torstai 7. tammikuuta 2016

2015

Täältä tullaan taas muita jälessä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai? Totesin viime postauksessa, että varmaan liian myöhäistä tehdä tämmönen, mutta niin monet toivo tätä ja eihän tää nyt myöhästä oo, ekaa viikkoahan tätä vuotta vasta eletään! Siispä tässä tiivistettynä vuosi 2015 mun osalta.1 TAMMIKUU
Tästä kuusta en hirveämmin mitään muista, johtunee siitä, ettei tuossa kuussa hirveemmin tapahtunut mitään erikoista. Ingan kanssa käytiin Helsingissä shoppailureissulla, muuta mainitsemisen arvoista en itse ainakaan muista. Toki oli valmisteluja seuraavan kuun wanhojentansseihin! Kisaamaan en päässyt, koska mykoplasman kanssa piti olla varovainen.
2 3 4 HELMIKUU 
Tässä kuussa olikin jo aivan eri ääni kellossa! Värjäsin hiuksiani hieman, eli laitettiin tummanruskeita raitoja mun vaaleisiin hiuksiin. Wanhojentanssit olivat jo lähellä ja halusin muuttaa mun ilmettäni jotenkin edes, joten vähän "kirjavat" hiukset oli siihen hyvä vaihtoehto. Ennen wanhoja oli penkkarit ja jouduin abien "uhriksi", haha. Myönnän, pelkäsin tota päivää, koska musta nyt voi saada just kaikenlaista pilaa väännettyä, onneks kuitenkin pysy hyvän maun rajoissa. Wanhat oli perjantai 13. päivä ja jotenkin se ahdisti, vaikken mikään taikauskonen ole, heh. Kumminkin päivä ja tanssit sujui vallan mainiosti ja oli mahtava kokemus! Helmikuun lopussa matkustettiin Teemun kanssa Helsinkiin yöksi hotelliin ja samalla viikolla oli halli SM-kisat Turussa. Ne eivät sujuneet mun osalta hyvin, mutta koska en päässyt finaaliin, oli mulla sitten kokonainen päivä aikaa viettää Teemun kanssa mun 18-vuotissynttäreitä, jotka sattui just tolle ajankohdalle.
5 MAALISKUU 
Maaliskuusta sain revittyä just ja just nää kuvat. Eipä siis tainnut mikään ihmeellinen kuukausi olla. Oikeastaan mieleeni on jäänyt vain todella jännittävät työhaastattelut ja nilkan venähtäminen. Kuitenkin työhaastattelut meni hyvin, sillä sain kummastakin kesätyöpaikan ja nilkkakin parani jo parissa päivässä entisellensä, vaikka turvotus antoi ymmärtää muuta.
6 7 HUHTIKUU 
Heti huhtikuun alussa päästiin Teemun kanssa matkustelemaan. Olin voittanut edellisen vuoden syksynä yhden kilpailun, josta sain 2000 euron arvoisen matkan Pariisiin. Siispä matka ei maksanut meille muuta kuin ruuat ja semmoset pienet jutut. Pariisi ei ehkä ollut ihan mun paikka ja sääkin sattui olemaan juuri tuolloin sateinen, mutta oli tosi kiva päästä näkemään se paljon puhuttu kaupunki! Ja ei pidä unohtaa myöskään sitä, että maistoin Pariisissa ekan kerran taivaallista Lindt-suklaata... <3 Muuten huhtikuuhun ei kuulunut mitään taivaallista, kamppailin vielä mykoplasman kanssa lääkekuurin avulla. 
8 9 TOUKOKUU 
