Vähän mun kropasta

Oon aina ollut jonkin verran epävarma mun kehosta. En oo kumminkaan koskaan ollut ylipainoinen tai mitenkään pullea, vaikka musta aina ajoittain on tuntunut siltä - ja tuntuu vieläkin välillä. Kuten mä viime postauksessa sanoin, oon ollut aina tarkka ja itsekriittinen mun kehon suhteen. Oon usein sanonut olevani "pulla" tai "läski", mitä en todellakaan ole, tiedän sen kyllä itse, vaikka sitä usein ääneen sanonkin. Mulla ei ole kumminkaan mitään vääristynyttä kehonkuvaa, älkää ymmärtäkö väärin. En ihaile mitään anorektisia mittoja tai muuta vastaavaa, tykkään itse vaan niin sanotusta pyykkilautavatsasta. En voi jostain syystä sietää pientäkään ylimääräistä mun vatsassa (etenkin alavatsassa, jonne mokoma aina kertyy), mikä on sillä tavalla hyvä juttu, etten anna itseni lihoa. Kuitenkin tämmönen liian tarkka itsensä vahtiminen voi olla hieman stressaavaa. Urheilijana siitä kumminkin varmaan on enemmän hyötyä kuin haittaa. Tän postauksen ideana on siis nyt, että kerron teille vähän eri ajoista mun elämässä liitettynä siihen, miten oon kyseisinä aikoina suhtautunut mun kehoon.
Ylläoleva kuva on vuodelta 2011. Aiempina vuosina, kun olin pienempi, ei keho merkannut mulle niin paljoa. Kyllä mä vähän harmittelin mun pyöreää mahaa, mutta totesin, että aika monella samalla luokalla olevallakin oli samanlainen - tätä kutsutaan myös lapsenpyöreydeksi. En siis ottanut siitä sen suurempaa stressiä. Keho alkoi sitten murrosiässä muuttumaan tietysti ja tää lapsenpyöreys alkoi pikkuhiljaa hävitä. Tilalle tuli sitten tää tämmönen, johon vaikutti erityisen paljon syöminen. Okei, mä en oikein osaa näitä termejä, mutta ymmärtänette mitä meinaan. Oon aina ollut perso herkuille ja se on sinänsä harmi, koska totuin jo pienestä syömään paljon herkkuja. Ne jotka mut tuntee tietää, että vedän kaikkea äklömakeaakin paljon kerralla. Tämmösen epäterveellisen elämän opin siis jo pienestä ja sen kanssa taistelu ei oo ollut helppoa. Onneksi oon sentään urheilua harrastanut aina, joten se on sitten tasoittanut tätä ongelmaa. Kuitenkin, vuonna 2011 en muista kumminkaan olleeni niin tarkka kropastani kuin nykyisin olen. Oli se silloinkin tärkeä, mutta ei niin kuin nykyisin on. No, tuohon aikaan olinkin ihan hyvässä kunnossa, maha oli aikalailla ns. pyykkilautavatsa. Ja jottei mee vaan mahan analysoinniksi, niin kaveriporukassa pyöri tämmönen huolenaihe kuin isot läskit jalat. Koin tuolloin jalkani jotenkin paksuiksi, mutta tiedostin ne kyllä lihaksiksi, enkä läskeiksi. Mä vaan muistan, kun Facebookissa oli yhen kroppakuvan yhteyteen pakko kirjottaa, että pikajuoksijoilla on paksut jalat, hah. Ja kun ne ei ees oikeesti ollut paksut. Peppua pidin hyvänä tuolloin, vaikkei se sitä kyllä ollut nyt jälkeenpäin katottuna. Vuosi 2012 oli ja meni, suunnilleen samanlaisen kuin aiempikin. 