perjantai 12. heinäkuuta 2013

Avautumista ja ilouutisia !

Moikka ! Mä päätin nyt tehä teille postauksen, jossa kerron siis mun isästä. Ajattelin, että tästä tulee ehkä aika pitkä, eikä monikaan jaksa tätä lukea. Lopussa kuitenkin kerron mun tän hetken fiilliksiä joten voitte lukea ne vaan jos ette muuta jaksa :)! Nää kuvat on nyt vähän hassut, koska puhun isästä ja kuvat liittyy nyt näiden parin kuluneen päivän tapahtumiin :-D Mutta en viittiny ottaa mitään ylimääräsiä kuvia tähän, joten näillä mennään !

Mietin, että mistä aloittaisin kertomaan teille. Mä päätin, että alotan siitä aamusta kun kaikki tavallaan alkoi. Eli oli ihan tavallinen sunnuntaiaamu. Mä omassa huoneessa, äiti iskän kanssa juttelemassa laskuista ja muista. Isä meni keittiöön ottamaan lasin vettä. Se jatko ja jatko sitä veden kaatamista, vaikka lasi oli täynnä. Vesi valu lattialle ja iskä seiso vesikannu kädessä jatkaen kaatamista. Kuulin kun äiti huusi: "Mitä sä oikein teet?" Mä juoksin mun huoneesta kattomaan mitä siellä tapahtu. Iskä ei pystyny kunnolla puhumaan. Se vaan mumisi. Äiti soitti ambulanssin ja mä yritin pitää iskää pystyssä. Mun voimat alko hiipumaa, koska iskä ei enää jaksanu ollenkaan itte kannatella itteään. Sain sen makuulle keittiön lattialle. Ambulanssi tulikin melkein heti. Iskä vietiin sairaalaan ja sieltä häntä lähettiin viemään Helsinkiin. Helsingissä kuitenkin todettiin, että vaara oli vähän niinku ohi, tai siis isälle ei tehty siellä yhtään mitään. Ainiin syynä tähän kaikkeen oli aivotukos.
              Seuraavana päivänä, eli 24.12.2012, käytiin kattomassa äitin kanssa iskää sairaalassa. Isä pysty puhumaan taas hyvin ja kävelemään, vaikka lääkäri sanoi ettei iskä enää vois kävellä. Annoin mun joululahjan isälle. Naurettiin ja huviteltiin yhessä sitä kuinka paniikissa äiti oli kun tää 'kohtaus' kävi. Iskä valitteli vähän päänsärkyä. Lähettiin äitin kanssa kotiin. Mä muistan ku ne hoitajat tuli siihen just kun oltiin lähössä ja mä olin siinä ovella. Mä muistan, kuinka kovasti mä halusin, että iskä näkee ku mä vilkutan vielä moikat. Se onneks näki ja moikkas. Mä muistan kaiken kun eilisen. Illemmalla mun sisko ja velikin kävi kattomassa iskää sairaalassa. Illalla sen jälkeen meille soitettiin, että iskä on joutunu tiedottomaan tilaan. Me mentiin yöllä kattomaan iskää. Se oli aika kaamean näköstä. Koneissa kaikki letkut ja ihan turvonneena. Mä en kuitenkaan sillokaan uskonu että iskä kuolis.
teemu 049 wuhuu 063 wuhuu 048                Sen päivän jälkeen mä en enää nähny isää. Mä en käyny kattomassa sitä enää sairaalassa, koska yritin hoitaa treenini. Mä kadun sitä, koska oisin halunnu puhuu sille kaikkea, niin paljon asioita joita jäi sanomatta. Viikon jälkeen koomassa olleena, iskä kuoli. Oli uusi vuosi. Äiti soitti mulle joskus 17-18 maissa. Kysy multa: "Iina...istut sä nyt?" Sit mä sanoin että joo ja sitte äiti sano sen. Mä en oikein muista miten mä reagoin. Katoin ikkunasta ulos ja katoin ku raketit paukku. Sit tuli semmoin itku ku yritti tajuta kovasti mitä oli tapahtunu. Mä itkin sen illan, mutta seuraavat viikot oli mulle aika helppoja. Mä olin ohittanu sen asian, ihan kun sitä ei ois tapahtunu, eihän mun iskä voi kuolla ? sehän on selvinny niin monesta jutusta ?. Myöhemmin se tuli mun mieleen ja se on siitä asti pyöriny päässä joka päivä. Mun iskä oli siis sairas. Sillä oli tahdistinkin.
                Syy miksi kirjotan tästä, on se, että mulla pyörii nää ajatukset päässä. Isä oli mun valmentaja yleisurheilussa. Mä käytännössä oon yleisurheilun kanssa tekemisissä joka päivä, joten se lisää mun mieleen muistoja. Kaikki kisat, etenkin ne joissa iskän kanssa ollaan aina käyty, nostaa tunteet pintaan. Kun mulla ei mee nyt yleisurheilu niin hyvin kun meni iskän kanssa, mietin kuinka hyvä iskä oli. Mulla on nyt tosi hyvä valmentaja, mutta mulla ei mee nyt hyvin. Veikkaan että aika suuri syy on henkinen puoli just nyt. Okei toinen syy on se mun lantio, hehe... :-D Lisäks mua harmittaa ku olin just tyypillinen 'teini', aina kiukuttelin iskälle.               Mut tiiättekö mikä on kans pyöriny mun päässä. Se, kun mulla oli silloin joulukuun alussa yhet kisat ja oisin menny muitten kyydillä, sillee ettei iskän tarvis tulla mukaan. Mua on meinaan aina jännittäny kisoissa enemmän iskän kanssa, ku nykyään, koska pelkäsin että iskä suuttuu. Älkää käsittäkö tota väärin ! Mut nii asiaan. Sitte iskä sano että se haluaa tulla mukaan. Mä olin vähän sillee että älä nyt, säästyy bensaaki ja näin. Sit iskä sano mulle: "Mä haluan tulla mukaan, ei sitä tiiä näkeekö enää kesää" <- Siis toi on pyöriny mun mielessä. Mä muistan kun mä katoin iskää sillee: "joo nii et varmaan..." Se vaan jotenkin aavisti sen kuoleman vissii. Mut tässä nyt pääasiat tästä jutusta, oisin voinu kirjottaa vielä enemmänkin mutta musta tässä oli kaikki olennainen nyt tästä jutusta. Kyllä tää varmaan ajan myötä tästä :)

