maanantai 4. marraskuuta 2013

Urheilupostaus!

Päätin nyt omistaa tälle urheiluaiheelle ihan oman postauksensa. Jos urheilu tai siihen liittyvät asiat eivät kiinnosta, niin kannattaa jättää tämä sitten välistä! Eli yläpuolella tossa on toi video, josta tuli tosi pitkä. Mutta kirjotin tonne youtubeen videon kuvaukseen näin:
 Joo tästä videosta tuli nyt tosi pitkä ! Eli jos haluut kattoa vaan tietyt kohat nii: 
1. Treenikassi sisältö alkaa suunnilleen kohdasta 0.52 
2. Treeneistä kertominen alkaa kohdasta 3.03 
3. Ruokavaliosta kertominen alkaa kohdasta 5.20 (sori etten kertonu kovin tarkasti että mitä syön päivällä mutta kerron blogissa tekstin muodossa ehkä vähän tarkemmin!) 
4. Liikkeet alkaa kohdasta 9.07 
- salilla tehtäviä 9.45
 - keskivartalo 16.40
 - venytyksiä 20.14

Aattelin nyt tässä postauksessa vielä kirjottaa joistakin asioista. Eli oon harrastanu yleisurheilua ihan pienestä asti. Alotin joskus 3-vuotiaana käymään kisoissa ja urheilu on ollu osa mun elämää lähes aina. Tein tämän postauksen siksi, että moni tätä toivoi. Pahottelen sitä, että noi kaikki liikkeet ei ehkä ihan parhaimmalla mahdollisella tavalla näy tossa. Mutta uskon että sen verran näkyy, että voitte niitä tehdä jos tahdotte. Sitten kanssa se on pakko mainita, että jotku liikkeet saattaa näyttää virheellisiltä tmv. mutta toi kevyt keppi aiheuttaa sen :-D Otin myös kuvia joistain liikkeistä. Katoin kivoja motivoivia tekstejä niihin netistä ja laitoin ne noihin kuviin. 333 666 osd 067 Mä kerron nytten vielä tästä ruokavaliosta tarkemmin. Eli siis aamupala tuli tossa videolla aika selkeesti esille. Kuitenkin voin tässä nyt kertoa vähän loppupäivän ruuista. Mulla on koulussa tietysti aina sitä ruokaa mitä koulussa on tarjolla. Kotona meillä on yleensä kanaa ja riisiä, kalaa ja perunaa, lihaa ja makaronia, kinkkukiusausta ja keittoa. Siis tässä menisi ikuisuus jos luettelisin kaikkia eri ruokia, mutta tossa noin yleisesti. Jälkiruuaksi syön siis lähes aina joko omenaa tai satsumaa. Varsinaista iltapalaa mulla ei oo, syön mitä löytyy. Sitten tietysti kun vaan viitsin nii teen sellasia sekotuksia. Yks mun ehdoton lemppari on kiivit ja jäiset mustikat! Tietysti syön myös epäterveellisiä ruokia, mutta nyt oon vähentänyt huomattavasti niiden syömistä :) 2222 treeniiiiiiiii 034 jeeeee 202 Mä en tiiä mitä muuta mä kertoisin. Oon tehny jo joskus harrastuspostauksen, enkä halua että tästä sellanen tulee kuitenkaan. Mä tykkään treenaamisesta. Joskus tietysti tulee hetkiä jolloin ei millään jaksaisi, mutta ei saa antaa periksi. Unelmien eteen on tehtävä töitä. Mun unelma on pärjätä kisoissa ja saada hyviä tuloksia. Mulla on ollu koko elämäni sellanen voitontahto. Mä suoraan sanottuna vihaan häviämistä. Pienempänä mua ketutti paljon, jos koulun liikuntatunneilla mun joukkue hävis. Nyt mua se ei enää niin paljoo haittaa, vaikka eihän se silti kivaa oo. Unestakin voisin tässä mainita. Eli mä nukun koulupäivinä sen vähän yli 8 tuntia ja tarvisin kyllä enemmän, koska mua väsyttää päivisin aika paljon! Viikonloppuisin tulee yleensä nukuttua lähemmäs 9 tuntia. 444 new 025 777 Mun täytyy vielä sanoa mun kropasta jotakin. Eli siis ite oon tähän aikalailla tyytyväinen, koska oon omasta mielestäni sopivankokoinen. Lisäks huomaan ite, että on mun keskivartalo parantunut huomattavasti nyt syksyllä kun oon viittiny tehdä liikkeitä ja syödä suht. terveellisesti :) Matkaahan on vielä paljon siihen, että vatsalihakset näkyis hyvin. Toivon, että tää postaus oli teiän mieleen, vaikka tästä tulikin aika pitkä(siis videon takia). Kertokaa ihmeessä mitä mieltä olitte tästä! Ja tiiän, etten ollu mikään paras noissa liikkeissä, mutta yritin parhaani niinkuin sanoinkin. Toivottavasti saitte ees jotain motivaatiota tai vinkkejä tästä postauksesta! Lisää toiveita saa laittaa tulemaan, mutta toteutan nyt vaan positiivisia ja iloisia videoita monen toiveesta :) Treenaamisen intoa kaikille 111 pus 004 PicMonkey Collage 555

