maanantai 29. heinäkuuta 2013

Live every moment, laugh every day, love beyond words

Heippa :) Halusin laittaa teille vilistä pikkusen videon, jonka kuvasin eilen ! Mulla oli lauantaina piiriottelu Simpeleellä. Huonosti nukutun yön jälkeen oli lähtö 15 yli 9 Tykkimäelle. Siellä ootettiin sitten bussia aikamme, kunnes se siinä kymmeneltä ilmestyi niinkun pitikin. Matka tuntu kauheen pitkältä ja hitaalta. Kuitenkin oltiin perillä vähän yli 12 ja alotinkin jo verryttelemään ! piiriottelu 052 piiriottelu 015 1 null_zps5303320e Bussissa meiltä kyseltiin vielä että mihin lajeihin ollaa menossa. Mulla tosiaan piti olla ne 300 m aidat vaan ja 300 m viestissä. No, mut laitettiin sitten juoksemaan myös 1500 m esteet ja työntämään kuulaa :-D Syynä tähän oli siis se, että meiän piirissä on niin vähän urheilijoita etenkin nyt kun oli kalevan kisat samaan aikaan niin osa oli siellä urheilemassa. Mä suostuin siihen juoksuun ihan hauskuuttani, koska onhan se kiva kerran elämässä kokeilla estejuoksua, toista kertaa ei varmaan tulekkaan, sillä se oli aika rankkaa. 300 metrin aitojen jälkeen oli vain 20 minuuttia kun se estejuoksu alko ja en ehtiny kunnolla palautua ja olin kuollut jo 100 metrin jälkeen xd Hölköttelin koko ajan kuitenkin, että kävelyaskeleita en ottanu :-D Nolotti ihan hirveesti ku toiset menee jo kierroksella ohi ! Mä vaan nauroin ja juoksin! piiriottelu 021 piiriottelu 075 piiriottelu 072 Mut kisat meni hyvin mun osalta, tein enkan 300 metrin aidoissa olikin toka kerta ku niitä juoksin, ja viestin 300 m tuntu kanssa hyvältä ! Kuulaankin pitäis suhtautua ehkä ihan hyvällä mielellä, koska en oo sitä vuoteen työntäny ja jäin vaan jotain metrin mun ennätyksestä :) Meiän piiri oli viimenen niinkuin vissiin aina onkin. Mut ei se mitään oli hauska päivä, tosin en ois halunnu kokea sitä kamalaa päänsärkyä, joka johtui ehkä nestehukasta tai auringonpistoksesta... piiriottelu 169 piiriottelu 099 piiriottelu 084 Eilen mulla oli taas kisat, mutta mulla oli vaan keihäs tossa Korialla. Heitin sitäkin viimeks viime kesänä. Nyt oli vielä painavampi keihäs ! Mutta meni hyvin mulle, heitin 25,30 m :) Teemu oli kattomassa kisoja ja niitten jälkeen lähettiin kauppaan ja sieltä pessankoskelle picnikille ! Nyt on ollu niin ihania ilmoja että tekis koko ajan mieli mennä ulos, mutta mä en vaan keksi mitä mä siellä tekisin. Tänään on just tää ongelma mulla: haluun mennä ulos mutta mitäs mä siellä sitte teen :-D Illalla tultiin sitten pois sieltä ja meillä oli taas ihana ilta piiriottelu 246
piiriottelu 349 Mulla ei siis ole täksi päiväksi vielä suunnitelmia, mutta pakko keksiä jotakin tekemistä ja nauttia auringosta! Mulla on keskiviikkona heti aamusta kampaaja ja nyt saan viimeinkin näitä hiuksia vaaleemmaksi :-)! Mä oon miettiny kauan, että jos järjestäisin jonkun arvonnan mun blogissa teille, oisko ideaa palkinnosta? Teitä on jo niin paljon, että ansaitsette jonkinlaista arvontaa! Sori muuten, että tästä tekstistä tuli aika urheilupainoitteinen. Mä tästä lähen nyt kuitenkin pohtimaan, että mitä voisin tehä tänään, heippa ihanatpiiriottelu 190 piiriottelu 097
piiriottelu 281
piiriottelu 327

18 kommenttia:

  1. Vähän söpö toi Vili , meidänki koiran nimi on VIli mut se on suomenlapin koira se on semmonen kermanvärinen ja 13.vuotta vanha mut näkisitpä sen se on niinku näyttää joltain 5 vuotiaalata tai jopa 4 ja se on luonne on taas pentumainen mut se ei oo IKINÄ purru ketään IKINÄ!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha aijaa :D meiän pikkunen näykkii taas koko ajan kun se leikkii nii ihmisten käsiä :-D

      Poista
  2. Kivoja kuvia! :-) Hah mä asun täällä Korialla urheilukentän lähellä! :D

    http://nellipetra.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. millä ohjelmal oot tehny ton gifin? :)

    VastaaPoista
  4. kuinka pitkä sä oot? :) oot tosi kaunis ja tää sun blogi on kiva! voitko linkata joittenkin muitten yleisurheilijoitten blogeja? :) tsemppiä jatkoon!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon 160 cm :) Voi kiitos paljon♥ Ja joo tässä muutama:

      http://jessislifee.blogspot.fi/
      http://veerruu-timeofmylife.blogspot.fi/
      http://nea-underneath.blogspot.fi/

      :)

      Poista
  5. kauanko oot harrastanu yleisurheilua? aika tyhmä kysymys mutta mietin vaan että mikä on sun painoindeksi kun oot noin hoikka :D? mikä ois sun mielestä hyvä paino 170 senttiselle? toi teidän koira on todella ihana :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan pienestä, jostain 3-4-vuotiaasta asti :)Ja no en oo pahemmin niitä kattonu, joskus joku tätä samaa kysyi ja katoin netistä mut sehän on enemmänkin aikusille tarkotettu (: Mut painan vähä yli 50 kg ja oon 160 cm pitkä :) Ja tohon on kyl paha vastata, koska en yhtää tiiä paljon 170 cm pitkät painaa yleensä! Mutta sehän riippuu että jos on paljon lihaksia niin tietyst tulee painoa, mutta jos on perusihminen nii ehkä joku yli 60 kg ? :) Mutta kiitti :> !

      Poista
  6. minkä rotunen toi vili on :3 ihana !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekarotunen, sen äiti on mäyräkoira ja isä tipsun ja jackrusellin sekotus :)! Kiitti :>

      Poista
  7. hei minkä ikänen oot tossa kuvassa mikä sul on tilastopajassa? vähä näytät söpölt siinä :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikää joku on nähny sen XD Pitäis ottaa se sieltä pois koska toi on ollu tuolla vissii 3 vuotta, eli oon joku 13-vuotias seiskaluokkalainen tossa :-D En ois sillokaan halunnu että toi kuva laitetaa sinne mutta laitettii ilman lupaa :< Mutta haha kiitos :D

      Poista
  8. sulla on nii ihana blogi! oon seurannu tätä jo kaua ja aina vaa tulee hyvälle tuulelle ku lukee tätä:)

    everysecond-kati.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Minkä ikänen oot? :)

    VastaaPoista