wuhuu 072 2 null_zps115bddaa Mutta nyt vähän ilosempia asioita tähän loppuun :)! Olin keskiviikkona Teemun kanssa ja otettiin siitä kuvia ulkona. Kerrankin se oikein halus :-D Saatiin sille sitten uus fb profiilikuva. Katottiin sitten pari jaksoa housea, kokattiin ja oltiin vaanEilen vietin koneen ääressä aikaa aika paljon parista syystä. Katottii äitin kanssa ilmotuksia netistä. Löysin tosi hyvän ja otin yhteyttä. Meille on nyt sitten sunnuntaina tulossa koiranpentuYllä olevassa kollaasissa on siitä kuva, ihastuin siihen heti :-) Nimen keksiminen on tosi vaikeaa, joten saa auttaa ! Se on poika.
             Lisäksi oli toinen syy, miksi olin koneella. Indiedays otti muhun yhteyttä ja tottakai halusin mukaan ! Mun blogi on kohta mukana Indiedays inspiration -blogiyhteisössä :-) En oikein oo varma mitä tälle ulkoasulle tapahtuu, mutta ymmärsin että mainos tonne ylös tulee. Olin eilen aivan innoissani näistä kahdesta asiasta ! Illalla oli kisat Imatralla ja sain tosi huonon lähön... semmosen kömpelön. Mulle on käyny ehkä vaa kerran elämäs tommonen :-D Harmitti se, koska oli täydellinen ilma. Mutta sitten aattelin muuten tota päivää nii hymyssäsuin jatkoin iltaani :)
              Tänään tuli paketti H&M:stä ja rakastuin tohon mustaan hameeseen erityisesti! Käytiin äitin kanssa tossa aamulla jo ostamassa koiralle noita tarvikkeita, ei malteta oottaa että päästää näkee se pikkunen! Huomenna on kisat Riihimäellä ja meen sieltä suoraan Helsinkiin yöksi, koska saan sen koiran jo tosi aamusta sunnuntaina. Ei mulla nyt muuta, hattua nostan sille joka jaksaa tän lukea, heippa1 wuhuu 065

