sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Alueleiri & ristiäiset!

Moikka! Mulla meni torstai-ilta siis pakatessa ja Teemun kanssa ollessa. Mä en oikein tykkää pakkaamisesta, koska jotenki aina tuntuu että jotain jää. Niin ja mä oon kauheen huono valitsemaan mitä otan ja päädynkin ottamaan usein ihan liikaa tavaraa mukaan :-D Perjantaina päästiin 14.30 koulusta niinkuin aina ja poljin täyttä vauhtia kotiin. Ehin nipin napin vaihtamaan vaatteet ja haukkaamaan ruokaa kun piti jo lähteä. Lähin siis Pajulahteen alueleirille. ristiäiset 017 ristiäiset 020 1 Meillä oli tällä kertaa niin, että meillä oli ensin treenit ja sen jälkeen vasta majoittautuminen ja ruoka. Yleensä on siis ollut toisinpäin. Ensimmäisissä treeneissä juostiin 30 m-lentävä ja mä olin kyllä aika surkea. Tehtiin ennen lentäviä jo kaikenmaailman liikkeitä ja aitakävelyjä sekä vetoja. Treenien jälkeen tosiaan mentiin majottautumaan ja me luultii Sannin kaa että päästään kahen hengen huoneeseen, mutta toisin kävi. Siinä sitten oltiin viiden henden huoneessa :-D Ei siis siinä muuten mitään mutta on enemmän rauhaa ja semmosta kun saa olla kahdestaan! Tosin huoneessa en ehtinyt aikaani viettämään lähes yhtään koko lauantainakaan. ristiäiset 043 ristiäiset 055 ristiäiset 077 Lauantaina herättiin vasta 7.00. Sanon siis vasta koska yleensä oon leirillä heränny paljon aikasemmin. Ehin kuitenkin ja menin Sannin kanssa aamupalalle. Yritin olla syömättä paljoa, koska mulla oli parin tunnin päästä tiedossa cooperi mutta ne hyvät ruuat houkutti! Tosiaan ekoissa treeneissä oli cooperin testi. Mä olin jo ekan kierroksen jälkeen luovuttamassa. Joskus kun ei vaan oo yhtään sellanen fiilis, että vois juosta sen. Juoksin kuitenkin läpi sen ja tulokseksi jäi 2670 m. Oon parhaimmillaan juossu 2800 m joskus pari vuotta sitten :-D Mutta hei jottei tästä tuu vaan kauhee urheiluleirin tapahtuma selostus nii voin tässä vaan yleisesti sanoa leiristä. Eli se oli tosi rankka, vaikka olin vaan lauantai-iltaan asti siellä. Hyvää ruokaa sai riittävästi ja opin uusia asioita luennoilla. Viimeisissä treeneissä mä romahdin täysin. Mä en tiiä mikä mulle tuli mutta mun usko jaksamiseen loppu ja siis itku vaan tuli. Hävetti ihan älyttömästi. Mä vaan en osaa hallita tota mun itkua kovin hyvin ja sitten käy noin. Syytän tästä väsymystä ja päänsärkyä! ristiäiset 051 ristiäiset 066 ristiäiset 101 ristiäiset 103 ristiäiset 127 Tänään heräsin joskus kahdeksan jälkeen ja aloin laittautumaan. Päätin laittaa kiharat, vaikka tykkään suoristakin hiuksista. Mulla on semmonen tapa, että kun on joku juhla nii haluun laittaa kiharat yleensä, koska sitten jotenki näkee että on ainakin viittiny laittautua! Nii ja muistin ton mekon olemassaolon tänään, sillä en oo vielä käyttänyt sitä missään, koska tilasin sen alkusyksystä ja ei tullu ulkonakaan enää otettua sen kanssa kuvia. 12 jälkeen lähettiin kohti ristiäisiä ja haettiin Teemu mukaan. Teemu otti sitten kuvia kun itse en pystynyt. Tarjoilu oli tosi hyvää ja etenkin toi viimesessä kuvassa oleva kakku oli tosi hieno! Siitä voi bongata vauvan etunimenkin ;) Tai no kaksi vikaa kirjainta ei näy mutta sen voinee arvata. Erikoinen nimi on ja yllätyinkin siitä kun ootin ihan perusnimeä! Mutta tossa nimessä on yhdistelty Mikon ja Maisan nimi. ristiäiset 142 2 ristiäiset 109 ristiäiset 182 Tultiin pois ristiäisistä pari tuntia sitten ja aloinkin heti tekemään tätä postausta! Teemu tulee kohta meille vielä. Mun pitäis tehdä tänään vielä perjantaina tulleet läksyt ja meinasin kuvata videon, mutta en tiiä ehinkö kun Teemu tuleekin meille ihan just. Mä teen ens viikolla ehkä samana päivänä pari videota, koska sitten tulee se koeviikko ja mä en ehdi postata lähes yhtään niin laitan niitä videoita tänne sitten :) Teitä tuli ihan älyttömästi taas lisää viikonlopun aikana ja ihan just on tuhat täynnä! Oon ihan superilonen. Mun pitää ehkä kuitenkin nyt mennä, mutta postaan taas kun on kuvia ja kerrottavaa, heipparistiäiset 329 ristiäiset 068 ristiäiset 188 ristiäiset 082 ristiäiset 324 ristiäiset 330