87 kommenttia:

  1. varmaa iha jees postaus jo video näkyis :D tai se näkyy sellasena pienenä (2cmx2cm) neliönä tuol ylhääl..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha hups! Unohin muokata ton koodin oikeen kokoseks xD Mutta nyt on korjattu :)!

      Poista
  2. tosi hyvä video, oli tosi paljon apuu :) kiitos!

    VastaaPoista
  3. sul on ihan täydellinen vartalo! ihanan sopusuhtanen ja tommonen jonkun verran lihaksikas, tykkään :)

    VastaaPoista
  4. Tää oli tosi kiva postaus, ja sai mun motivaation ainakin vähän kasvamaan! Oot aivan älyttömän kaunis ja vaikutat tosi symppikseltä, ja sun äskönen 10 parasta kommenttia... se oli mahtava! :D

    VastaaPoista
  5. Tosi kiinnostava ja motivoiva postaus ja oot tosi mukavan olonen :) Ainoa mikä harmitti nii oli se kun toistelit vähän väliä että näytät tosi tyhmältä jne koska et todellakaan näyttäny ja kans oon huomannu että ku esittelet esim laukunsisältöä nii sanot että sulta on hirveesti pyydelty ja saa semmosen kuvan että et sais tehä sitä jos sulta ei sitä olis pyydetty. Ja ymmärrän kyllä että se on varmasti tullu niistä valittavista kommenteista mutta tää on sun blogi ja sää saat ite päättää mitä sää tänne laitat ja mitä et ja jos jotakin ei kiinnostaa nii ei tarvi lukkee....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :)
      Ja juu mä toistelen aina kaikkee ku musta tuntu tosi tyhmältä vaan tehdä noita liikkeitä sillee pelkäl kepillä :/ Ja sitten kanssa toi laukunsisältö nii en todellakaan ajatellu ite ollenkaan noin :o Mutta siis sanoin vaan ku ite en ois välttämättä sitä tehny ellei joku olis pyytäny sitä! :) Mut niinpä, voin yrittää ens kerralla vähän tsempata tän asian suhteen! :-)

      Poista
  6. voikto joskus tehä sellasen postauksen / videon että miten syöt ja liikut aina :)? ois tosi kiva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäää :o siis eikös tää postaus ollu semmonen? :o Vai mitä tarkotat? :)

      Poista
  7. Mikä on sun ask nimi? :)

    VastaaPoista
  8. Sori ku tulin kommentoimaa tähän postauksee vaikka tää ei nyt liity tähän mut oli pakko tulla sanomaa. TE ANONYYMIT JOTKA VALITATTE IINALLE/HAUKUTTE IINAA NOISTA MIELIPIDE JNE VIDEOISTA, lopettakaa! Heti ku joku tuo oman mielipiteensä julki, ni ei helvetti kukaa teistä ei kestä. Teijän ei tarvii olla samaa mieltä asiasta, tää on Iinan blogi ja se kirjottaa ja tekee tänne just sellasii videoita ku se haluaa. Ja mielipiteen voi tuua kommenteis julki ilman haukkumistakii, esim. kertomalla miten Iina vois sun omasta mielestäs parantaa, mut se haukkuminen ei oikeesti auta vaa pahottaa vaa mieltä. Hups tulipas avautuminen. Nojaa, Iina oot ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eikä kuinka hyvin kirjotit! Ihanasti sanoit ja piristit mun päivää :') Kiitos Tuuli, ite oot ihana♥!

      Poista
  9. sulla on ihan törkeen ihana blogi ja tykkään sun videoista tosi paljon! :) koitin kattoo sun ig:n mutta en löytäny sun nikkiis, nii viitiks kertoo!:)
    Tykkään, tilaan ja seuraan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tosi paljon! :) Ja siis tässä linkki : http://instagram.com/iinnuuu , eli iinnuuu on mun käyttäjänimi siellä! :)
      Kiitos :>!