90 kommenttia:

  1. oiku söpö toi koira, onnee ku teil tule tommone söpöliini! ♥ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli tippa linnssiin kun kaverin iskä kuoli kun oli 7 (kaverinisiis) ja toisen veli 16 nyt elokuussa ;(( Miks hyvien ihmisten pitää lähtee ja pahojen ei ;((

      Poista
    2. Oikeesti toi on niin söötti koira!!! <3

      Poista
    3. Ihana teksti miten keksit aiheita

      Poista
  2. Tä oli iina ihana postaus ! Mulla meinas itku tulla :( <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos ! ja kyllä mullakin tuli tota tehdessä :(♥

      Poista
  3. apua mulle tuli tippa linssii tosta munki iskä on kuollu sillon ku olin kaks vuotias :( ja vooi onnee toi koira on niin söpö :)

    VastaaPoista
  4. Otan osaa sun isän puolesta , ihan kauheeta, ja varmaan kauheeta seki ku se sano sen et "Mä haluan tulla mukaan, ei sitä tiiä näkeekö enää kesää"

    VastaaPoista
  5. Otan osaa!<3
    Koirallle nimiä : luffe, roope, veeti, rico,oliver,taavi :)

    VastaaPoista
  6. voi ei ihan kauheeta..mulla oikeasti rupes itkettää ku luin ton:( mun oma isä on ollut lähellä kuolemaa sairauden ja alkoholismin takia mutta tajusin kuinka onnekas oon kun isä on lopettanut juomisen ja kaikki on ihan hyvin.

    VastaaPoista
  7. otan osaa isäs kuolemasta :( mutta tosi kiva postaus :)! ja onnee koiranpennusta ja tosta blogiyhteistöstä! :D

    VastaaPoista
  8. aloin itkee ku luin ton toisen kappaleen :''( voimia vielä ja lämmin halaus, ainakun sinulla tulee isäsi mieleen! Mutta muista, että vanhemmille kiukuttelut on vaan just sellasta että sä rakastat niitä, koska haluat että he tottelee suo koska näät sen oman ajatuksen paremmaksi, eli haluat että mennään sillä sun ''paremmalla'' tavalla koska luulet että niin on parempi olla, toivottavasti ymmärsit että riidat tms kuuluu kaikkien suhteisiin :) aaww, mieki haluisin koiran, tuo teijän on niiin sulonen!! niin ja

    ihana blogi sulla ja tässä vielä mun http://ellinooora.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :'( kiitos paljon ja kyllä mä tiiän, että on aika yleistä että kiukutellaan just ton takia :) Voi kiitos paljon sulle vielä (-:!

      Poista
  9. paljon onnee uudesta perheenjäsenestä!<3 nimiehdotuksena Reko ja Oskari !

    VastaaPoista
  10. Voi ei iina, ihana postaus! ♥ Voimia sulle ja toivottavasti ton asian käsittely tällain autto sua, koska luulen et kaikki lukee näitä kaikella kunnioituksella! :)

    VastaaPoista
  11. Voi ei, otan osaa :'( <3 tän tekstin myötä opin arvostamaa äidin ja isin tärkeyttä ! Kiitos siitä !<3 :-) koita kestää, voimia !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :(♥ ja hyvä että tästä oli apua :-)♥

      Poista
  12. Otan osaa:( Mut sulla on oikeesti ihan mielettömän ihana blogi!♥ Ja ihana toi koira!!♥