82 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja onkolapsen nimi siis Mimosa? söpö nimi ♥ ja oot tosi kaunis! löysin sun blogin perjantaina ja oon lukenu melkeen kaikki postaukset. Voimia isäsi takia :) Ja ootko näytelly jossain,ku näytät tosi tutulta? :D niinku esim tv:ssä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja on! :-) Ja haha :D En oo näytelly missään ! Ehkä oot nähny mut jossain? :)

      Poista
  2. Teetkö koska videoo :)? Oot tosi kaunis <3! Ihana nimi kummitytölläsi ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näitä video kyselyjä kiitos! Mutta voin nyt vastata että tein äsken tossa kanelihaasteen :) Ja kiitos paljon ja niin on♥ :)!

      Poista
    2. Anteeks jos kyselin :c

      Poista
    3. Siis ei siinä mitään, multa saa kysellä asioita mut nää videokyselyt ei oo enää kivoi ku saan niistä vaan stressiä kun tuntuu että pitäis koko ajan tehä videoita :/ ja siis ku askii tulee tosi usein just että millo tulee videoo nii en vaan jaksa painostusta :( ja tiiän kyl ettet tarkottanu mitenkää painostaa tai mitään mut just musta vaan tuntuu siltä! :/

      Poista
    4. Joo mä ymmärrän sua! Tästä lähtien tiiän etten kysy :)

      Poista
  3. voi olitpa nättinä tuola ristiäisissä :>

    VastaaPoista
  4. Millä ns.asetuksella kuvaat ku ne on tollasel söpöl asetuksel et siihe tulee keskelle sellai ihq pallo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tajuu että mikä ihmeen pallo :-D Jos tarkotat noita alkupään kuvia nii ne on otettu ihan normaalilla asetuksella mutta mun objektiivina on fisheye :)

      Poista
  5. Mistä noi sun pöksys on? Tosi kivat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilasin jostain ihme nettikaupasta jonka nimee en muista enää :/ Se oli joku sellanen ihme nimi! Mutta kiitos :)!

      Poista
  6. Tee Teemun kanssa taas video ne on niiiin kivoja:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrittäkää ymmärtää että me ei nähä paljoo ja siksei tehä mielellään videoita :-)

      Poista
  7. Tää ei nyt liity tähän postaukseen, mutta kuinka pitkä oot entä teemu?

    VastaaPoista
  8. ää tehkää teemun kans taas yhteinen videopostaus ooootte niin sulosia! :3

    VastaaPoista
  9. Onnee kummiks tulemisesta ! Ihana mimosa vauva ja sä oot pukeutunu tosi kauniiks (:

    VastaaPoista
  10. Oi pajulahti on nii kiva paikka! oltii joskus ala asteel leirikoulus siel :D mut kiva postaus ja ihana mekko sul! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii on ! Ja haha okei :D mut kiitoksia paljon :)!

