteen :) ♥ Keep going!
Vielä että mistä tilasit noi sun Niken kuoret? Ebay? Oon pitkään ettiny tollaisia samantyylisiä :) ♥
Noi on tosi ihania noi kaikki kuvat ja oot tosi kaunis ♥ ja noi nikeb kuoret on tosi upeet!! Mäki harrastan yleisurheiluu ja oot mulle vähän niinku "esikuva" :D ja voi ei kuinka söpöjä noi vili ja vekku on :) awws ♥
VastaaPoistaKuka sulle ton kampauksen tekee?
VastaaPoista