      Poista
  10. haluisin äänestää sua inspiroivaksi blogiksi ,mutt en osaa? :o Koska tää blogi on tosi inspiroinut mua ja tää tunne kun on rehkinyt ihan kauheesti ☻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli siis tossa sivussa kun lukee toi juttu nii painat siitä(kannattaa avata uuteen välilehteen jotta näät nää mun ohjeet) ja siihen avautuu sellanen samanlainen kuva ja muuta infoa! Sitten selaat alaspäin kohtaan: "INSPIROIVIN LIFESTYLEBLOGI EHDOKKAAT:" Ja sieltä ruksaat Days of my wayn :) Sen jälkeen selaat niin alas että tulee lomake johon voi laittaa omat yhteystietonsa ja sitten kun ne on täyttäny nii painat lähetä ja se on siinä! :)
      Voi kun kiva kuulla että tää on inspiroinu sua :> !

      Poista
  11. Tosi ihana postaus<3 Mä tykkään kans tosi paljo urheilust mut en oo koskaa harrastan mitää ja en kehtaa alottaakaan kun kaikki samanikäset ois harrastan jo niin kauan sitä lajii..:( käyn joskus juoksees mut mua nolottaa jotenki juosta yksin:/ Voisitko tehä jonkun deleted materials videon?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥! Ja voi ei :( Ja älä häpee juosta yksin, ite ainaki tykkään just juosta ja näyttää että urheilen, vaikka keskellä kaupunkia yksin :-D!
      Ja voisin muuten, mutta arvaa kuka poistaa aina videot ku on tehny sellasen... :( Ku ne vie niin kauheesti tilaa nii oon poistanu melkein kaikki joten mun pitäis alkaa nyt niitä vasta keräilemään! Mutta voin koittaa joskus tulevaisuudessa tehä, jos nyt siis alan keräämään niitä talteen :)

      Poista
  12. Voi että ku mä tykkään sun blogista, oot niin inspiroiva ja postaat usein ja monipuolisesti, kaikkee hyvää sulle!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos tosi paljon ja samoin sulle :)!

      Poista
  13. Mikä sun mielestä auttais jos haluais jalkoja kiinteemmäks? oon tosi lyhyt ja just siks mun jalat näyttää omast mielestäni isoilta :o vaik entiiä aatteleeks muut sillee :D oot tosi ihana ja kaunis <3 lemppari blogi tää !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm mä en kyllä sillee osaa vastata tohon ku että lenkkeily :-D! Mutta kiitos paljon ihana♥!

      Poista
  14. Tee videopostaus jossa laulat!! Ois kiva kuulla sun lauluääni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ootko sama joka kysy askissa xD? Mä en oikein tykkää laulaa sillee kameralle vaan ku se kuulostaa niin tyhmältä :-D! Mutta hei voin linkkaa tän yhen videon jossa ihan lopussa voit katsoa mun laulupätkän kohdassa 5.55 alkaen!
      http://www.youtube.com/watch?v=AiRCg2GMpzI

      Poista
  15. ihana postaus!! ja hei mistä toi sun vihree toppis on? :)

    VastaaPoista
  16. arvasin että tää postaus ois mahtava ! (:

    VastaaPoista
  17. tää oli tosi kiva postaus, sain ittekkin jotain vinkkejä! :) tää sun blogi on oikeesti ihana, kaikki nää postaukset on monipuolisii, tosi kivoi kuvia aina ja oot toosi kaunis! tiivistettynä: oot ihan huippu tyttö ja tää blogi on paras! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla! :) Ja voi apua kiitos ihana♥!!

      Poista
  18. Löysin vasta tänään sun blogin ja voin kertoa että tykästyin heti! Varsinkin tämä urheilupostaus nosti kyllä motivaation huippuunsa, nyt yritän oikeasti tsempata ja alkaa elämään terveellisemmin! :)

    VastaaPoista
  19. Tosi hienoo nähä et näet vaivaa näihin postauksii! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)!! Ja joo kyllähän tähän aikaa menee kun eilen meni tohon videonkin kuvaamiseen lähes 2 h, sitten kaikkien videoiden siirto koneelle, editointi, kuvien ottaminen, kuvatekstien laittaminen ja ettiminen jne. ! Siinä menikin mun koko eilinen päivä :-D Mutta on tää sen arvoista! :)