      Poista
  11. Onnea kummitytöstä! <3 (: Kaunis nimi tuo Mimosa. Ihanat muute nuo legginsit,mieki haluun tollaset! (: Tosin entiiä tulisko miun niitä käitettyä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 :')! Ja nii on! Ja haha :D ja en tiiä itekkää viittinkö koulussa kauheest käyttää mutta mulla on talvella kuvaillessa tarkotus käyttää :)!

      Poista
  12. Mie voin niin samaistua tuohon itkun hallitsemisen vaikeuteen, kun oon muutenkin tosi herkkä. Tänään meillä oli salibandypelit ja sen kerran ko pääsin kentälle nii ekassa pelissä tein sen väärään aikaan (kommunikaatiovirhe eikä siis pelkästään miun moka) ja sen jälkeen olin melkeen itku kurkussa ja ainakin puolet joukkueesta huomas sen. Mut onneks toinen peli meni paremmin vaikken päässykään kentälle tekee ko muutaman paikkausvaihdon :D Onnea kummitytöstä ja toivottavasti tuo leiri meni muuten hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :( Mut hyvä etten oo ainoo! Kiitos paljon! :) Ja oli hyvä leiri muuten :)

      Poista
  13. Hei te kaikki! Tiiän että valitan liikaa... Ensin Iina oot ihana <3 Ja nyt teille kaikille : Älkää kyselkö "koska Sä ja Teemu teette videon!?" Mun mielestä Iinalla ja Teemulla on muutakin tekemistä kun kuvata videoa. Ne on yhdessä ja tahtoo viettää aikaa muutenkin kuin videon tekemisellä. Antakaa Iinan muuten rauhassa tehdä videoita kun ehtii! Ei pilata Iinan päivää, eikä ruinata. Iinan videot on ihania, mutta antaa Iinan tehä videoita kuikka itse haluaa.

    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3!
      Ja ihanaa että jotku ainakin ymmärtää nimenomaan tän asian, kiitos :)!

      Poista
    2. Ole hyvä <3! :)

      Poista
  14. Katoin ensin että lapsen nimi on Mimo, aloin jo miettii että sehän on pojan nimi, mutta sitten bongasinkin että se on Mimosa. Kaunis nimi, ja hän on varmasti onnellinen kun sä oot sen kummi. Ja onko tuo blondi nainen kellä on valkonen mekko ja jtn kuvioita siinä, niin sun sisko? Olit tosi kaunis ristiäisissä (ei tarkoita, ettet muuten olis :D) ja aivan ihanat legginsit ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)! Ja ei se oo, se on vauvan sylikummi, mun sisko seisoo papin toisella puolella ja on sininen mekko ! :) kiitos <3!

      Poista
  15. Sori ku kysyn mut onko sun isälle tapahtunu jotain? ja anteeks etukäteen jos loukkasin tms

    VastaaPoista
  16. Ihana postaus ja onnea kun pääsit kummitädiks;) Oot tosi nätti ja blogis on yli ihana:3!

    VastaaPoista
  17. onneks olkoon! kauniina olit taas :)

    VastaaPoista
  18. Lueskelin äskön sun vanhoja postauksia, ja jossain oli, et tilasit sellaset nike free kengät jostain freerun5.net sivustolta. Ni onko noi kengät aitoja, ku siellä on niin halvalla niitä ni alko vähän epäilyttää. Ja kauan niillä kesti tulla ja oliko toi sivusto muutenkin luotettavan olone? Ja ainii, oliko siinä mitään postimaksuja yms lisämaksuja ku en tuolta sivulta löytäny..?

    P.s. ekaa kertaa kommentoin sun blogiin, tää on huippukiva ja pidä kiinni tästä omasta bloggaustyylistäs! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne on aidot :)! Ja ei menny ku reilu viikko muistaakseni niin ne olikin jo täällä! Ja nii toi sivuston luotettavuus, ainakin mulle tuli mitä tilasin ja mitään muuta ei mennyt :) ja en oikein muista noista maksuista kun siitä on jo sen verran aikaa :/ mutta ei ne mun mielestä kovin kalliit ollu!
      Kiitos paljon :)!