2013 vuosi oli semmonen vuosi, minkä muistan hyvin epävarmuutena mahan suhteen. Tuli lihottua jonkin verran isän kuoleman jälkeen, tosin katselin joitain sen vuoden kuvia ja osassa näytin kyllä laihalta, tiedä sitten oonko vaan saanu just kuvan otettua sillä tavalla. Muuten, kun puhun lihomisesta, en tarkota siis todellakaan kumminkaan lihavaa, muistakaa tää mun itsekriittisyys lukiessanne. Alamaha ja jenkkakahvat on aina ollut yks ongelmakohta, sillä niihin tuntuu kertyvän kaikki. Noissa parissa kuvassa näkyy tää ongelma tosin hyvin, lievähän nuo on moneen verrattuna, mutta mun silmissä jo tarpeeksi. Tein tuon kollaasin, koska tosta toisesta kuvasta näkee, kuinka koitan kädellä peittää mun jenkkakahvoja. Noita kuvia otin siis mun blogia varten. Muistan saaneeni kommenttia mun tisseistä, että olenpas lauta ja niin pois päin. Ei mulla joo mitkään suuret tissit ollut, eikä ole vieläkään, vaikka isommat jo ovatkin. Mä olen näihin tyytyväinen kummiskin, sillä ei juoksijalla nyt kovin isot oikein voikaan olla ja mitä mä niillä edes tekisin? Saisin luultavasti selkäkipuja ainakin, jos ei muuta.  Viime vuonna olin saanut itteni jo parempaan kuntoon sitten vuoden 2013(ylläoleva kuva on vielä vuodelta 2013) Kisatkin meni jo paremmin ja ennätyksiä tuli. Oli mulla kesällä silti joskus hetkiä, jolloin en ollut tyytyväinen mun kehoon. Mulla käy helposti niin, että maanantaina maha saattaa olla oikein hyvässä kunnossa, sitten jos se viikko meneekin aika herkutteluksi, niin onkin sitten heti jo tullut hieman lihottua ja en voi olla tyytyväinen taas hetkeen, koska siinä kestää kauemmin saada se pois. Sama on joulun kanssa, aina joulun jälkeen on sitten taas hirveä urakka saada maha takas hyvään kuntoon. Oon kyllä oikeesti kateellinen niille, jotka käy tyyliin useamman kerran viikossa syömässä roskaruokaa, eivät urheile ja silti ei näy missään. Ei sillä, että haluaisin syödä roskaruokaa niin paljon, mutta olishan se kiva, ettei heti kertyisi mahaan. Niin ja myös niille oon kateellinen, joilla maha ei turpoa tyyliin ollenkaan, kun syövät mahansa täyteen. Itsehän näytän siltä kuin olisi viimeisillään raskaana, hah. Mun suurimmat epävarmuuskohdat kehossa on siis ehdottomasti maha ja myös perse. Perse sinänsä ei ole syömisen kanssa missään tekemisissä. Joskus vaan tuntuu, että yhtenä päivänä se näyttää kivalta, seuraavana taas olemattomalta. En oikein tiedä miten se on mahdollista, koska tuskin se nyt yhdessä yössä muuttuu huonommaksi. Toisaalta on myös niin, että läheltä se näyttää kivan pyöreältä, sitten katson mun huoneesta eteisen peiliin ja se näyttää aivan pikkuruiselta. No, joka tapauksessa tahdon alkaa treenata pyllyä enemmän, sillä en varsinaisesti treenaa sitä mitenkään. Mahan kanssa mulla ois ens kesäksi tavotteena saada jonkin verran vatsalihaksia näkyviin. Tuossa alla olevassa kollaasissa näkyy, millasesta pyllystä ja vatsasta mä tykkään. Tuo pylly on ehkä hieman suurehko kyllä, mutta vähän tohon suuntaan kummiskin!

Kuvat Pinterest.
Näin loppuun haluan vielä korostaa, että tämä teksti liittyy vain omaan kehooni. Jos teillä on asiat toisin, niin sitten on. En katso lihavempia ihmisiä halveksuen tai mitenkään pahasti, vaikka omat ihanteeni ovatkin aivan jotain muuta. Sen verran vielä liittyen siihen, että oon saanut niin positiivista kuin negatiivistakin kommenttia mun kropasta. Mä en oo koskaan ottanut itteeni niitä "oot läski" -kommentteja, koska kyllähän sen nyt itsekin tietää ettei läski ole. Mutta miettikää, ennen kuin meette toiselle kommentoimaan sen kehosta, koska hän voi olla siitä epävarma ja tämmönen kommentointi voi johtaa pahimmillaan jopa syömishäiriöön. Toivottavasti saitte tästä nyt jotain irti ja kysyähän saa, jos jokin kohta jäi vaivaamaan tai unohdin kertoa :)