    VastaaPoista
  13. Tosi surullista, että sun isäsi menehty, sun ollessa noinkin "nuori". Otan osaa suruusi. Ja itse luin kyllä tekstin, ja arvostin sitä, niinkuin varmasti kaikki muutkin! Mun iskällä on alkoholismi, eikä se tajua lopettaa ); Mutta iloisempiin, on kyllä todella suloinen vaavi sulle tulossa<3(: Onko se ostettu jostain kennelistä, vai? Ja kannattaa heti opettaa erilaisia temppuja koiralle! :) Mutta mikäli haluat koirasta näyttelykoiran, ÄLÄ missään nimessä opeta "istu" koska muute se istuu aina!:D Ellet onnistu opettamaan "seiso" sanaakin hyvin. Sanoo 4vuotiaan kultaisennoutajan omistaja, joka haluaisi aloittaa näyttelyn mutta koira vain istuu:D muuten minkä rotunen tuleva koirasi on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin, kiitos :( Ja voi ei, on harmittavaa varmaan katsoa vierestä kun toinen ei voi lopettaa :/
      Mutta niin on♥ :-) Se tulee Virosta laivalla sunnuntaiaamuna ja mä menen sitä silloin hakemaan ! Löysin ilmotuksen jostain keltaisen pörssin sivuilta :-D Ja joo oon aatellukkin opettaa :)! Tosta koirasta en aio näyttelykoiraa tehdä :) Ja haha voi sua :-D Tuo koira on sekarotuinen, sen äiti on mäyräkoira ja isä tipsun ja jackrusellin sekoitus :)!

      Poista
    2. Okeei. Mulla vaan on kokemusta huijauksesta. Koska ostettiin just tollasilta sivuilta koira. Myöskin sekarotunen, mutta sitä oli laiminlyöty edellisessä kodissa, joten ei sopeutunut elämään meillä ): Ei sillä, että omasi olisi jotenkin "huono"! Ja oot kyllä paras bloggaaja, koska teet järkeviä ja mukavia tekstejä, ulkoasu selkeä ja kuvia paljon! :) Oon sun tilaaja, mutten oo ikinä vaan nimellä laittanut sulle kommentia. Piristät aina päiväni! Kiitos :)) PS. Tosi hienoa, kun vastaat aina niin pian. Onnea uuden pennun kanssa vielä!! ;)

      Poista
    3. Voi ei :( Mä toivon että meille ei käy noin :( Se vaan näytti niin iloselta kuvissa, joten uskon ettei sitä oo koheltu huonosti! Ja onneks tää on vasta kohta 3 kk vanha, niin voisi vielä sopeutuakin vaikka olisi kohdeltu huonosti :)
      Ja voi kiitos paljon ihana, kiva kuulla♥ :> Vastaan aina niin pian, koska mä tykkään tosi paljon kommenteista ja päivitän melkein koko ajan että onko tullu kommenttia xd Mutta kiitos vielä ;)

      Poista
    4. Ei kyllä pidä paikkaansa toi ettei koiraa saa seisomaa jos sen opettaa istumaan :"D aika huono kouluttaja saa olla jos ei osaa koiralle seisotusta opettaa... mutta mulle tuli mielee että ootko miten ottanu selvää noista roduista mitä pentu sisältää? Mäyräkoiraki ku on alunperin metsästyskoira ja terrierit rottakoiria ja teillä on kuitenki kaks marsua? En toki epäile sun koulutustaitoja mut tulipahan vaan mieleen tälläsetkin seikat :-)

      Poista
    5. :D en oo ottanu selvää mitenkään, tiiän vaan mitä rotua mutta roduista en tiiä sit sen enempää :D ja joo meillä on 2 marsua, mutta ku näytin vilille niitä nii se vaan katto niitä ihanasti eikä mitään pahaa :) ja en usko että se niille mitään tekeekään (:!

      Poista
  14. Tää on vaan mun mielipide, mutta kannattaisi ehkä antaa sille koiralle nimi vasta sitten kun se on tullut teille ja olette ehtineet tutustua siihen, niin kyllä se nimi sitten tulee sieltä! Itse olen ainakin kokenut niin. Vähän niinkuin antaisi lapselle nimeä, se vaan näyttää jonkun nimiseltä ja sieltä se tulee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nii :D äiti vaa painostaa mua nimeämää sen jo ku kuitenkin sitä pitää alkaa heti kutsumaan nimellä :D

      Poista
  15. <3 voi iina rakas! muista et voit tulla aina puhumaa iha mistä vaa jos on sellane olo!! ja oon niin ilonen et saat tollasen söpöliinin<3 :*

    VastaaPoista
  16. Voimia ! Aika on ainoa joka auttaa <3 uskon että isäs näkee sun kisas ja on tosi ylpeä susta :)

    VastaaPoista
  17. Voimia sulle!<3 Mä aloin itkemää ku luin ton... Itekki aloin miettimää kuinka onnelliin oon ku mulla on äiti ja iskä.... Mut onnee uuesta perheenjäsenestä :) ja anna sille nimeks Ben :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos <3! Ja niin, kannattaa arvostaa niitä ku ne vielä on elossa :/ kiitos :)!