Toukokuu oli muuten tosi onnistunut kuukausi, paitsi loppukuun hylätty inssi vähän latistaa mun ajatuksia toukokuusta. Kuitenkin vapun ja äitienpäivän vietto oli osana tätä kuuta, samoin kesäloman alkaminen ja autokoulun loppuun suorittaminen. Käytiin koulun kanssa Vellamossa Kotkassa ja oli ihan mielenkiintoinen paikka. Ostin myös auton itselleni, vaikken sitä vielä päässytkään ajamaan. Teoriakokeen sentään läpäisin ekalla yrittämällä, vaikka sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Ei pidä myöskään unohtaa sitä, että tapasin ekan kerran muut Juissin somettajat Juissin tehtaalla!
10 11 KESÄKUU 
Ajokortti taskussa oli hyvä aloittaa kesäkuu. Pääsin toiseen inssiin onneksi todella nopeasti ja ei tarvinut kuin kerran polkea kesätöihin se 30 km. Kuun alussa juhlittiin myös Teemun valmistujaisia, vaikka Teemu valmistui siis toukokuun puolella jo. Myös meidän 3. vuosipäivää vietettiin perinteiseen tapaan Amarillossa syöden. Kesäkuu oli siis aikamoista juhlaa, tai siis täynnä ilonaiheita. Ajelin myös Lahteen, jossa muutaman muun somettajan kanssa mentiin miittiin jakelemaan Juissia. Kesäkuuhun tietysti kuului myös juhannuksen vietto, jota tosin haittasi vähän huono sää, eikä kokkokaan oikein tahtonut kunnolla roihahtaa.
12 HEINÄKUU 
Heinäkuussa lopetin mun toisen työn, koska se ei ollut kannattavaa urheilun ja toisen työn kannalta. Pääsinkin tässä kuussa reissailemaan kesäkuuta enemmän. Aluksi meillä oli somettajien kanssa suuntana Turku-Vaasa-Powerpark-Tampere -reissu ja oli kyllä huikea reissu! Ekaa kertaa ikinä olin itse Powerparkissa ja pääsin myös kartingia kokeilemaan. Heinäkuussa kyllästyin mun hiustenväriin ja päätin vetästä ne ruskeaksi. En ole katunut päätöstä, nää on todella kivat. Vielä heinäkuun lopulla lähettiin toiselle isommalle reissulle somettajien kanssa, tällä kertaa kohti Oulua, jonne ajoin siis itse omalla autollani Daniel ja Tomas mukanani. Oli aika pitkä reissu ajaa yksin (siis olla ratissa yksin) ja vielä noin tuoreena kuskina, mutta sujui onneksi hyvin ja oli hauskaa! Oulussa oltiin mökillä ja käytiin väriestejuoksussa, jiihaa!
13 14 ELOKUU 
Lähettiin Teemun kanssa Turkkiin oikeestaan viimeinen päivä heinäkuuta, mutta periaatteessa loma vietettiin siellä kumminkin elokuussa. Oli todella kuumat oltavat, lähemmäs 40 astetta, mutta oli todella siistiä nähdä millaista Turkissa on. Tykkäsin kovasti, tosin liikkuminen oli aika rankkaa kuumuuden takia, vettä tuli juotua tosi paljon. Ihana reissu kyllä muuten, mutta oli silti kivaa palata kotiin. Tulikin sitten hieman kiire valmistautua SM-kisoihin, kun reissu oli just ennen niitä. SM-kisat meni kuitenkin ihan ok, kauden paras aika tuli 100 metrillä ja en ihan päässyt finaaliin. Vähän pettymys kaiversi, mutta ei pahasti kuitenkaan. Mimosalla oli myös ekat hippokisat, joita käytiin Teemun kanssa kattomassa!
15 16 SYYSKUU 
Syyskuu oli hyvin jännittävä mulle, sillä mua haastateltiin ekaa kertaa ihan tv-ohjelmaan. Onneksi se sujui kuitenkin ihan hyvin, vaikkakin naamani kiilsi kuin mikäkin, heh. Toinen syy miksi mua jännitti tuolloin niin paljon oli se, että pidin ekaa kertaa elämässäni live-esiintymisen vieraalle ihmisjoukolle. Onneksi porukka oli mukavaa ja lopulta se sujuikin yllättävän hyvin! Myös mun viimeiset pari kisaa tässä kuussa meni odotettua paremmin. Kunto tuli esiin vasta SM-kisojen jälkeen, mikä on tietysti harmi, mutta silti kiva juttu, että se vielä sieltä näyttäytyi ennen syksyn treenitaukoa. Juoksin KLL:n kisoissa tosi hyvin kovaan vastatuuleen ja olin todella tyytyväinen. Vietettiin syyskuussa myös abien tj 100 -päivää ja kävin valmentajakoulutuksessa. Terveystiedon yo-koe oli kanssa ja vietinkin siellä sen koko sallitun ajan, mutta kyllä kannattikin.