      Poista
  20. Oon ihan sanaton! Tykkäsin tosi paljon tästä postauksesta!. Sait mut motivoitumaan ihan täysin, nyt alkaa taas salilla ja lenkeillä käynti ja herkut jää pois! Kiitos ihan hirmu paljon!♥ Sun kroppas on nii upee, vaikutit ihanan pirteeltä videolla, muutenkin sun blogin lukeminen tuo piristystä näihin pimeneviin syysiltoihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihana, piristit mun päivää <3 :>!! Ja hyvä että musta oli apua ! :)

      Poista
  21. Oot sulonen ku selität noin paljon :D Ei sun tarvi miettii noi paljoo mitä muut ajattelee, aitoutes takii tykkään lukee tätä! Ei moni kehtaa sanoo omalla naamalla juttui mitä sä sanot noin suoraan (mielipidevideot) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitos :D ja nii ei mun tarvis mut aattelen silti :( ja einii:)!

      Poista
  22. Ois tosi kiva jos viittisit esitellä vaikka lempi urheiluvaatteitas:)

    VastaaPoista
  23. Todella monipuolinen postaus jossa kerrot hyvin kaiken harrastuksestasi, olet nähnyt kyllä tähän paljon vaivaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)! Ja myönnän kyllä että vaivaa oon nähny tähän!

      Poista
  24. ootsä testannu 1500m juoksuu ajalla tai cooperii? jos oot nii minkälaisii tuloksii oot saanu :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cooperii oon ja se meni 2800 m viime vuonna :) en oo mikään kestävyysjuoksija :D

      Poista
  25. Ihana kuva toi eka.. <': Ja mukavaa piristystä ku teet näin monipuolisia juttuja tänne blogii :-)

    VastaaPoista
  26. tooosi hyvä postaus! toiki on tosi hauska lisä ku oot ruvennu pistää videon loppuu tollassii pätkiii :D

    VastaaPoista
  27. Oikeesti tää blogi on niiin paras!!<3<3kirjotat tarpeeks usein
    Videoitakin tulee tarpeeks usein
    Teksi on selvää ja kuvat ihania!
    Sääki oot niin nätti ja ootta teemun kaa niin söpö parii!!!<3<3

    VastaaPoista
  28. Ihania kuvia! :) oon seurannu sun vaan n.1 viikon, ja susta on tullu mun lempibloggaja jo! oot parmpi ku muut mitä seuraa, koska sä paneudut aiheisiin kunnolla eikä ne ole sellasia itsestäänselvyyksi..näkyy että tykkäät ja näet vaivaa.. Ihana bloggaaja!:))

    VastaaPoista
  29. Sun kädet on upeet!!! :)

    VastaaPoista
  30. Sulla on tosi kiva blogi! :) ja videoki oli hyvä, kun niitä liikkeitä voi tehdä kotona eikä tarvii mennä salille :) teki heti mieli koittaa niitä liikketä ! =)

    VastaaPoista
  31. Mahtava blogi, siis ihan älykiva!:) mikä on kallionsuoja siis kun sulla on reenejä siellä?:Dd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)! Se on siis sellanen kallion sisään rakennettu urheiluhalli joss on 120m juoksusuora, 2 salii jne :)!

      Poista
  32. Ai ootteko tehny jonkun cute jutun Teemun kanssa!:Ddd oon uus lukija ja kerroit siitä sun edellisessä videossa niin et viittis olla ihana ja linkkaa Se tänne?:) tai sanoo millon teitte Nii alan kaivaa!:DDD upee blogi Iina!!🏆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ollaa tehty cute couple :)! Ja ää oon kännykällä :( mutta tehtiin se joskus elokuussa ! Jos et löydä nii linkkaan :)! Kiitos paljon <3!! :)

      Poista
  33. Kahvakuula on niiin kivaa<3 ja tosi kiva video!! :)

    VastaaPoista
  34. Mitä teemu harrastaa (:

    VastaaPoista
  35. Joo, tota tää ei liity mitenkään tohon postaukseen, mutta katoin äskön sun videon arvonta+ minä. Selitit jotain sun iskästä ja sanoit, että sitä se on yhtäkkiä pois tms. Onko sun isä kuollut?:( mihin jos on? Sori jos ymmärsin väärin:D.
    Sano jos et halua kertoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kuollu :( http://daysofmyway.blogspot.fi/2013/07/avautumista-ja-ilouutisia.html <--- oon kirjottanu ihan postauksenki tästä aiheesta!