      Poista
  19. ihana postaus :)!

    VastaaPoista
  20. millä asetuksilla otat noita sun kuvia? oot ihan sairaan hyvä kuvaamaan ja nätti! :)

    VastaaPoista
  21. millä asetuksilla otat noita sun kuvia? oot ihan sairaan hyvä kuvaamaan ja nätti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan lähes aina sillä ei salamaa asetuksella :)! Kiitti :)!

      Poista
  22. Onnea kummiudesta! Ihania kuvia taas kerran!:)

    VastaaPoista
  23. Oot ihan paras bloggaaja tykkään kun laitat paljon kuvia ja tekstiä, teet usein postauksia:)

    VastaaPoista
  24. voii , sä oot niin ihana ja toi vauvaki nii suloisuus!! :3<3

    VastaaPoista
  25. Ihana blogi! ja oot tosinätti! Kirjoitat niin selvästi ja tekstiä ja kuvia löytyy riittävästi. En voi muuta kuin liittyä lukemaan! :-)

    VastaaPoista
  26. hei, minkälainen kakku on tuo, missä on vauvan kädenjälket? :) onko juustokakku vai suklaakakku vai? c: naytti herkulliselta..;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se pohja oli niinku keksinmuruista tehty ja välissä oli juustokakkua ja päällinen oli suklaata :)! Oli hyvää ;)

      Poista
  27. Ihania kuvia ja onnee!:)<3 voisitko joskus tehdä postauksen niiku suhun ja teemuun liittyen?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥! :) Ja juu kai voin joskus, mut tein viime talvena jo:)!

      Poista
  28. Iina älä välitä niistä jotka valittavat! Saat tehdä rauhassa videoita! Älä stressaannu kun oot niin ihana päivänpaiste! Jos noi alkaa v*tuttaa Nii mieti kivoja asioita äläkä välitä niistä :)
    Ps. En oo ainoo joka sanoo näin :D
    Pss. Oot ihana

    <3

    VastaaPoista
  29. Sulle sopis paremmin vähän vaaleammat kulmat :)

    VastaaPoista
  30. oi rakastuin noihin kuviollisiin legginsseihin! muutenki sulla on tosi ihania vaatteita<3 :)

    VastaaPoista
  31. ootko ollut sun poikaystävän kanssa yhdynnässä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... Ja sun elämäsi muuttuisi jos saisit vastauksen? En ymmärrä enkä tuu koskaan ymmärtämään miksi nää asiat pitäisi kertoa anoyymeille, ihmisille joita en tunne tai ylipäätänsä kellekkään. Se on jokaisen oma asia ja se ei vaikuta kenenkään elämään varmaankaan vaikka tietäisi tai ei tietäisi.

      Poista
  32. Ää oot ihan paras! Oot superkaunis ja rakastan sun videoitas :p älä ikinä muutu oot upee tyttö! <3

    http://feelyoujannamaria.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun videos on tosi hyvii:3 oot toosi kauuniiiss♥ sun blogin ulkoasu on ihaannaaaa♥

      http://mylifeomppu.blogspot.fi/

      Poista
  33. Mäkin oon ollut tuolla Pajulahdessa:)

    VastaaPoista
  34. Oot ihan älyttämön nätti !! :) iha parhaita videoita tää blogi on iha parasta!!!<3 tykkäänn jatka samaan malliin!!

    VastaaPoista
  35. hei, aivan ihana blogi sulla.:) Oot aina niin ihanan pirteä. Mistä noi ihanat legginssit on ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Ja ää en enää muista ku tilasin jostain ihme nettikaupasta :/

      Poista
  36. Voisitko tehä postauksen siitä mitä asetuksia käytät kuvatessasi? jne. kameraan liittyviä juttuja ja mitä oot huomannu parhaimmaks :)

    VastaaPoista
  37. Ihanat noi musta valkoset kuviolliset housut!! mistä ne on ? :) OOt tosi kaunis! :))

    VastaaPoista