      Poista
  18. Tuli iteki ihan tippa linssiin kun tota luki, kukaan ei ansaitse tollasta...:( paljon voimia sulle<3 oot vahva ihminen!

    VastaaPoista
  19. ihana postaus!! voimia paljon sulle♥ ja voin kertoo että mulla ainakin pieni ihana koiranpentu pelastaa pahankin päivän:)

    VastaaPoista
  20. voi eei :'( aloin itkee ton aikana, oma isäni on ollu mielisairaalassa ja yrittäny itsemurhaa... mut otan osaa ♥

    VastaaPoista
  21. totaaa mä oon jo pidemmän aikaa seuraillu sun blogii ja sult ei näytä toi herkkulakko ollenkaa onnistuvan :D:DD:D:D: kannattaisko ees vähentää sitä et syöt tyylii pari kertaa viikos herkkui ja sit alat vähentää sitä et kerran viikos, kerran kahes viikos yms.... viel jos sua ''ärsyttää'' toi sun herkkujen syönti ja kyl sen rupee huomaamaa just vatsan seudult, ni kannattaa ihan oikeest rajottaa sitä syömist mut ei todellakaa ottaa mitää lakkoo koska sit sun ainaki tekee mieli syyä kaikkee.... itsekurin harjotusta vaa, ei se vaikeeta oo jos oikeesti haluu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mä tiiän oon toivoton tapaus :D! Mutta kyl tää on onnistunu ihan hyvin, koska syön ehkä 2 kertaa viikos enää herkkui:) tän viikon maanantain söin aika paljo, mutta eilen vaan jätskiä :p

      Poista
  22. Oii vähä söpö haavivaavi :3 minkä rotuin toi on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii on :> ! Ja se on sekarotunen eli sen äiti on mäyräkoira ja isä tipsun ja jackrusellin sekotus :)!

      Poista
  23. voi ihan kauheeta toi mitä sun isälle kävi.. mulki tuli pari kyyneltä tota lukiessa:'( toivottavasti toi avautuminen isästäs autto ees jonkun verran sua, voimia vielä!<3 ja vielä loppuun, että ihan hiiiimo sulonen toi teijän koiruli 8) !

    VastaaPoista
  24. Nii :'( ja toivotaan <3 ! Ja niin se on :>!

    VastaaPoista
  25. Luin näitä sun vanhoja postauksia ihan uteliaisuuttani koska oot ehdottomasti yks mun lemppari bloggaajist !! tuli kyyneleet silmii ku ees luin tota siu iskä juttuu , oot päässy tosi vaikeesta asiast yli , oot vahva ihmine mist kannattaa olla ylpee , vielä tälleen myöhässä , voimia iina <3 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ku kiva kuulla :))!! Ja kiitos paljon ihana <3!

      Poista
  26. Ihan hirveetä :c voimia ♥ Ei ollut onnellinen uusi vuosi sulla :(. Alko ihan itkettää, kun oon aika herkkä.

    VastaaPoista
  27. Itkin vaan ku luin ton jutun sun iskästä ku ite oon 13v ja mulla ja mun iskällä ei oo parhaat välit nii pitäsiköhän mun tehä jotain ku ei ikinä tiiä millon on se "viimeinen päivä ja mahollisus"? Ja kun mun pappa kuoli 2010 niin en vaa tajunnu sitä ja en enää muista papasta mitään muuta kun sen että ku nykyään menään mummulle niin katon vaa ikkunsata ja ootan millon pppa tulee koirien kanssa takasi.. :'( <3

    VastaaPoista
  28. Olit laittanu tän postauksen sun yhden videon kuvaukseen tai siihen, ja tulin lukemaan ton jutun sun iskästä, ja haluun sanoa että paljon Voimahaleja ja Voimia sulle ja kaikille läheisille :(<3! Tuli niin surullinen fiilis, mut aattelin että luen nyt tän postauksen loppuun, kun kerkesin lukea että siellä olis jotain ilosempaa juttua:) Ja haluan sanoa tähän loppuun vielä että Otan osaa, ja Pärjäile!<3

