Heippa! Huh, vihdoin löytyi jostain aikaa kuulumispostaukselle ja onneksi myös kuvia! Kerron nyt aikalailla kuvien perusteella myös kuulumisiani, joten aloitetaan siis tasan viikko taaksepäin. Eli tasan viikko sitten oli Ingalla synttärit ja Inga ei niitä sillee juhlinut, että olis varsinaisia synttäreitä pitänyt, mutta tietysti aina pitää muistaa synttärisankaria. Niinpä menin illalla läksyt hoidettuani Ingalle tunniksi ihan vaan käymään. Mä en varsinaisesti mitään lahjaa ostanut, suklaalevyn ja 5 euroa annoin, sillä ei ollut sillä hetkellä just lompakossa muuta x) Lisäksi äiti antoi tuon kynttilän, kun sanoin, että Inga tykkää kynttilöistä. Syötiin siinä Fazerina-pipareita ja juteltiin kaikesta.
Viime perjantaina lähdin alueleirille Pajulahteen ja mulla olikin tällä kertaa heti treenit, jo ennen majoittautumista, yleensä siis on ollut toisinpäin. Mulla oli varattu huone Sannin kanssa, mutta Sanni ei ekana päivänä vielä leirille tullut, joten luulin, että joudun yksin joidenkin vieraitten kanssa mahdollisesti, josta mä en tykkäis yhtään, sillä tarvin sellasen tutun ympäristön tollasissa yöpymistilanteissa. Heti ensimmäisenä leirillä tapasin pukkarissa Jannan ja sovittiinkin sitten heti, että mennään samaan huoneeseen. Ekojen treenien jälkeen mentiin sitten majoittautumaan ja syömään. Siellä meitä ei päästetty samaan huoneeseen, todettiin vain, että vaihtakaa sitten keskenänne. No, Janna sitten nukkui Sannin tilalla ja myöhemmin selviskin, ettei Sanni seuraavana yönäkään aikonut jäädä leirille, joten pystyttiin olla samassa huoneessa Jannan kanssa. :)
1&2: Ruokaa oli taas niin paljon, ettei tiennyt mitä sitä ottais. Yleensä otinkin vähän kaikkea. 3: Leirillä oli pari mun mielestä ihan liian pitkää luentoa, josta ei edes ollut hyötyä oikeestaan, enemmänkin siitä olis ollut hyötyä, että oisin jäänyt huoneeseen lepäämään luennon sijasta. 4:Mua väsytti lauantaina ja sunnuntaina ihan älyttömän paljon. Leirillä ei tuu oikein ikinä nukuttua tarpeeksi hyvin/pitkään treenien määrään nähden. En olis millään jaksanu lukea historiaa, mutta yritin edes pikkasen aloitella.
Leirillä oli yhteensä viisi treeniä, joista kaikki oli aika rankkoja, niin kuin aina. Meillä oli lauantaina cooperin testi aamutreeneissä ja mua jännitti se tosi paljon, sillä mulla on nyt ollu hengästymisen kanssa ongelmia. No, juoksu olikin sitten aivan tuskaa ja tein huonoimman juoksun ikinä. Sykkeet oli lähellä maksimisykettä koko juoksun, joten kyllähän siinä ihminen väsyy. Sen juoksun jälkeen päätin, että nyt on kyllä lähiaikoina mentävä lääkäriin, sillä mä en oo normaalissa kunnossani. Muuten leiri sujui hyvin, jaksoin tsempata loppuun asti enkä romahtanut, niin kuin joillain leireillä on päässyt käymään. Leiri loppui sunnuntaina 16 jälkeen ja kotona mua odottikin läksyt. Ja nam, viimeisenä päivänä oli kakkua jälkkärinä :P
1: Ennen viimeisiä treenejä otettiin koko leirin yhteiskuva. Luojan kiitos mua ei näy, seisoin meinaan tossa eturivissä oikealla, mutta mun ilme ja asento oli ihan hölmöt :-D Rajasin siis itse itseni tosta pois. 2: Menossa kotiin sunnuntaina leiriltä. Tuntu, että kello olis ollu jotain yheksän illalla, vaikka se ei ollut edes 17 :-D 3: Vili eilen aamulla makoilemassa <3 4: Sunnuntai-iltana leiriltä palatessani en ehtinyt käymään isän haudalla, mutta muistelin menneitä ja lisäsin instagramiin kyseisen kuvan. Ps. Tuo pullo taitaa olla joku alkoholipullo, mutta sisällä on kyllä mehua :-D
Mulla alkaa nyt ensi viikolla koeviikko sitten ja hirmusesti on opittavaa ja aikaa aivan liian vähän. Koitan tehdä jotain videota ainakin tässä tällä viikolla, mutta katsoo nyt miten homma etenee. Erikoispostausideoita saa laittaa, tällä en hae videoehdotuksia vaan aihepostauksia.