17 18 LOKAKUU 
Käytiin Teemun kanssa heittämässä syksyinen retki Repovedelle, jossa oli kauniit maisemat. Treeniryhmän kanssa tuli usein käytyä 10 km sauvakävelyllä. Suoritin mun harjoitusvaiheen autokoulussa ja käytiin siinä samalla Loviisassa ihanassa kahvilassa. Lokakuussa oli myös ihanan kummityttöni Mimosan 2-vuotissynttärit ja siellä tuli herkuteltua taas hirmusesti, mutta minkäs teet, kun on hyvää tarjolla, heh. Tein myös mäkkärin kanssa yhteistyötä Instagramiin, oli todella kiva yhteistyö tämä :) Viimenen päivä oli Indiedays inspiration day ja blog awards. Olin itse ekaa kertaa kyseisissä tapahtumissa, mutta varmasti menen toistekin! 
19 MARRASKUU
Juhlittiin Ingan 18-vuotissynttäreitä syöden Nevillessä ja sitten siirryttiin jälkkäriille eli kakulle Ingalle. Vein isänpäivänä kynttilän haudalle ja kävin Demin kuvauksissa. Maanantai yllätti mut positiivisesti tässä kuussa pari kertaa, sillä sain nopeustesteissä ennätykset ja sain kaikkea kivaa "lahjaksi". Tuossa kuvassa siis tammikuun Demi, mutta nuo kuvat siihen kuvattiin marraskuussa!
20 21 JOULUKUU
Studia-messut, sairastuminen siellä ja herkuttelu. Niistä oli pääosin mun joulukuu tehty. Koristelin huoneeni jouluiseksi ja tykkäsin kovin lopputuloksesta! Mikon ja Maisan synttärit oli myös ja sai taas syötyä niin paljon hyvää, että huhhuh. Tein ekaa kertaa ikinä piparkakkutalon yksin ja musta se onnistui hyvin, nyt äiti onkin sen jo syönyt. Joululomalla käytiin Teemun kanssa ruotsinristeilyllä, vietettiin joulua ja uutta vuotta ja herkuteltiin. Ei tästä nyt viitti enempää kirjottaakaan, sillä nää asiat oon vasta täällä kertonutkin.

Mun vuosi oli siis hyvä, sain uusia tuttuja ja ystäviä, pääsin reissaamaan useaan paikkaan, joissa ennen en ollut ollut ja loppujen lopuksi urheilukin sujui ihan hyvin, sairasteluista huolimatta. Vuodessa ei oikeestaan ollut mitään todella huonoa, vain se mykoplasma oli aika isona miinuksena. Toivon, että tämä vuosi 2016 on vähintään yhtä hyvä, toivottavasti myös parempi ja terveempi. Palaillaan taas, heippa <3

3 kommenttia:

  1. Olispa mulla ollu noin kiva vuosi...

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus!! Sulla on ollu hyvä vuosi kun oot käyny Ranskassa, Turkissa, Ruotsissa ja matkustellu vielä suomenkin sisällä :) Hyvää vuotta 2016, toivotaan että tästä vuodesta tulee mahtava :) <3

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa tosi kivalta! :) Mun 2015 vuoden parhaimpia hetkiä on kun olin One Directionin keikalla, lintsillä, kylpylässä ja sain kissanpennun. <3 Kaikkea hyvää sulle sekä Teemulle! :)

    VastaaPoista