    VastaaPoista
  29. Tiedän että on ehkä vähän myöhästä tulla kommentoimaan tähän, mut mulla on niin samanlaiset fiilikset kun sulla. Mun iskä kuoli 1.11.2010 eli kolme vuotta sitten ja jotenkin samastuin kuin luin tätä postausta. Olin kymmenen vanha 12-vuotias silloinkuin kaikki tapahtui ja nyt jo 15v. Mullakin jäi niin paljon sanomatta isälle ja mun isän kuolema tuli niin yhtäkkiä, mut voimia sulle ja koita pärjäilla, sun blogi on mahtava !

    VastaaPoista
  30. Voi ihan hirveetä että oot joutunu kokee tollasta voimia !!:( ja mä aloin iha itkee Ku luin tätä...;(

    VastaaPoista
  31. Voi ei, voimia sulle!;( rupesin itekkii itkee ku luin tätä:(

    VastaaPoista
  32. Munki isä on kuollu... Ja ku luin tän rupesin itkee mun isä kuoli isänpäivänä 2013 ja ihana koira tulossa :) <3

    VastaaPoista
  33. Mua rupes itkettää ku luin tota tekstiä :( Munkin äiti on kuollu ja tiiän ettei oo helppoo päästä yli oman vanhemman kuolemasta :( Jaksamisia!

    VastaaPoista
  34. Voi sua :( Otan osaa !
    Anna koiralle nimeks mowgli :D no einyt sentään ! Tuolla on tosi paljon nimiehdotuksia : http://koirakuvia.net/koiran-nimet
    Ps. oot ihana ;)

    VastaaPoista
  35. Otan osaa.On varmasti ollu ihan kauheaa aikaa.:(
    Oot kyl tosi vahva ihminen:)

    VastaaPoista
  36. munkin isä on kuollu.

    VastaaPoista
  37. Voi , ihana postaus! Voimia sulle<3

    VastaaPoista
  38. Harmi että sun iskä on kuollu :(

    VastaaPoista
  39. Voi otan osaa :( ja mun oma isä on kuoleman sairas enkä voi kuvitellakkaan elämää ilman sitä. :( aloin itkee ku luin tota ja mietin et miltä susta tuntu. Mut eiks vili oo jo kasvanu paljon?:3 se on niin sulonen.! Ja sori ku nyt vasta tulin kommentoimaan.. :)

    VastaaPoista
  40. Otan osaa isäs puolesta!:( Tosi rohkeesti pystyit kirjottamaan asiasta, arvostan sitä ja tosiaan tippahan siinä linssiin tuli herkkis kun oon. Ihana koiruus teillä!:) Täytyy muuten vielä mainita, että tosi hyvin sovitte Teemun kanssa yhteen, suloinen pari!:)

    VastaaPoista
  41. Löysin tän postauksen vast ny ja pakko kyl sanoo et pääs miultakin itku. Iteltäni on kuollu äiti 9 vuotta sit, joten tavallaan osaan samaistuu. Ei voi sanoo et ikävä koskaan katoais, mut asian kanssa oppii elämään. Ihan tosi rohkeesti ja avoimesti kirjotit asiasta,pakko arvostaa! Paljon voimia siulle ♥

    VastaaPoista
  42. Ääh ku luin tän nii mua rupes jotenki itkettää ja ahdistaa. Mulla faija kuoli ku olin 4v... Joten kaikki kiva jäi kokematta ja sit viel ku en muista mitää faijasta :( otan osaa <3

    VastaaPoista
  43. En tiiä tuleeko vähän myöhään tää kommentti, mut huomasin vaan sun yt-videoita ja linkkasit tän yhteen videoon niin päätin katsoa! Ku luin tätä nii kyllä itku tuli :'( Oma isä kans tosi heikkona, ja sydänleikkaus koittaa pian. (Sydänkohtaus siis aiemmalta vuodelta) .. Ja pelko on kova, mut hyvät lääkärit Suomessa on, ja parhaansa ne tekee!:) Mut miten sä selvisit ja jaksoit kaiken ton kuoleman jälkeen? :/ Otan osaa tällee myöhään!<3