      Poista
  36. Ei liity tähän postaukseen, mut kun katoin sun videoo nimeltä vähän mielipiteitä 2, niin mä haluun kirjottaa pari juttuu, omasta näkökulmasta.

    Sä sanoit, et alkoholin juominen on noloa. Mun mielestä se ei oo. Se on sellanen juoma, joka antaa nautintoa, vois verrata et jos tykkäät suklaasta tai jostai muusta herkusta, ja syöt sitä. Mä en ite juo yhtään, enkä halua alkaa koskaan käyttää alkoholia usein tai paljon, mutta irtokarkit on vähäninku sama asia. Tottakai se ei ehkä oo niin epäterveellistä kuin alkoholi, tai oikeastaan enpä oo tästä ihan varma. Mutta niitäkin jotkut syö kauheita määriä, ja mietipä kuinka paljon erilaisia kemikaaleja niissä on. Oli tutkimust, että sen jälkeen kun keksittiin cokis, niin syöpä on yleistynyt todella paljon. Tästä voi päätellä mitä, suoraan sanottuna, paskaa cokis ja irtokarkit sisältää.

    Ja ei alkoholia juoda pelkästään että humaltuu, ja sit on tosi hauskaa, eihän karkkejakaan syödä sen takia että saatas sokerihumala, vaan se on myös hyvänmakusta, tai kyllä nyt sitä juodaan senkin takia et humallutaan, mut siten jotku ihmiset pitää hauskaa, seuraavan päivän krapulan edestä.

    Ja jotkut juo alkoholia kohtuudella, mikä on ok asia. Pointtini on nyt se, että mua jäi häiritsee kun sanoit nimenomaan että alkoholin juominen on NOLOA, koska mä oon täysin toista mieltä. Se ei ole noloa, mutta jos antaa alkoholin pilata elämänsä, niin se on tyhmää. Jos se pieni osa sun elämääs, se on ok.

    Tää oli nyt mun mielipide, ehkä sekavaakin koska en oo hyvä selittämään, ja oon kyllä osittain sun kannallas, ja kunnioitan kuitenkin sun mielipidettä :)

    VastaaPoista
  37. Juotko maitoa ollenkaan? :)

    VastaaPoista
  38. mitä mieltä sä oot kiusaamisesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en ainakaan mitään hyvää mieltä. Eiköhän melkein kaikki pidä sitä huonona asiana ! Mutta siis typerää :)

      Poista
  39. Aloin tänää kattoo sun videoita ja katoin tän ekana ja tajusin että oot IHANA !!ja sain tästä postauksesta inspiraation terveellisempään elämän tapaan :))

    VastaaPoista
  40. hengität koko ajan jotenki tosi raskaasti:D ja siis ei noissa liikkeissä pelkästää vaa muutenki

    VastaaPoista
  41. Sulla on upee kroppa ja ihana video! Sain tästä inspiraatioo omaanki treeniin, joten kiitos tuhannesti tästä!:) Muthei saanko kysyy että miten oot saanu ton videon jaettua youtubesta tänne sun blogiin niin että sen näkee puhelimellakin? Koska mulla on iha kauheet ongelmat saada videoita näkymää puhelimella ku ne on upotettu youtubesta blogiin.;/ Toivottavasti jaksat auttaa mua tän ongelman kanssa, koska en oikeesti löydä googlesta ohjeita tähän vaikka oon yrittäny ettiä tosi monta kertaa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja kiva kuulla! :) Ja siis harmi etten osaa auttaa, koska mä vaan upotan ton videon tänne ihan normaalisti, enkä tee siis muuta ku kopioi sen koodin ja muuta koon oikeaksi :(! Toivottavasti joku muu osais auttaa! :)

      Poista
  42. muuten oli kiva video ja postaus ylipäätän..mut toi sun kyykky. ÄLÄ kumarru kun teet kyykkyy! Pidä sun selkä suorana ja menet kyykkyyn, ei niin että sun naamakii on siellä maassa. Silloin jos selkä taipuu alas, eli kumarrut (niinkun ei pitäis) niin sit sulla on liikaa painoo siinä tangos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mutta mun mielestä toistin tossa videolla tai tekstissäkin että kun mulla on vaan toi keppi nii tulee virheliikkeitä :) mut treeneissä kun painoa on sen 55kg nii silloin oon kyllä ihan oikein koska valmentajakaan ei moiti :)

      Poista
    2. Ei saa pyllistellä tollasissa tiukoissa trikoissa näyttää liian hyvältä ;) mää varoitan sua pojat alkaa käymään kuumana.

      Poista