Kävin muuten tänään aamulla lääkärissä tämän tiheän sykkeen takia ja multa otettiin nyt kaikenmaailman testejä, kuten mykoplasma, suuri verenkuva ja sydänfilmi. Ens maanantaina saan tietää onko niissä jotain vikaa vai ei. Lääkäri puhui jotain astmasta, että mulla on vähän astmaan viittaavia oireita, mutta täytyy katsoa ja odottaa tuloksia. Toivottavasti joku vastaus löytyy, sillä ei oo kivaa elää epätietoisuudessa. Alla vielä viime aikoina postista tulleita uusia juttuja, yllätys yllätys, että kaikki on Ebaysta :-D Palaillaan varmaankin videon kera, moikka <3
Ps. Tätä suklaata ei myydä enää missään täälläpäin, miksi?! Tuo on mun ja Teemun lempparia ja siksi ärsyttää. Onneksi äitin miesystävä löysi venäjältä tax free kaupasta tuota, niin hän lupasi välillä tuoda sieltä, kun Venäjällä käy!
Ihonhoidosta ja sen rutiineista postausta, joku jouluun liittyvä, susta ja Teemusta joku postaus, kerrot sun lapsuudesta, postaus omasta itsestäs et millanen on sun hyvä ja huono puoli,
VastaaPoistaKiitos ehotuksista :)
PoistaTee my day pitkästä aikaa koeviikon jälkeen!! Miten vietät sun joulua?? :) onnea koeviikkoon <3
VastaaPoistaPitkästä aikaa :o ? Siis multahan vasta viimeksi tuli my day x)? Ja kotona varmaan, sisko lapsineen tulee käymään, syödään ja tämmöstä :) Kiitos <3
Poistaja kun mikään ei riitä näköjää :D juurihan iina teki my day videon ja nyt ku pitäs jo heti tehä uus ? :D ehkäpä iinalla on kiite tehä muutaku kuvailla my dayta sulle:D
PoistaToivottavasti sulla ei nyt mitään astmaa ole, ei oo kauheen hyvä ton harrastuksen takia.
VastaaPoistaIhanat kenkulit! :)
Jep :/ Kiitos :)! Maksoi vain reilun 10 e :'D
Poistatee postaus ebaystä mitrn tilata ,keltä kannattaa tilata ,olisin halukas mutta en osaa yhtään käyttää sitä enkä ymmärrä just mitää siit :/
VastaaPoistaMä en sinänsä tosta voi tehdä, ku en itsekään katso keltä tilaan :( Ja ebaysta tilaaminenhan on samanlaista kuin tilaisi ihan mistä vaan netistä melkeinpä :o? Jos haluat apuja nii laita fb-viestiä vaikka kohista, joita et ymmärrä :)!
PoistaVoitko tehdä jouluaattona tai edes joulupäivänä MyDayn? Sun MyDayt on kaikista parhaita, enkä oo koskaa kattonu parempia MyDay-videoita kun sun!! N eon aina niin pirteitä ja positiivisia, vaikka et tekis mitään erikoista.♥
VastaaPoistaEhkä :)! Ja voi kiitos <3
PoistaMissä asti sulla siis on sykkeet? Kun rupesin miettii että onko ok jos sykkeet menee 160 mulla kuntosalilla juostessa/kuntopyörälillessä?
VastaaPoistaMulla menee ihan perus hölkässäkin 170-180... yks päivä kun Teemun kanssa piti mennä aerobinen lenkki ja sykkeiden piti pysyä alle 155, oli se melkein kävelyä :/ Esim. cooperissa mulla oli 200 pinnassa koko ajan sykkeet. Ja muutenkin aikalailla 190-200 tienoilla kun spurttaan tai teen jonkun liikkeen kuten rinnallevedon yms., tosin se nostaakin sykkeitä mutta silti! Ei tuo sun ole paha :)
PoistaVoisitko kertoa tuosta objektiivista lisää sitten, kun olet päässyt sitä testaamaan? :)
VastaaPoistaJuu voin jos opin käyttämään, se ei oikein toimi mun mielestä ihan sillee ku oletin :D Tai sitten en vain osaa x)
PoistaSulla on tosi kivoja postauksia ja osaat kirjoittaa hyvin ja ottaa hienoja kuvai :) Mulla itseläni todettiin astma tässä lähiaikoina home koulun takia :(
VastaaPoistaKiitos :)! Voi ei, ikävää tommonen :(
PoistaOletko miettinyt ettei sinulla ole ylikuntoa? :o
VastaaPoistaYlikunto ei ihan tollanen ole, sillon ei vaan jaksa mitään ja testit huononee jne mun mielestä! Ja mykoplasman kans toine vaihtoehto on keuhkoklamydia, kanttii seki varmistaa ettei oo kumpaakaa noista! Mutta mykonhan näkee siis korkeista sykkeistä myös siitä että väsyttää koko ajan ja ei oikeen mikään kiinnosta ja sitten ei vaan jaksa harjotella ja just testittulokset on huonoja verrattuna enkkoihin:/ ja siis kokemuksesta puhun, mulla kun on myko ollu jo yli vuoden ja lääkekuuria oon syöny niin monta että... Meillä on siis sama harrastus, itsekin yleisurheilija olen ja pikamatkat ja pituus on lempparit:) Toivotaan että selviää toi sun juttu, tsemppiä urheiluun!!:)
Poista1. Anonyymi
PoistaJuu kävi seki mielessä, mutta en oikein usko, että se on :)
2. Anonyymi
Juu, multa otettiin sekin testi! :) Voi ei, ikävä juttu :( Kiitos samoin! :)
onko sun äidin miesystävä siis venäläinen? :) vai käykö esim. työn takia siellä?