    VastaaPoista
  44. Mä liikutuin sun tekstitä minkä kirjotit isästäsi läheisen menetäminen tai pelkästään pelko siitä että menettää jonkun on ihan hirveää otan otan osaa <3

    VastaaPoista
  45. Ihana postaus!:)♥ja itku tuli ku luin sun isästä otan osaa♥!:3

    VastaaPoista
  46. Ihana postaus ja tsemppiä sulle, koska voin arvata että juri tänä päivänä ne asiat on sun mielessä PALJON! Uskon, että vaikka kiukuttelitkin paljon sun isälle, se kuitenkin tiesi että oikeasti se on sulle tärkee ♥

    VastaaPoista
  47. Otan osaa isäsi pois menoon <3 oma isäni sai sydän kohtauksen kolme vuotta sitten, hän kuitenkin selvisi, mutta muistan kuinka paljon kaipasin isääni silloin kun hän oli sairaala hoidossa. Nyt mullakin on havaittu rytmihäiriöitä, enkä voi jatkaa enää aktiivi urheilijana rasitus kiellon vuoksi... Voimia sulle ja koko perheelle <3

    VastaaPoista
  48. Luin vasta nyt tän postauksen. Vaikka tää tuleekin aika myöhässä,niin osanottoni Isäsi kuolemasta silti <3 Hän on nyt taivaassa,hyvässä paikassa. Siellä hän odottaa sinua. Ja katselee touhujasi pilven reunalta:)
    Ihana oli tää postaus!

    VastaaPoista
  49. Kirjoitan tän kommentin aika myöhään mut löysin tän sun blogin aika vasta...ihan kauheeta toi isä juttu :( mun iskä on alkoholisti ja sillä on yhesti ollu syöpä mua pelottaa aina joka päivä et millonkohan se kuolee siihen se sillee aina käy salaa juomas ;( Oot muuten hirveen nätti ja teet hyviä videoita (:

    VastaaPoista
  50. Pärjäile Iina mulla tuli ihan tippa linssiin ku luin tän :) yritä pärjäillä ja kun voitat taas jonkun kisan nii isäsi on varmasti ylepä sinusta <3 hyvä postaus oli :)...

    VastaaPoista
  51. Nostipa kyyneleet silmiin toi sun juttus. Paljon voimia, edelleen ton asian suhteen. <3 En voi sanoa tietäväni miltä susta tuntuu, koska oman vanhemman menettäminen on varmasti kamalaa.

    Toivon sulle kuitenkin kaikkea hyvää ja ole välittämättä sun arvostelijoista, oon huomannu niitä olevan paljon sun blogissa, ask.fm:ssä sekä youtubessa... Mutta sä oot selkeesti ikäiseksesi tosi fiksu tyttö, kun pysyt päihteistä erossa ja keskityt tärkeempiin asioihin, urheiluun, poikaystävään yms. Sitä ei tiedä milloin se oma elämä loppuu ja silloin on parasta elää sitä elämää mikä sulle on tärkeintä sekä olla itsestään onnellinen. :) Mä ainakin arvostan sut paljon korkeemmalle mitä useimmat sun ikäses, teinit yms.

    terveisin 19-vuotias blogisi seuraaja

    VastaaPoista
  52. IIIIINNNAAAAAA!!!:( otan tositositositosi paljon osaa!!!!! ;((( Rupesinn itkemään :(((( Mun mummi taas kuoli sillee et meninkattooo sitä ja se nukku mentii kotiin ja pelattii ja herkuteltii jasit äiti soitti ja sano et se oli kuollu <'3 voimia :* iha kauheeta siis omg iina otan osaa <3ää mä itkin ei tullu vaa tippa linssii vaan oikeesti itkin <3 Tekis mieli antaa sulle hali! :) :(

    VastaaPoista
  53. Vaikka tää on vanha postaus mun on oikeesti pakko kommaa tähän! Mulle tuli kyyneleet silmiin kun luin tätä <3 kuolema on jotain kamalaa jota en osaa ajatella kunnolla ja kun yrittää ajatella sitä niin rupee itkettää<3en vaan pysty kuvittelemaan sitä että mulla ei ois mun läheistä enään<3 en viitti kirjoittaa enempää etten itke enempää enään<3

    VastaaPoista