maanantai 25. toukokuuta 2015

Katse eteen ja suupielet ylöspäin

Heippa! Alan nyt tekemään useammin postauksia, kun semmoista vastausta sain edellisessä postauksessa esittämääni kysymykseen. Tietenkään en voi silloin postausta tehdä, jos yksinkertasesti ei ole mitään postattavaa, mutta näin muuten :)
              Viime perjantain vietin aluksi Teemun kanssa ja halusin auttaa Teemua sen kotitöissä! Tällä kertaa kyseessä oli siis koko pihan nurmikon leikkaaminen ja mä en aiemmin ollut kyseistä puuhaa tehnyt, kun satun asumaan kerrostalossa. Aluksi Teemu näytti mallia ja sitten mä ryhdyin hommiin. Haha oli varmasti oikein viihdyttävän näköistä, kun mä kaikki paikat jäykkinä tota nurmikkoa ajoin :D Mulla on meinaan tapana jännittää koko kroppa, jos en jotain juttua taida, näin oli esimerkiksi ekoilla ajokerroilla autokoulussa. Siitä se kuitenkin lähti (niin ruohonleikkuu kuin autolla ajaminenkin) sujumaan ja musta se oli oikein kivaakin, kun sitä ei pakolla tarvitse itse tehdä!
PicMonkey Collage 2C1358F2-CCDE-463F-8894-64EAABB4001A_zpsgc1kfu1d IMG_7450 IMG_7443 IMG_7439 Teemulta lähdin sitten yksin kotiin, sillä Teemulla oli illalla peli ja mä päätin ahkeroida nyt sitten kunnolla ja ryhdyin siivoamaan mun autoa sisältä. Autohan oli suoraan sanottuna kamalassa siivossa ja mulla meni yhteensä kolme tuntia imuroinnissa, matonpesussa ja tämmösessä. Mutta työ kannatti ja tuli puhdasta jälkeä! Yllätyin, että sain noita mattoja puhdistettua noinkin paljon, sillä olin varma, että nuo liat ois pinttynyt kiinni niihin.
                Lauantaina mentiin Teemun kanssa ensin Robinhoodiin ostoksille, sillä ostettiin autonpesuvälineitä. Sieltä suoraan ajettiin pesupaikalle ja ryhdyttiin nyt siis ulkopuolen pesuun. Urakan jälkeen auto oikein hohti kauniisti ja oli sopiva aika napata teillekin kuvat siitä. Ihailtiin vaan tota koko loppupäivä Teemun kanssa, haha. Lähettiin samana päivänä käymään Veturissa etsimässä mulle mekkoa kevätjuhlaan. En löytänyt mitään ja päätin sitten luovuttaa ja tyytyä johonkin vanhaan mekkoon. Illalla käytiin urheilukentällä tekemässä treeni, tai no minä siis treenasin ja Teemu halusi ottaa kuvia :D Mulla oli kevyitä juoksuvetoja, mutta mulla tais tulla migreenikohtaus siinä ja jouduin vähän jättämään treeniä pienemmälle. Ei oo kyllä ennen tuntunut päässä noin kivuliaalta kuin tolloin lauantaina! Kotona meitä sitten odotti tortillat.
IMG_7458 IMG_7474 IMG_7499 IMG_7544 IMG_7570 IMG_7658 IMG_7685 Sunnuntaina käytiin uudestaan Veturissa, koska päätin nyt ostaa sieltä jonkun mekon, vaikkei se semmonen sit ollutkaan, kun oisin halunnut. Ostin Cubuksesta pitkän kukallisen mekon, joka käy sit vaikka kesän kuvailuihinkin. Lisäksi löysin kivan kukkapannan, jonka ajattelin tuon asun kanssa laittaa kevätjuhlaan. Loppuilta menikin sitten äikän kokeeseen lukiessa.
               Tänään oli siis viimeinen koe ja kyllä on nyt kiva kun ei enää tarvi huolehtia noista kouluasioista vähään aikaan! Paitsi no, kesällä pitää lukea yo-kirjoituksiin, mutta u know. Tänään tuntui aluksi ihan vastoinkäymisten päivältä, kun meikit ei mennyt hyvin, koe meni huonosti ja ajotuntikin meni pilalle yhden ärsytyksen takia. Treenit sitten pelasti tän päivän, sillä meillä oli nopeustestit sekä loikkatestit. Kaikissa paransin n. kolmen viikon takaisia tuloksiani! Mulle ei silloin kolme viikkoa sitten kerrottu nopeustestin tuloksia, koska en halunnut, kun tiesin kuinka huono olin. Tänään vetäsin hyvän ajan, vaikkei kuitenkaan mun ennätystä ollut. Valmentaja myös paljasti sen kolmen viikon takaisen tuloksen ja olin ihan äimänkäkenä kuinka paljon kolmessa viikossa voi tulla aikaeroa tossa lentävässä. Nyt näyttää siis ihan positiiviselta urheilun suhteen, tosin työt tulee verottamaan kesän tuloksia varmaan aika rajustikin. Mutta joo, mun pitäis varmaan katella nyt huomisia työvaatteita, kun huomenna siis on harjoittelupäivä mun kesätyöpaikassa! Tuun olemaan varmaan ihan poikki, kun yhtäkkiä tulee kahdeksan tunnin fyysinen työ kuvioihin :-D Palaillaan tällä viikolla, heippa!
IMG_7693 IMG_7704 IMG_7698 A0B653E5-8C50-4BC0-94E9-B9AFDD3E16ED_zpsh3yn8jns