VastaaPoistaEi oo! Se käy sieltä hakemassa vaan bensaa ja ostamassa vettä samalla x)
Poistaostamassa vettä? :-D miks venäjällä asti
PoistaSiis sanoin, että bensaa hakee sieltä, koska ei täältä sinne oo pitkä matka ja sielt saa halvalla :D Ja samalla vaan ostaa myös tosi halpaa vettä xd?
PoistaVoi tätä ketutuksen määrää.... mä näin sut leiril iha pika pikaa sin yhes kohtaa ja olisin halunnu kuvan. Mut en viittiny ku oon jo kerra menny "sulta"pyytää kuvaa etkä ookkaa ollu sä...
VastaaPoistaVoi :( Ens kerralla sitten, kyllä nyt mut pitäis tunnistaa :P suht lyhyt, pitkähiuksinen ja sähläävä ;D
PoistaOon nähnyt tota kyseistä suklaata ainakin veturin k-citymarketissa :)
VastaaPoistaJuu sieltä mäkin sitä ekan kerran ostin :) Mutta eipä oo myyty enää moneen kuukauteen :/
PoistaMikä on sun tavoite yleisurheilussa? Tähtäätkö olympialaisiin?
VastaaPoistaHmm... en oo niin tarkasti ajatellut, tavoitteena päästä kyllä isoihin arvokisoihin :)
PoistaMistä ot ostanu ton punaisen villapiadan, jos on noita erivärisii kuvioita? (: Tosi kivan näkönen ja oon ettiny jotain ton tapasta (: Kiva jos vastaisit, ja onko se lämmin päällä? (: Paljon muuten se sun coopperi meni? (: Ja paljon juokset lentävän? (:
VastaaPoistaH&M :) Ja semmonen sopiva, se ei oo kovin paksu! Cooperissa meni 2590 m :/ Ja lentävä 20 m meni nyt 2.38 s, viime keväänä 2,34 s, joka on ennätys :)!
PoistaMoi! Sun askissa oli se ihana taikayö suklaarulla (?:D) ni voitko antaa sen ohjeen? Näytti niiin hyvältä!! ♡ :D
VastaaPoistaSehän on kaupasta ostettu :D
PoistaJuu kaupasta on :'D
PoistaMoikka!
VastaaPoistaMinulla olisi semmoinen video ehdotus mikä perustuisi tulevaisuuteen.
Siinä voisit kertoa esim:
-mitä haluat lähteä opiskelemaan lukion jälkeen
-minkälainen olisi unelma työsi
-entäpä unelmiesi koti
-minkälaisia mietteitä sinulla on perheen perustamisen suhteen
-ja mitä muuta haluaisit sinun tulevaisuutesi kuuluvan kun tietenkin Teemu ja yleisurheilu
Olisi kiinnostavaa kuulla tommoisia mietteitä sinulta! :-)
Pistä harkintaan, jos kuulostaa yhtään järkeenkäyvältä ehdotukselta!
Hyvää loppuvuotta´sulle, ja tsemppiä opiskeluihisi ja muuhun! Muistahan välillä myös levätä ja ottaa vaan ihan rennosti! <3
Kiitos ehotuksesta :)
PoistaKiitos samoin! :-) Koitetaan <3
Oliko teemulla jo kutsunnat, millon menee inttiin? :)
VastaaPoistaJuu oli :) Todennäköisesti tammikuussa 2016 :)
PoistaIhana postaus jälleen Iina!:* ♥
VastaaPoistaVoi kiitos <3 ! :>
Poista