22 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja jaksamista kesätyöhös ja lukemisiin;)

    peaceandthebeatles.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Paljon juoksit lentävän?:) kiva jos urheilussa sujuu!:) ja miten myös ne loikkatestit?:>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 2,37 s :) Ennätys siinä on 2,34 s vuos sitten, yllätyin että meni noin lähelle sitä, kun nyt tosiaan ollut kaikkea huonoa tässä! Vauhditon pituus 2,53 m ja vauhditon 5-loikka 12,11 m :)!

      Poista
  3. Jos sulla on migreeni niin et saisi käyttää e-pillereitä. Kohottaa huomattavasti aivoinfarktin riskiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. täähän riippuu paljon siitä onko kyseessä aurallinen migreeni vai auraton. aurallisessa ei saa käyttää, mutta aurattomassa saa. Kuitenkaan sekään ei ilmeisesti kovin suositeltavaa ole, mutta pillerit kyllä saa jos haluaa, toisin kuin aurallisen migreenin kanssa. Mulla on kerran ollut aurallisen migreenin oireita, ja siitä kun lääkärille kerroin niin piti heti lopettaa e-pillereiden käyttö..

      Poista
    2. "Yhdistelmäehkäisypillereitä ei nykytiedon valossa suositella käytettävän naisilla, joilla on aurallinen migreeni. Migreeni ilman aura-esioireita ei sinällään estä alle 35-vuotiaan naisen yhdistelmäpillereiden käyttöä."
      http://www.yths.fi/terveystieto_ja_tutkimus/terveystietopankki/88/ehkaisypillerit

      Poista
    3. "Yhdistelmä-e-pillereiden yleisimpiä haittavaikutuksia ovat mm. välivuodot, pahoinvointi sekä rintojen arkuus. Yleensä kyseiset haittavaikutukset pienenevät lääkkeen pitemmän käytön myötä. Yhdistelmä-e-pillereihin on liitetty myös suurentunut riski sairastua verenkierron häiriöihin, kuten sydän- ja aivoverisuonien tukkeumat. Riski on korostuneempi tupakoivilla ja iäkkäämmillä e-pillerien käyttäjillä.

      Mikäli lähisuvussa on laskimo- tai valtimoveritukos -taipumusta, tulee ennen pillereiden aloitusta selvittää, onko naisella perinnöllinen tukosriski (laboratoriotutkimuksena tehtävä hyytymistaipumusselvitys). Aurallinen migreeni on este yhdistelmäpillerien käytölle." ensikerralla kun käyt lääkärillä mittaamassa verenpaineen ja uusimassa reseptin kannattaa mainita hänelle syy isäsi kuolemaan(jos et ole aiemmin huomannut asiasta mainita) jotta voidaan selvittää onko se perinnöllistä ja tietysti tuosta migreenistäkin kannattaa mainita :)

      Poista
    4. Siis ei mulla ole migreeniä todettu, ei ois varmaan tohon sitä sanaa pitänyt laittaa!
      Ja viimeiselle anolle: Juu täytyy tosta varmaan sanoa :)!

      Poista
  4. Minkä vuoden auto toi on? :)

    VastaaPoista
  5. Mahtava postaus

    all-about-my-big-life.blogspot.com

    VastaaPoista
  6. Oon jotenkin aina ajatellut, että asut rivitalossa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha aika monesti tulee just, että "en tiennyt että asut kerrostalossa" :D

      Poista
  7. Ihana postaus! Bloggaan myös ja haluaisin postauksiin tuon YouTube videon mutta ei koko niinkuin sulla on joten tulee musikkia postaukseen. Se luo ihanan tunnelman. Pliis auta, en löydä mistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Ja en oo varma mitä tarkoitat, tota musapalkkiako? Eli meet sen videon alle minkä haluut, painat siitä kohtaa "jaa" sitten "upota", kopioit sen koodin ja liität tänne blogiin siihen html kohtaan. Sen jälkeen muutan sen width kohdan sen pituseks ku haluut, itelläni 840 se, mutta sen height kohdan laitat esim. 32 kokoseksi. Niin sitten saat tollasen ohuen palkin :)

      Poista
  8. Oot niin kiva ja sä et esitä mitään se on ihan upeeta

    VastaaPoista